Olen tehnyt oman diagnoosini äidistäni,että hän on ollut masentunut koko ikänsä.Ei poistu omasta asunnostaan minnekkään,ei käy töissä,ei ole sosiaalisissa suhteissa keneenkään,välttelee ihmisiä ja väkijoukkoja,haukkuu vain kaikki koska vika on muka niissä eikä hänessä,hän ei ole oma itsensä kenellekkään muulle kuin perheelleen,muille ei uskalla heittää vitsiä tai sanoa omia mielipiteitään.Mielistelee ja myötäilee vaan.
Tälläinen hän on ollut niin pitkään ja niin monta vuotta kuin minne muistini kantaa.Faktahan on se,että äidin masennus voi tarttua lapselle.Äidin käytös on roolina lapselle.Minä ainakin olen peilannut äitiäni todella paljon,olen ollut hänen kanssaan aina hyvin läheinen ja pitäänyt häntä "esikuvanani".
Nyt olen tajunnut muutamia faktoja.Äitini ei ole esikuvani,ei todellakaan.Hän on antanut minulle kaikin puolin todella huonoa esimerkkiä ja suoraan sanotusti kasvattanut todella huonosti.
Olen alkanut pitää äitiini etäisyyttä ja etsimään sitä omaa itseäni.Haluan eroon kaikista niistä peilatuista tavoista ja opituista piirteistä joita äitini on minuun "opettanut".
Äitillä on aina tapana sanoa "me ollaan niin samanlaisia,sä oot ihan kun mä.Tuo sun siskos on taas ihan kun se sika isäs".
Olen vasta nyt vanhempana tajunnut,että tuo lause sattuu korvaan joka suunnasta.Me emme ole samanlaisia.Minä en ole sinä.Isäni ei ole sika,eikä siskoni ole kuin hän.
Mikä äitiäni oikein vaivaa? On kauheaa sanoa näin,mutta mitä vähemmän pidän häneen yhteyttä niin sitä paremmin minä itse voin.Äitini tukahduttaa minut ja olen aika järkyttynyt siitä että havahdun näihin asioihin vasta nyt.Ennen äitini on ollut minulle kuin paras ystävä.
Ehkä äitini tarkoitus on ollutkin tukahduttaa minut kaikista muista ihmisistä,niin että pysyisin aina hänen rinnallaan "parhaana ystävänä".Sillä hän on ihan yksin.Luovuttanut elämänsä suhteen.Manannut kaikki ihmiset pois elämästään.Masentunut,väsynyt ja huono itsetuntoinen.
Tämä on kauheaa mutta tunnen vihaa.
Tälläinen hän on ollut niin pitkään ja niin monta vuotta kuin minne muistini kantaa.Faktahan on se,että äidin masennus voi tarttua lapselle.Äidin käytös on roolina lapselle.Minä ainakin olen peilannut äitiäni todella paljon,olen ollut hänen kanssaan aina hyvin läheinen ja pitäänyt häntä "esikuvanani".
Nyt olen tajunnut muutamia faktoja.Äitini ei ole esikuvani,ei todellakaan.Hän on antanut minulle kaikin puolin todella huonoa esimerkkiä ja suoraan sanotusti kasvattanut todella huonosti.
Olen alkanut pitää äitiini etäisyyttä ja etsimään sitä omaa itseäni.Haluan eroon kaikista niistä peilatuista tavoista ja opituista piirteistä joita äitini on minuun "opettanut".
Äitillä on aina tapana sanoa "me ollaan niin samanlaisia,sä oot ihan kun mä.Tuo sun siskos on taas ihan kun se sika isäs".
Olen vasta nyt vanhempana tajunnut,että tuo lause sattuu korvaan joka suunnasta.Me emme ole samanlaisia.Minä en ole sinä.Isäni ei ole sika,eikä siskoni ole kuin hän.
Mikä äitiäni oikein vaivaa? On kauheaa sanoa näin,mutta mitä vähemmän pidän häneen yhteyttä niin sitä paremmin minä itse voin.Äitini tukahduttaa minut ja olen aika järkyttynyt siitä että havahdun näihin asioihin vasta nyt.Ennen äitini on ollut minulle kuin paras ystävä.
Ehkä äitini tarkoitus on ollutkin tukahduttaa minut kaikista muista ihmisistä,niin että pysyisin aina hänen rinnallaan "parhaana ystävänä".Sillä hän on ihan yksin.Luovuttanut elämänsä suhteen.Manannut kaikki ihmiset pois elämästään.Masentunut,väsynyt ja huono itsetuntoinen.
Tämä on kauheaa mutta tunnen vihaa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sinulla on oikeus tuntea surua ja vihaa, että olet joutunut kasvamaan tuollaisessa pattitilanteessa. Jospa annat luvan vihata äidis sairautta etkä itseään aitiäs. Hänellä on varmaan oma historia ja tausta, miksi hänestä on tullut tuollainen. Ehkä hän ei itsekkään ymmärrä, minkä karhunpalveluksen on tehnyt tyttärelleen. Hän on tilanteen sokaisema.
Hienoa, että et ole jäänyt orjuuteen vaan olet päättänyt alkaa elämää omaa elämääs. Kannattaa varmaan nyt pitää etäisyyttä ja olla asiallinen äitiä kohtaan. Ei tarvitse jäädä menneisyyden vangiksi.