Kävi niin että testi näytti positiivista ja avomieheni sai hirveän paniikkikohtauksen. Nyt hän puhuu abortista, vaikka on aina pitänyt lapsista.
Olemme olleet 4v yhdessä, ja aina on ollut puhe että joskus tulevaisuudessa teemme lapsia. Toivon että kyseessä on vaan hetkellinen (normaali?) paniikki, että hän päättää kuitenkin haluta lapsen. Itse en aborttia haluaisi tehdä, alkushokin jälkeen olen ollut niin onnellinen raskaudestani, mutta en voi myöskään olla huomioimatta avomieheni toiveita.
Onko kenelläkään kokemusta asiasta? Miten miehenne ovat reagoineet vauvauutiseen? Avomieheni pelkää aikuistumista(25v) ja ymmärrän sikäli pakokauhun, mutta en tiedä miten eteenpäin. Minuakin pelottaa: raskaus, tulevat muutokset, synnytys. Tuntuu vähän epäreilulta kun avomieheni ei tarvitsisi kuin tukea ja olla, ja silti hänellä on isompi "oikeus" paniikkiin.
Lapsen saaminen on niin iso asia, että siinä pitäisi kummankin olla täysillä mukana, eikä niin että joutuu pelkäämään koko ajan että millon mies lähtee kävelemään.
Miten miehen saisi innostumaan raskaudesta?
Olemme olleet 4v yhdessä, ja aina on ollut puhe että joskus tulevaisuudessa teemme lapsia. Toivon että kyseessä on vaan hetkellinen (normaali?) paniikki, että hän päättää kuitenkin haluta lapsen. Itse en aborttia haluaisi tehdä, alkushokin jälkeen olen ollut niin onnellinen raskaudestani, mutta en voi myöskään olla huomioimatta avomieheni toiveita.
Onko kenelläkään kokemusta asiasta? Miten miehenne ovat reagoineet vauvauutiseen? Avomieheni pelkää aikuistumista(25v) ja ymmärrän sikäli pakokauhun, mutta en tiedä miten eteenpäin. Minuakin pelottaa: raskaus, tulevat muutokset, synnytys. Tuntuu vähän epäreilulta kun avomieheni ei tarvitsisi kuin tukea ja olla, ja silti hänellä on isompi "oikeus" paniikkiin.
Lapsen saaminen on niin iso asia, että siinä pitäisi kummankin olla täysillä mukana, eikä niin että joutuu pelkäämään koko ajan että millon mies lähtee kävelemään.
Miten miehen saisi innostumaan raskaudesta?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Laitappas sama kysymys tuonne isien palstalle. Pidän peukkuja että kaikki kääntyy parhain päin, joillakin se alkupaniikki helpottaa, toisilla ei. Toivottavasti sinun miehesi kuuluu ensin mainittuihin.
Onneksi olkoon!!! Uskon ja toivon että miehesi "leppyy" ja toottuu ajatukseen, olettehan kuitenkin ihan "hyvän" ikäisiä ja asiasta puhuneetkin joskus...
Kerro miehellesi että myös sinua pelottaa uusi tilanne ym, mutta jos molemmat olette täysillä mukana, niin selviäätte kaikesta! =) Niin ja enitenhän miehiä (ja naisiakin?) pelottaa se oman ajan väheneminen, jostain asioista luopuminen... Muistuta että mies saa olla edelleenkin mies (eikä sitten vain isä) ja tehdä myös omia juttujaan, ja sovitte että aiotte aina löytää aikaa teille kahdellekin!
