Autokoulun 2. ja 3. vaihe intin aikana?

Mulla on nyt siis ollut vuoden tuo lyhytaikanen ajokortti ja vielä on harjoittelvaihe(2.) sekä syventävä vaihe(3.) suorittamatta. Lähden inttiin heinäkuussa ja ehdin käydä 2. vaiheen ennen sinne lähtöä, mutta en välttämättä 3. vaihetta. Pahimmassa tapauksessa intissä joutuu olemaan sen vuoden minkä jälkeen kortti olisi jo vanhentunut. Eli jos en nyt ennen inttiin lähtöä ehdi käydä 3. vaihetta, niin onko mitään mahdollisuuksia saada käytyä se intin aikana jottei kortti vanhentuisi? Saako intissä anoa vapaapäiviä autokoulun takia?
2221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Riippuu tietysti vähän paikkakunnasta, missä asut. Esim. Tampereella on syventäviä vaiheita ma, ke ja pe. Intistä saa varmasti jonkun maanantain tai perjantain vapaaksi, ja syventävän vaiheen voi suorittaa päivässä.

Äänestä

Oishan ne asiat voinut hoitaa hyvissä ajoin jo niin, että puol vuotta sitten olisit jo hoitanut noi vaiheet. Varmasti tiesit, että inttiin lähtö jossain vaiheessa on eessä? Onhan täs vieläkin 3,5 kk aikaa ne hoitaa. Sinuna yrittäisin, olis iisimpää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kertokaas kirjoitti:

Mulla on nyt siis ollut vuoden tuo lyhytaikanen ajokortti ja vielä on harjoittelvaihe(2.) sekä syventävä vaihe(3.) suorittamatta. Lähden inttiin heinäkuussa ja ehdin käydä 2. vaiheen ennen sinne lähtöä, mutta en välttämättä 3. vaihetta. Pahimmassa tapauksessa intissä joutuu olemaan sen vuoden minkä jälkeen kortti olisi jo vanhentunut. Eli jos en nyt ennen inttiin lähtöä ehdi käydä 3. vaihetta, niin onko mitään mahdollisuuksia saada käytyä se intin aikana jottei kortti vanhentuisi? Saako intissä anoa vapaapäiviä autokoulun takia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu