Onko dosentti Bäckman Persu?

Ei olisi suurikaan yllätys.
8105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Eikös hän ollut ehdokkaana pienen kommunisti puolueen?

Äänestä

Henkisesti Bäckman on niin umpisoinisti kuin olla voi. Suorastaan ääripersu.

Äänestä

"Suomi on länsimaa"

Syy Suomen onnettomuuksiin ennen, nyt ja tulevaisuudessa.

Äänestä
  • Länsimaahan Suomi oli Kekkosen aikaankin. Ja juuri pari päivää sitten Putin kehaisi Suomen ja Venäjän hyviä suhteita. Miksi siis muuttaa tätä hyvä tasapainoa. Sitä paitsi Suomen kansan enemmistö haluaa Suomen olevan länsimaa, eikä kannata ns. venäläisiä, konservatiivisia arvoja.

    Äänestä

Olen aina luullut sitä ryssäksi, mutta mikä maa on kommarin maa? Ei enää neukkula vaan liittovaltio EU?

Äänestä

Miksi persuissa on niin paljon punikkeja?

Äänestä

Ihan täysin venäläismielinen vasemmistomieshän tuo bäckmän on. Suomen työnväenpuolueen ehdokkaana yrittänyt aikanaan päästä kansanedustajaksi ja euro parlamenttiin, mutta onneksi yritykset eivät ottaneet tuulta alleen. Ei mitään yhteyttä persuihin

Äänestä
  • Täyttä asiaa puhuu, saa natokiimasille ripulit housuun!

    Suomessa mieliala, kuin , kun lähettiin marskin johdolla, Aatun siivellä Suursuomea tekemään!

    Mites silloinkin kävi?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomi on länsimaa kirjoitti:

Ei olisi suurikaan yllätys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu