Kuusamossa 10henkeä! nekin taisi olla paikallisia edustuspersuja.Mites muualla, pitääkö hallaahon järjestää linjaauto hommalaisia mukaan ettei mene ihan naurettavaksi?
Halla-ahon yleisömenestys
kyllä kansa tietää
24183
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
plörps-ääni?
... hyvätyyppi.
Politiikkojen pitäisi olla hieman persoonallisempia, eikö muka vai? Minä en pokeristi paskanpuhujista tykkää, en kerta kaikkia jaksa niitä kuunnella.
Halla-aho on mennyt ja menee hurjaa vauhtia eteenpäin.
Olen huomannut myös, että hän haluaa olla vuorovaikutuksessa tavallisen kansan kanssa, eikä muumioidu minnekään politiikkojen omiin rientoihin vaan ottaa aktiivisesti kantaa ja netissä se on nykyisin mahdollista parhaiten.
Nuo ympäri maakuntia juoksemiset vie aivan hitonmoisesti energiaa, mennä jonnekin peräkylään puhumaan 10:lle henkilölle satojen kilometrien päähän. Vaikka toki, kyllähän hekin ovat tärkeitä ja Halla-aho meni sinne minne meni, toinen asia on se, että kuinka paljon sielä oikeasti oli porukkaa, sitä en tiedä. Oli miten oli varmasti jokaiselle ehdokkaalle kelpaa äänet ympäri Valtakunnan ja kuten totesittekin aloituksessa Halla-aho tunnollisesti meni paikkaan, jonka olemassa olo taas minulla on jopa melkein mysteeri. Minä jos olisin politiikko, tekisin juuri mitä minua itse lystää, kun äänestäjätkin aivan oikein äänestävät keitä haluavat. Itse pitäisin netin välityksellä suoria puheita Kansalle. Kirjoittaminen ei taas ole niin paljon minun juttujani. Olen erittäin hyvä puhuja. On joka tapauksessa viisasta ja oikein, että jokainen tekee hommansa omaan tyyliin.
Itse lienen äänestäväni joko Jussi Niinistöä tai Halla-ahoa, kumpaakin nyt kovasti tarkkailen ja vertailen, niin asioidensa puolesta, kuin luonteidensa puolesta.
Molemmilla ehdokkailla on myös tunneäly kohdallaan, toisin kuin tässä nyt herjataan.
Halla-aho sanoo sen mitä todellisuudessa ajattelee, ei sitä mitä te roskanpuhujat panettelette. Hän on prosessoiva henkilö, hän kuuntelee myös muiden mielipiteitä ja ottaa ne huomioon. Olen havainnut tämän, eikä ole liian ylpeä, niin kuin monet jotka menestyvät vaaleissa.
Tässä ketjussa ei ole yhtään asiallista kritiikkiä, joka kohdistuisi itse asioista keskustelemiseen. Täysin mieletöntä panettelua, omaa hauskaa. No tehkää sitten niin, jos se Teistä on hauskaa, vai? Ei siitä ole Halla-aholle, eikä kenellekään muullekaan haittaa.
Sitä paitsi sattumalta näin tämän ketjun vaikken sitä muutoin juuri noteeraakaan, mutta toinhan esiin oman näkökulmani, Te sen sijaan olette sitä mieltä, ettei tässä nyt Halla-ahosta saa olenkaan hyvää puhua. Minua oksettaa Teidän epäoikeuden mukaisuutenne, haluatte kenties "omassa humaanisuudessanne" raadella yhtä. Se ei oikeastaan jää, kuin perhosen yritykseksi tai sanoisinko luteen, koska tiedämme kaikki, että Halla-ahon kannattajien joukko on suuri ja joka näyttää entisestään vain kasvavan. Halla-aho ei näyttele, vaan kertoo välillä aika vahvastikin mitä mieltä hän itse on, ei sitä mitä mieltä Teidän tulisi olla.
Taidatte olla pääasiassa niiden vanhojen puolueiden ns. "SETA veteraaneja", jotka takaraivossanne itse Tiedätte, että läpi menee. Siksi Te juuri yritätte panetella. Ei panettelu kannata, kannattaa siten suoraan puhua itse asioista. Asiat tässä ratkaisevia ovat.
(- Piste.)
kristitty, kansalliskonservatiivi.
-masson.
Yleisöä kiinnostaa vain Teukan kikkelikuvat?
Halla-ahon esiintyy jäykistynyt kikkeli paljaana puhetilaisuuksissaan....pilleri varmaankin pitäisi kikkelin esiintymiskondiksessa riittävän ajan. Kun sana leviää, saattaisi Halla-ahon tilaisuuksista loppua paikat kesken.
Viagra saattaisi houkutella paikalle lisää karvaperseäijiä, noita puolitimoja? Kaunottaria pSS ei kiinnosta tippaakaan. Sen suhteen Soini voi heittää jo pyyhkeen kehään. Mitkään pillerit eivät enää korjaa tilannetta.
muukalaisviha tuskin on arvostettua Kuusamon matkailuelinkeinon piirissä.
Vasemmiston teltalla malminmarkkinoilla ,muutama väsynyt vasuri ihmetteli puolueen surkeaa tilaa ,hhhe ja lähti pois mitä tämä kertoo puolueesta ,ei hyvältä näytä ,
Kuusamo elää matkailusta ja ulkomaalaisiin on jo totuttu. Jokaisessa kaupassakin täytyy olla venäjänkielinen myyjä. Tätä taustaa vasten persujen ja paikallisöyhöttäjä Kortesalmen mekkalointi lähinnä huvittaa.
Niin, matkailusta tulee rahaa, jota Kuusamon asukkaat tarvitsevat elääkseen; ei kai kuusamolaisetkaan ilman ruokaa
elä.
On aivan toinen juttu, kun tulee mamuja, jotka on elätettävä
vauvasta vaariin. Se on joidenkin mielestä hauskaa ja jos
puhuu totuuden kuinka paljon elätys tulee maksamaan
saa heti rasistin leiman.
Siinäpä näätte nyt kun Rovaniemelle tulee 400 elättiä,
mitä se maksaa ja voi olla että rikostilastotkin lisääntyvät.
Näette monikulttuurisuuden kuinka joutilaina vain lojuvat
ja vähäiset veromarkat menee elätykseen.
Tarkoituksena heillä on vain lisääntyminen kun kaikki on ilmaista.
Halla-aho on yksi viisaimista ihmisistä suomen maalla.Kaikki mitä mies puhuu on täyttä totta eikä mitään tunne peräistä lööperiä kuin vasta puolella aina.Rovaniemelle onnea pääse hekin nauttimaan kulttuurin "rikastumisesta".Monessa paikkaa suomessa olen seurannut tuota rikastuttamista ja voin sanoa että se on kaikkea muuta kuin hienoa.Koskahan tähän järjettömään maailman sossuna olemiseen joku päättävä politiikko uskaltaa tosissaan puuttua.Niin ja on kaksi aivan täysin eri asiaa kun puhutaan ulkomaisesta turistista kuin maahantunkeutujista.
Mikä viisas semmoinen on joka fanaattisesti ei osaa puhua muusta kuin mamuista?
Jopa Soini on tuohon hermostunut. Slaavitohtori ja rasisti samassa persoonassa!
Minkähän diagnoosin tuosais psykologilta?
Perinteinen rasisti kortti.Jos olet huolissasi maahanmuuttajien tuomista ongelmista niin olet paholainen ja rasisti.Ei omalla kansalla niin väliä kunhan toimitaan koko maailman sossuna ja saadaan sillä puhdas oma tunto.Jur näin.Eiköhän Halla-aho ole puhunut muistakin asioista kuin vain maahanmuutosta.Muistan taanoisenkin puheen suomen velka ja takaus maksuista joka 100 prosenttisesti faktaa.Se on hyvä että joku rohkea puhuu maahanmuuto asiasta ääneen ja sen vaarallisuudesta eikä vain hyssyttele hiljaa laittamalla ongelmia oven taakse.Sitten käy niinkuin länsi naapurissaMokutus politiikka ei ole onnistunut yhdessäkään euroopan maassa.Halla-aho ei ole koskaan puhunut fanaattisesti vaan aina asia pohjalta ja faktoihin perustuen.Se vastapuoli yleensä on huutanut fanaattisesti suu vaahdossa!Täällä sentään saa puhua maahanmuuton monista puolista nimenomaan kyseisen ihmisen vuoksi toisin kuin länsi naapurissa jossa julkisuudessa ja mediassa ei ole asiasta kuin yksi totuus.
