Neljä kuukautta sitten minut jätettiin yllättäen, eksälläni on nykyään jo joku uusi. Ilmeisesti oli rakastunut ennen minun jättämistäni ja kaikki hyvät yhteiset ajat pääsivät unohtumaan saman tien.
Itselläni tunteita vielä olisi, ahdistaa päivittäin ajatella menetettyä, luulin että olisimme yhdessä loppu elämän... (olin kai naivi, ei tämä maailma hauska paikka ole). Olen lukenut mindfullnes harjoituksista ja niitä koittanutkin, en suurempaa apua ainakaan vielä ole kokenut, olen myös kokeillut rauhottavia lääkkeitä, niillä saa pahinta fyysistä oloa helpotettua (hetkellisesti), mutta ei niistäkään mitään pitkäaikaista apua ole ollut.
Mitä tehdä? Miten päästä yli?
Etsin vielä kuukausi sitten pakon omaisesti itselleni uutta tyttöystävää, tapasinkin yhden, mutta tajusin pian, että kaipaan eksääni jatkuvasti enkä voi antaa toiselle rakkautta enkä saa sitä samaa tunnetta mitä aikanaan sain kun rakastuin. Hetkellinen apu tästäkin pikasuhteesta oli, johtui ilmeisesti uudesta jännityksen tunteesta.
Onko väärin mennä lääkäriin valittamaan omasta henkisestä (ja sen kautta fyysisestä) pahoinvoinnista?
Itselläni tunteita vielä olisi, ahdistaa päivittäin ajatella menetettyä, luulin että olisimme yhdessä loppu elämän... (olin kai naivi, ei tämä maailma hauska paikka ole). Olen lukenut mindfullnes harjoituksista ja niitä koittanutkin, en suurempaa apua ainakaan vielä ole kokenut, olen myös kokeillut rauhottavia lääkkeitä, niillä saa pahinta fyysistä oloa helpotettua (hetkellisesti), mutta ei niistäkään mitään pitkäaikaista apua ole ollut.
Mitä tehdä? Miten päästä yli?
Etsin vielä kuukausi sitten pakon omaisesti itselleni uutta tyttöystävää, tapasinkin yhden, mutta tajusin pian, että kaipaan eksääni jatkuvasti enkä voi antaa toiselle rakkautta enkä saa sitä samaa tunnetta mitä aikanaan sain kun rakastuin. Hetkellinen apu tästäkin pikasuhteesta oli, johtui ilmeisesti uudesta jännityksen tunteesta.
Onko väärin mennä lääkäriin valittamaan omasta henkisestä (ja sen kautta fyysisestä) pahoinvoinnista?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Se on aivan oikein tehty hyvä puhua ystäville myös.
No lääkäri pyrkii varmasti määrämäään jotain lääkettä. Ehkä psykologin puheilla voisi käydä... itse olen samassa tilanteessa ja olen ehkä menossa... en muuten pääse tästä tilanteesta ja olosta pois
Kyllä tuo ihan normaalia meininkiä ihmisille on, että entinen suhde täytyy sulatella rauhassa mielestä pois ennen kuin jatkaa uuteen elämänvaiheeseen.
Nykyään on vallalla että "aina pitää olla kivaa, innovatiivinen, postiivinen ja tehokas" eikä saa jäädä "tuleen makaamaan".
Kuitenkin totuus on, että tunne-elämä vaatii aikaa, varsinkin aina uuteen sopeutuminen, niin kuin nyt tässäkin tapauksessa että ihminen tuli hylätyksi ja kumppani jatkoi uuden ihmisen kanssa eteen päin ja tämä kirjoittaja jäi itse kuin nalli kalliolle ihmettelemään ja suremaan.
Näillä ihmisille tulisi sanoa että on NORMAALIA että tuolllaisessa tilanteessa ahdistaa ja pahasti että mitähittoa tässä tapahtui ja miksi, siitä ei kannata säikähtää. Se johtuu siitä että me ollaan ihmisiä, tuntevia olentoja.
Se taas olisi huolestuttavaa jos ei mitään tunteita olisi mitä läpikäydä esimerkiksi tällaisen eron sattuessa. Tuskan tunteet ovat merkki siitä että ihminen kykeni/on kykenevä välittämään ja kiintymään aidosti toiseen -- ja se on AINA hyvä juttu.
