persujen vaalipostissa on tämän sarjan postimerkit

Itellan postimerkeistä kohistaan maailmalla: Mikään muu maa ei ole uskaltanut mennä yhtä pitkälle

Itellan julkaisemat homoeroottiset Tom of Finland – postimerkit keräävät laajaa huomiota maailmalla.
Itellan päätöksestä julkaista postimerkkejä Tom of Finlandin piirroksista on uutisoitu ympäri maailmaa. Tom of Finland eli Touko Laaksonen on yksi Suomen tunnetuimmista taiteilijoista maailmalla.

The Guardian kirjoittaa, että uudet postimerkit ovat merkittävästi eroottisempia kuin minkään valtion kirjekuorissa aiemmin nähdyt merkit.

Lehden haastattelema postimerkkilehti Gibbons Stamp Dailyn toimittaja kertoo, ettei ole koskaan aiemmin nähnyt homoeroottista postimerkkiä, eikä ylipäätään eroottista postimerkkiä.

− En. Yleensä postimerkkeihin on voitu jäljentää alastonmaalauksia, mutta kun puhutaan oikeasti eroottisesti taiteesta, luulen, että tämä on ensimmäinen kerta, toimittaja Dean Shepherd vahvistaa.

"Mikään muu maa ei ole mennyt yhtä pitkälle"

On vaikea kuvitella, että amerikkalaiset postimerkit olisivat yhtä hämmästyttäviä ja graafisen homoseksuaalisia kuin suomalaismerkit, kirjoittaa Slate-lehti.

Postimerkit suunnitellut graafikko Timo Berry sanoo, että postimerkit kuvastavat sensuaalista elämänvoimaa ja kykyä olla ylpeä itsestään.

− Pohjoisessa maassa tätä ei ole koskaan liikaa, Berry sanoo.

Mikään muu maa ei ole koskaan uskaltanut mennä yhtä pitkälle kuin Suomi, India Today kirjoittaa. Lehti kuitenkin lieventää, että postimerkeissä näkyy vähän paljasta pakaraa, muttei mitään äärimmäisen rohkeaa.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288678476462.html?pos=ksk-trm-uutk-ospu

10

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tom of jussi

      jättikö jussi homouden takia intin väliin

    • kysyjä.

      heh heh heeh heheh heeh heheh heheh heheh heheh heheh heheh hehe heeh heee.
      ei ole muuten vaikea arvata mitä pentti "doggy" oinonen kysyy seuraavalla eduskunnan kyselytunnilla. ja maailmalla on taas hauskaa kun tämä pelle, siis oinonen, tekee itsestään tahattoman komiikan mestarin....

      • Persuissa on muitakin tahattoman komiikan jättiläisiä, mutta Oinonen on kyllä vakuuttavin. Timo Soinikin antoi ymmärtää kirjassaan, että Oinonen muistuttaa ihmistä vain ollessaan hiljaa.


    • Antipersun hihitystä

      Kylläpä näitä kaappihomoja antipersuja hihityttää, no - sehän on juuri sitä antipersumaista, kun on niin korkea moraali ja muutenkin fiksu . . . . "piilosellainen" ;)

      • naatitaan vaan

        Mutta ei ole persupöristimen eikä Oinosen voittanutta !!!


      • Jotenkin surullista
        naatitaan vaan kirjoitti:

        Mutta ei ole persupöristimen eikä Oinosen voittanutta !!!

        Jotenkin säälittäviä nämä kaappihomot antipersut, eivät oikein vaan pääse . . . . kiinni elämään, leikkivät persuja, ja tietysti pöristimillään, mutta aina pitää muista mainita "olen persu, minulla on persupöristin" kun olen tosi persu - näitä säälittävyyksiä jo kuukausia palstalle spämmänyt idiootti antipersu . . . no, minkäs teet, tuossa lienee kaikki mihin antipersun älykkyys riittää.


    • kautta maan

      Miksi persuissa kuhisee hookkaneita??

    • peruSSperwola

      Miksi perssut nuolevat vain Tom of Finland tarramerkkejä? Outoa.

    • italiatehköönomiaan

      italian homonatsipostimerkit eivät kuulu suomalaisille
      tehköön italia mitä haluaa

      KATSO HALLA-AHO JA TERHON HAASTATTELU,
      MISSÄ HE KERTOVAT,
      MITEN KATAISEN PORUKKA LÄHETTÄÅ LAPSILISIÄ ULKOMAALAISILLE
      PERHEILLE, JOTKA EIVÄT KOSKAAN OLE ASUNEET SUOMESSA
      MUTTA JOIDEN ISÄ ON OLLUT MUUTAMAN VIIKON TÖISSÄ TÄÄLLÄ

      HEITÄ KATAINEN JA URPILAINEN JOUKKOINEEN ULOS EU.STA
      25.5. VAALEISSA
      SALASSA TEKEVÄT MYYRÄNTYÖTÄ SUOMALAISIA VASTAAN

      KATSO SAMPO TERHON JA JUSSI HALLA-AHON HAASTATTELU
      http://dreambroker.com/channel/dbiqeuet/iframe/khel3h7l










      Perussuomalaisten eurovaaliehdokkaiden kanta EU:hun on selkeä. Sampo Terho ja Jussi Halla-aho totesivat haastattelussa kuin yhdestä suusta, että poliittisen vallan siirtämiselle pois Suomesta on tultava loppu.
      EU:n kiihtyvä liittovaltioistuminen on kaikkea muuta kuin hyväksi Suomen taloudelle ja turvallisuudelle. Kehitys pitää pysäyttää tähän päivään, sanoo istuva europarlamentaarikko Sampo Terho.

      - Kun lähetämme satasen Brysseliin, kuusi euroa menee hallintoon, muutama kymppi menee muihin maihin, koska olemme nettomaksaja. Jäljelle jäävää rahaa voimme anoa takaisin kankeilla menetelmillä, jotka rajoittavat rahan käyttöä niin pahasti, että takaisin saadunkin euron arvo on jopa vain 50 senttiä euroa kohti, Terho tiiviistää.

      Halla-aho: Kauasko integraatio päästetään?
      Euroehdokas Jussi Halla-aho pitää kysymystä siitä, tuleeko EU:sta liittovaltio vai ei, jo vanhentuneena. EU:sta on hänen mukaansa jo tullut monella tavalla liittovaltio.
      - Oleellisempi kysymys on, kuinka pitkälle poliittisen keskittämisen ja vallan integraation annetaan mennä, hän katsoo.

      Liittovaltiokehitys eli poliittinen harmonisointi ei useinkaan vastaa Suomen etua, koska sääntely tehdään keskieurooppalaisesta näkökulmasta. Suomi on nettomaksaja ja eroaa olosuhteiltaan, mm. pitkien etäisyyksien ja harvan asutuksen vuoksi aika oleellisesti keskieurooppalaisesta toimintaympäristöstä.

      - Esimerkiksi elintarvikkeiden kuljetusten säätely voi olla järkevää Keski-Euroopassa, mutta tappaa pienyrittäjyyden Suomessa, Halla-aho mainitsee.

      EU:ssa on hyviä alakohtaisia työkaluja, jotka tuottavat lisäarvoa jäsenmaille, mutta yleinen poliittinen harmonisointi sopii Suomelle huonosti.

      Terho: Raja tähän päivään
      Terhon mukaan rajan voi vetää tähän hetkeen: joka haluaa liittovaltioistua ja edistää vahvempaa unionia vielä tästä enemmän, on käytännössä federalisti eli liittovaltion kannattaja.
      - Eteenpäin ei enää pääse ilman liittovaltion rakentamista, Terho näkee

    • muslimiassaeriotteet

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      18
      4141
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      489
      2293
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      139
      1828
    4. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      76
      1474
    5. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      158
      1446
    6. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      9
      1184
    7. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      34
      714
    8. Mies miten tämä

      Tilanne ratkaistaan?
      Ikävä
      27
      711
    9. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      102
      711
    10. Lähdetkö nainen joku päivä mun kanssa Anttilaan?

      Katsomaan sisustustarvikkeita ja sit mentäisiin matkatoimistoon katsomaan matkoja?
      Ikävä
      25
      681
    Aihe