Jotenkin tuntuu kummalliselta että suvaitsevaiset hyysäävät muslimeja joilla osalla on aivan erilainen käsitys maailmasta ja siihen ei kuulu lässyn lässyn suvaitsevaisuus.Ne pitää sitä heikkouden merkkinä
vai että rasistikortti esille? kerro toki kaivoiko soinikin tämän kyseisen kortin esille kun hän moitti halla-ahon tapaa tehdä politiikkaa? kerro myös miten paljon sinusta mamuihin menee rahaa vuodessa suomessa ja mitä kaikkea tällä saataisiin?
ps. kuinka monta mamua sinä henk. koht. tunnet...
..10 natsia?
KOVAT KESKIVIIKOT ALKAVAT NYT
TOHTORI-JUSSI PANEELISSA \\\\\\\\\\\\\\\\\\ NYT SE TULEE
KESKIVIIKKO 16.4. Helsinki, Kannelmäen kaari klo 15-16.
Maahanmuuttoaiheinen paneelikeskustelu Heurekassa alkaen klo 17.
TOHTORI-JUSSI VASTAAN STUBB \\\\\\\\\\\\\\\\\\ NYT SE TULEE
Keskiviikkona 23.4. A-Studio, vaalikeskustelu Stubbin kanssa
HALUATKO TAVATA TOHTORI-JUSSIN LIVENÄ, NYT ON MAHDOLLISUUS
HELSINGIN SEUTU, UUSIMAA
http://www.halla-aho.com/
TERVETULOA
KESKIVIIKKO 16.4. Helsinki, Kannelmäen kaari klo 15-16.
Maahanmuuttoaiheinen paneelikeskustelu Heurekassa alkaen klo 17.
TIISTAI 22.4. Helsinki, Pihlajamäen ostari klo 15-17.
KESKIVIIKKO 23.4. A-Studio, vaalikeskustelu Alexander Stubbin kanssa.
LAUANTAI 26.4. Vihdin kevätmarkkinat, klo 9.30. Vaalipaneeli Salon kaupungintalon auditoriossa alkaen klo 11.
TIISTAI 29.4. Helsinki, Itäkeskuksen Citymarket klo 15-17.
KESKIVIIKKO 30.4. Tikkurilan vappumarkkinat klo 10-12. Helsingin Narinkkatori klo 13-16.
oo KATSO Jussi Halla-ahon EUROVAALIVIDEO oo
http://dreambroker.com/channel/el3eifsg/iframe/ox8dt0vd
oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo
TOHTORI JUSSI HALLA-AHON LUENTO 22.3. 2014 Lapin kiertueella
http://dreambroker.com/channel/dbiqeuet/iframe/sqz65b7p
Ihmisten liikkuminen ja näin ollen maahanmuutto on luonnolinen asia. Ihmiset ovat aina liikkuneet, ja monet menestyneet kansakunnat ovat suurelta osin tai kokonaan maahanmuuton tulosta.
Ihmiset ovat aina paenneet huonoja olosuhteita ja pyrkineet sinne, missä elämisen edellytykset ovat paremmat.
Siitä, että liikkuvuus on luonnollista, tehdään kuitenkin nykyään absurdeja johtopäätöksi, sellaisia,
että siirtolaisuus ja maahanmuutto olisi aina ihanaa ja kannatettavaa.
Täytyy muistaa ja ymmärtää, että niin kauan kuin on ollut järjestäytyneitä yhteiskuntia, on ollut myös
maahanmuuttokontrollia. Sen tehtävänä ei ole ollut estää liikkumista ja rajojen ylittämistä, vaan säädellä maahanmuuton laatua ja määrää siten, että yhteiskunnan saamat hyödyt on maksimoitu ja haitat minimoitu.
Muistakaa myös kovien keskiviikkojen iltaharjoitukset. Naiset älköön turhaan vaivautuko. Miehillä omat tummelit mukaan !!!
Spämmärillä on kova tuska kun hallalahon suosio vain vähenee. Eikös Se yksi persu jo eduskuntavaaleissa lahjonut äänestäjiä viinapullolla? Voisi hommaöyhöt houkutella hallalahon tilaisuuksiin koko Hesan viinamiehet.
Olisi porukkaa!
Poko Hara nigerian islami terroristit kidnappas 100 koulutyttöä . Ei voi kun sääliä näitä tyttöjä. Ne joutuu raiskatuksi ja itsemurhapommitajiksi.
Islam antaa tälläisen tapahtua.
