Voinko jättää oman osuuteni (1/2) asunto-osakkesta perinnöksi veljenpojalleni niin, ettei hän tiedä omistuksestaan ennenkuin minun jälkeeni jäänyt aviopuolisoni kuolee? Vai saako hän pakostakin tietää omistavansa puolet asunnosta.
PERINNÖNSAAJAN OIKEUS TIETÄÄ SAAMASTAAN PERINNÖSTÄ?
tietämätön
4205
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eikö kukaan tiedä vastausta tähän? Minuakin kiinnostaisi.
Hehe. Salainen perintö ei ole mahdollinen. Perittävän kuolemasta on ilmoitettava perillisille perunkirjoituksen laatimista varten 3 kk kuluttua kuolemasta.
Ja viimeistään verottaja muistaa perillistä perintöverolla, vaikka kuinka perintöä olisi sitä ennen yritetty pimittää...
Voit tehdä ns. "omistajattoman tilan" testamentin, jossa määräät että aviopuolisosi saa asuntoon elinikäisen hallintaoikeuden mutta vasta hänen kuoltuaan veljenpoika perii siitä puolet. Tällöin perintövero maksetaan vasta myöhemmin.
Testamenttia ei missään nimessä tule yrittää salata sen saajalta (enää sen laatijan kuoleman jälkeen) ohi normaalin kuolinpesän selvittämisprosessin. Saajahan voi vaikka menettää oikeutensa 10 vuodessa jos testamentti häneltä piilotetaan ja piilottaja taas voi joutua korvaamaan aiheuttamansa vahingon tai menettää oman oikeutensa perintöön tai sitten aletaan riitelemään siitä, oliko piilottaminen testaattorin tahto vaiko ei. Samoin mahdolliset moitekanteet käydään vasta tarpeettoman odottelun jälkeen ja muitakin vakavia ja ennakoimattomia ongelmia voi tulla.