Minusta tuntuu, että ihmiset eivät sitoudu toisiin ihmisiin ja asioihin siinä määrin emotionaalisesti kuin itse sitoudun. Psykoterapeuttini totesi, ettei ymmärrä jumittamista menneessä suhteessa, koska "ihmisiä tulee ja menee". Minä ainakin olen suhteessa sielu vereslihalla ja annan sille kaikkeni. Ei minun elämässäni läheiset ihmiset tule ja mene.
Minä kiinnyn jopa esineisiin siinä määrin, että läheisen ihmisen menettäminen on ihan valtava järkytys. Jo lapsena ahdistuin kamalasti, kun perheemme auto vietiin romuttamolle. Kaipa se on jokin persoonallisuudenpiirre.
Minulla alkaa olla jätetyksi tulemisesta kohta kaksi vuotta enkä usko, että rakkauteni tätä ihmistä kohtaan katoaa koskaan mihinkään. Ikävä on kova. Muutaman kerran olen yllättänyt itseni toivomasta, että hänen loppuelämänsä olisi onnellinen, mikä sai minut ymmärtämään, mitä rakkaus todella on. Se on sitä, että toivoo toiselle onnellisuutta silloinkin, kun ei itse saa olla siinä enää osallisena.
Ehkä ne jotka eivät ymmärrä "jumittamaan" jääneen tilannetta eivät ole koskaan kokeneet todellista henkistä yhteyttä ja sielunkumppanuutta.
Aivan samalta minusta tuntuu. Avomieheni jätti minut 3 kk sitten 6 vuoden suhteen jälkeen. Minunkin psykoterapeuttini sanoi aikanaan (kävin siellä vuosia sitten muun syyn takia), että elämässä "ihmisiä tulee ja menee". Nyt kun oikeasti elämäni tärkein ihminen (vanhempieni lisäksi) on hävinnyt hyvin äkillisesti elämästäni (rakastui toiseen), niin ihmettelen kyllä kans tuota sanontaa... Ihmettelen myös suuresti sitä, miten jotkut ihmiset pääsevät niin nopeasti eroista eteenpäin eivätkä jää jumittamaan.. johtuu varmasti luonteenpiirteistä. Puhutaan, että puolet liitoista päätyy eroon, eli tämän pitäisi olla "normaalia". En vain kertakaikkia ymmärrä, miten ihmiset pääsee tällaisen yli. Mulla kipu, viha ja ikävä on aivan suunnaton ja en usko, että se tulee koskaan lähtemään pois, ehkä jollain tapaa muuttaa muotoaan, mutta ikuisesti tämä on kyllä mua muuttanut.
Tunnistan itseäni jossain määrin sun kirjotuksesta. Itsekin olen suhteissani ja tunteissani aina todella syvästi mukana. Tunnen hyvin vahvasti niitä ihmisiä kohtaa, joista oikeasti välitän. Kuitenkin iän myötä sitä on oppinut järkeilemään myös asioita.
Sanoit oivaltaneesi rakkauden todellisen merkityksen, joka on erittäin tärkeää. Ihmistä voi rakastaa, vaikka ei voisikaan olla läsnä toisen elämässä. Se ei kuitenkaan ole sama asia kuin, että jäisi roikkumaan siihen toiseen. Pitää osata päästää irti. Ehkäpä tuokin tulee sinulle ajan/iän myötä. En tiedä ikääsi, mutta ainakin itsellä näin 30 ikäisenä pystyy helpommin jättämään taakseen epäonnistuneet suhteet. Kyllähän ne kirpaisee sen muutamia viikkoja ensi alkuun, mutta hiljalleen se helpottaa, kun hyväksyy vain asian, eikä edes yritä hakea syitä tai motíiveja sen enempää kuin mitä erotessa kerrottu.
Rakkaus ja tunteminen on tärkeitä asioita. Älä unohda niitä. Mene silti elämässä eteenpäin ja pidä hyvät muistot sisälläsi. Niihin voi olla mukava palata aina joskus. Tärkeitä hetkiä ne on kaikki meidän elämässä varmasti, vaikka suhde olisikin päättynyt jo aikoja sitten :)
Voimia sinne!
Joo käy ihmeessä juttelemassa jonkun kanssa.
Takuulla helpottaa oloa ihan ihmeesti.