No mitä jos lähetettäisiin Halla-aho Nigeriaan ja vaihdettaisiin tyttöihin? Olisi mokomasta keikarista kerrankin hyötyä.
No mitä jos lähetettäisiin Halla-aho Nigeriaan ja vaihdettaisiin tyttöihin? Olisi mokomasta keikarista kerrankin hyötyä.
No mitä jos lähetettäisiin Halla-aho Nigeriaan ja vaihdettaisiin tyttöihin? Olisi mokomasta keikarista kerrankin hyötyä.
Kun Halla-aholla on jo jo tuo komea päälakitupeeraus ja extrapunatut posket, voisi kokonaisuuden viimeistellä valkoisella suumaskilla, punanenällä, jättihousuilla ja -kengillä. Puheethan Halla-aholla ovat jo kauan olleet pelle-tasoa, joten näillä pikku vinkeillä saataisiin varmasti väki liikkeelle.
KREIKAN TULO LAINAMARKKINOILLE - analyysi
oo KATSO Jussi Halla-ahon EUROVAALIVIDEO oo
http://dreambroker.com/channel/el3eifsg/iframe/ox8dt0vd
oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo
oo KATSO Sampo Terhon EUROVAALIVIDEO oo
http://dreambroker.com/channel/el3eifsg/iframe/dsqj9byt
ooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo
KREIKAN TULO LAINAMARKKINOILLE viisi syytä miksi laina meni kaupaksi
http://blogs.reuters.com/felix-salmon/2014/04/11/five-explanations-for-greeces-bond-yield/
1. This is just part of a momentum trade
2. The yield is reasonably juicy
3. There’s potential for significant price appreciation
4. The chance of default is slim
5. Mario Draghi is going to do QE
QE = setelirahoitus
Miksi onnistui
http://uutiset.perussuomalaiset.fi/miksi-kreikan-velkahuutokauppa-onnistui-erinomainen-lahja-sijoittajille/
Financial Timesin kolumnisti Wolfgang Münchau kirjoittaa, että Kreikalla on nyt kriisiaikana ensimmäistä kertaa tilanne, jossa maa voisi jättää velkansa hoitamatta. Tämä johtuu siitä, että maan verotulot riittävät kattamaan valtion kulut jos siitä siivotaan pois velkojen korot ja lyhennykset. Münchau kuitenkin muistuttaa, että vaikka tilaisuus tähän olisikin, niin se ei tarkoita sitä, että se pitäisi tehdä.
Tavanomaisten velkaisuuslukujen rinnalla Münchau kuljettaa kansantajuisempia lukuja. Kreikan 2,8 miljoonasta kotitaloudesta 2,3 miljoonalla kotitaloudella on verorästejä, joita he eivät pysty suorittamaan. Lähes puolet perheistä saa päätoimeentulonsa eläkkeistä. 3,5 miljoonaa kreikkalaista työntekijää joutuu ylläpitämään 4,7 miljoonaa työelämän ulkopuolella olevaa kansalaista. Münchau toteaakin, ettei Kreikka ole taantumassa eikä toipumassa. Kreikan talous on romahtanut.
Näistä karmeista luvuista huolimatta Kreikan onnistui myydä viime viikolla 3 miljardin euron edestä viiden vuoden lainaa noin viiden prosentin korolla.
Münchau toteaa, että suurin osa Kreikan valtion velasta on nyt pelastuspakettien muodossa, joissa takaisinmaksu alkaa vasta vuonna 2023. Vain viidesosa on markkinaehtoista velkaa, jonka Kreikka pystyy omin avuin maksamaan. Sijoittajat tietävät tämän, ja he eivät pidä Kreikkaa sen vuoksi maksukyvyttömänä vielä muutamaan vuoteen.
Felix Salmon kirjoittaa puolestaan uutistoimisto Reutersin näkökulma-artikkelissa viisi syytä, miksi Kreikka onnistui huutokaupassaan. Yksi syistä on sama kuin minkä Münchau esitti. Salmon pitää selvänä, että Kreikan velkaa saneerataan vielä tulevaisuudessa, mutta tähän tuskin mennään viiden seuraavan vuoden aikana. Sijoittajat, jotka nyt ostivat Kreikan velkaa, eivät ole vaarassa menettää lainapääomaansa. Henri Myllyniemi
veturimiehet ne heiluttaa,mutta mitä?