Jutelkaa rauhallisesti, kuuntele miestäsi, älä tivaa asioita häneltä vaan anna hänen kertoa... Jakakaa tunteenne, kaikki tunteenne. Kun miehesi on hyväksynyt raskauden ym, niin älä ala heti siitä vielä vouhottamaan, vaan puhukaa jostain muuta ja tehkää yhdessä jotain kivaa. Kyllä mies sitten alkaa kyselemään, että koskas ostetaan vaunut ym =)
Näin ainakin toivon! Onnea ja tsemppiä teille!!! =)
Paljon onnea!! Ei ole kyllä minullakaan kokemusta vastaavasta tilanteesta..... mutta kun miehesi pitää lapsista, niin tuo abortista puhuminen tuntuu tosiaan ohimenevältä paniikkireaktiolta. Jos vielä sellaista ehdottelee, niin koita selvittää, ettei abortti ole sellainen juttu jolla voisi tuosta vain lykätä äidiksi tulemista. Sillä on usein vakavia henkisiä seurauksia, ja voi olla fyysisiäkin, pahimmassa tapauksessa uusi raskaus ei sitten onnistukaan kun sitä haluttaisi. Vaikka on varmaan tosi ikävää nähdä miehen negatiiviset reaktiot, niin yritä silti itse pysyä vaan rauhallisena.. Ihan varmaan mieli muuttuu, voi muuttua nopeastikin. Meillä oli itse asiassa niin päin, että mies alkoi puhua lapsen teosta kaksi viikkoa tapaamisemme jälkeen (kaksi vuotta sitten) ja itse en ollut oikein koskaan halunnut lapsia, vaan ajatellut että 'ne vain rajoittaa elämää'... Vähitellen mieli kuitenkin muuttui, ja ensi kuussa syntyy kovasti odotettu esikoisemme. Varmasti teilläkin kääntyy tilanne onnelliseksi odotukseksi kummankin puolelta!
minua ihmetyttää miten nykyään ihmiset saattavat olla jo pitkäällä yli 30 (en tarkoita teitä) ja ihan lapsen tasoilla henkisesti eli pelätään vastuuta. Se näkyy kaikella tavalla hyvin itsekeskeisellä elämällä. Yks mitä mä ihmettelen on se että miksei uskalleta sitoutua ja avioitua ja toinen on nää aikuiset miehet jotka saavat shokin uutisesta. En millään tavalla halua osoittaa mitään negat teille henkilökohtaisesti,vaan yleisellä taoslla kerron mielipiteeni.
Meillä mies on 25 ja minä 28 ja meillä on 2 v lapsi, toinen tulossa ja mies alusta asti suhtautunut et ok. olemme avioituneet silloin kun hän oli 20 ja mä 23.
kaikki on ollu jotenkin älyttömän selvää ja luonnollista.
olen miettinyt miten ennen vanhaan kun lapsia syntyi paljon paljon nuoremmille,olivatko ihmiset silloin kypsempiä vastuuseen kuin nykyään??En tiedä,pohtia sitä voi.
Nykyään halutaan olla ikuisia sinkkuja ja ikuisia lapsia =)
Ja vaihtaa kummapnia jos van TUNTUU siltä,eletään hektisesti ja fiilisten pohjalta ehkä kuin ennen?EN TIEDÄ,,mitä te olette mieltä?
.. on vaan nyt sellainen. Ennen on ollut tavallista avioitua ja saada lapsia aikaisin ja siksi on ollut helpompi tehdä samoin kuin muut. Ei ole varmaan meidän mummot nuorena miettineet, että tätäkö minä tosiaankin haluan. Nyt eletään tällaista itsekeskeisempää kautta, ja on mun mielestä aika vaikea perustella, miksi jonkun ihmisen on väärin elää itselleen, jos ei kerran ole lapsia hankkinut eikä ketään muutakaan sellaista ole, josta tarvitsisi huolehtia. Ja sitten jossain vaiheessa taas muuttuu yleiset tavat ja käsitykset, niinkuin aina kun aikaa kuluu... Se missä minun mielestä asiat on muuttuneet parempaan, on suvaitsevaisuuden lisääntyminen, ettei kaikkien tarvitse enää elää saman kaavan mukaan. Itse oon elänyt aika lailla itselleni ja vastuuta kartellen kolmekymppiseksi, ja sitten se meni ohi, ja nyt ensimmäistäni odotan, eikä enää vastuu pelota. Omalla kohdallani tuntuu, että jos olisin aiemmin saanut lapsia, olisin ollut kateellinen vapaille kavereilleni. Nyt olen valmiimpi äidiksi, en siis ehkä olekaan ihan ikuinen lapsi niinkuin ennen luulin ;)