En tiedä tosiaankaan kuinka kauan jaksan odottaa että olo paranee. Lukuisat lääkkeet on kokeiltu. Masennukset on pilannut elämäni-alkoivat jo lukiossa. Ammatin hankinta teki tiukkaa , työelämä ei onnistunut, ei myöskään seurustelu ja ystävyyssuhteet -kaikkeen syynä aina uusivat masennukset.Tulevaisuudessa en näe mitään minkä vuoksi elää. Olen kohta jo viisikymppinen ja todella yksin. Jotenkin yritän jaksaa ja pitää ulkokuorta yllä.Eniten surettaa se miten kissoille käy -ne kuitenkin ovat tärkeitä ja ansaitsivat hyvän hoidon.Siskoni teki itsemurhan 20v.sittrn -häneltä jäi 2 alaikäistä lasta. Kaipaan häntä koska hän sentään tiesi miten raskasta on masentunut mieli.Mistä löytyis se elämän lanka joka auttaisi pois tästä tilasta...?
onko huomista
siskon ikävä
360
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos itse lähtisit siskoasi seuraten, niin olisit toivoton esimerkki näille sisarenkin lapsille ja ethän sellaista esimerkkiä halua heillekään jättää.
Oletko osallistunut mielenterveyskuntoutujien toimintaan ja onko paikkakunnallanne sellaista.
Kyllähän monen ihmisen elämä vaikeaa ja taistelua on. Masentuneita on paljon. Et ole sinäkään ainut ja eihän se varmaan omaa pahaa oloa keveämmäksi tee, tietää että ei yksin maailmassa kärsitä.
Jospa tuntemuksista kirjoittaminen säännöllisesti vaikka ruutuvihkoon ja täälläkin auttaisi. Oletko paljonkin seuraillut näitä palstoja?
Jonkin verran olen näitä palstoja seurannut.Siskon lapsilla menee hyvin onneksi- on ammatti, työ ja seurustelukumppani.Pikemminkin säälivät minua kun olen aina melkein masentunut ja en jaksa ottaa vastaan kun olen niin vähän enää elämässä kiinni ettei olisi mitään puhuttavaakaan .Mielenterveystoimistossa käyn mutta sekin on ihan tyhjän kanssa.En kuulemma juo tarpeeksi tai syö vitamiineja kun oon masentunut-sillä tasolla heidän ammattitaito.Oletko sinä ollut pitkiä aikoja masentunut ?
Huomenta sinulle siellä jossain!
Minä kirjoittelen pahasta olostani ja yksinäisyydestäni sinulle olen ainakin luulen ihan yksin tässä maailmassa.
Onhan minulla perhe ja muutamia ystäviä mutta ei ketään jolle puhua oikeista ongelmistani,siis masennuksesta ja ahdistuksesta.
Puolisoni tietää mutta hän ei pahemmin välitä tai ei näytä sitä,lapset ovat aikoinaan joutuneet kärsimään liikaakin.
Nyt en ole enää apua hakenut koettanut vaan jotenkin jaksaa,välillä hyvin nyt taas on huonompi jakso menossa.
Huomaan kun töistä tulee pitemmät vapaat oloni pahentuu,työni hoidan hyvin ja se antaa minulle paljon.
Myös talousvaikeudet painavat mieltä,teen tällä hetkellä keikkatyötä ja palkka vaihtelee hyvin paljon riippuen töitten määrästä.
Yöt menevät valvoessa ja päivät sumussa näinä huonoina jaksoina.
Tiedän että pitäisi mennä lääkäriin ja aloittaa lääkitys mutta kokemukseni psykiatrian puolelta ovat niin traumaattisia,etten pysty tilaamaan aikaa.
Vähän yli viikko ja sitten olisi vkl töitä,Toukokuusta en vielä tiedä mutta on minulle töitä luvattu.
Tämä jakso on vaan niin raskas kestää,ajattelin haluaistko vaihtaa ajatuksiani spostilla?
Tukisimme toisiamme kun en minäkään kenellekään voi puhua.