Miksiköhän?

”Lapsilisäsysteemiä on paljon kehuttu, mutta sehän on aivan ilmiselvää, että suurin osa sen saajista ei sitä tarvitse. Samoin on äitiyspakkauksen laita. Siinä ei ole mitään sellaista, jota ei ylivoimaisesti suurin osa perheistä pysty itse hankkimaan. Äitiyspakkaus voidaan järjestää rahallisena sosiaalitukena niille perheille, joilla ei ole varaa hankkia tarvitsemiaan tavaroita itse.”
− Liisa

”On muuten hyvä lista ja asiasisältö. Maajussina en tosin maatalouden lisäleikkauksia sulata. Leikkauksia tullut vuosittain alkaen -07, jatkuu -20 asti, tiedossa olevat. Tulevaisuus auki, tämän päivän tulo ja kulu numeroilla tarvitsen noin 15000 euroa lainaa vuosittain nolla tulokseen. Palkka on nolla.”

Eikö tässä kohdin voitaisiin ajatella kattoa, jonka jälkeen ei mitään tällaista, lähinnä köyhiä auttavia maksuja kohdistettaisiin oikein lukuihin. Ei rikas lapsilisiä tarvitse, eikä hyvin toimeen tulevakaan, annettakoon ne köyhille, jolloin rikaskin saisi yöunestaan kiinni.

Maajussin tuet, kuten Wahlroosillekin myönnetyt miljoonatuet ovat ehdottomasti poistettava. Pahin skenaario tässä on, kun pitäisi ”veriveljeltään” poistaa turhia tukia. Valitettavasti hellitusjoukossa on niitä, joiden laulu on: ”Niitä saa niin vähän, että sillä ei ole rahallista merkitystä”! Voi ollakin näin, mutta se moraali, se moraali!
Kun köyhältä otetaan, niin sanotaan, että ”hän on sen ansainnut” miksi on köyhä”! Kuten laulussa sanotaan: ”On Suomi köyhä ja köyhäks´jää, vaikk`kultaa kaivannet”!
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lapsilisien poistamisella puututaan lähinnä mamujen tulotasoon laskevasti
Suomessa köyhiä ovat afrikkalaiset, venäläiset ja muslimit ja sen kataiset
jotka nauttivat tulonsiirroista

Tämä pitääkin lopettaa.

Suomalainen keskiluokka ei tarvitse lapsilisiä koska joutuu ne itse heti saman tien palkkaveroissaan maksamaan takaisin.

Suomalainen äiti on valistunut eikä tarvitse äitiyspakkausta.

Monikulttuurisista raakalaismaista tulevilla on muita ongelmia eikä
heitä pidäkään tänne ottaa koska Suomella ei ole tarjota lukutaidottomille Suomea osaamattomille ympärileikatuille tms. 71 vuotiaan -näköisille (en tarkoita

Lenita Airistoa) mutta 17-vuotiaille jalkojaan vetäville hitaasti eteneville huonokuntoisille ulkkareille.

Muistakaa hyvät perussuomalaiset sisaret ja veljet pitää kunnostanne huolta
ettei teistä tule ulkkarin tyylisiä.

https://fi-fi.facebook.com/suomimies.seikkailee

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jet sutamai kirjoitti:

”Lapsilisäsysteemiä on paljon kehuttu, mutta sehän on aivan ilmiselvää, että suurin osa sen saajista ei sitä tarvitse. Samoin on äitiyspakkauksen laita. Siinä ei ole mitään sellaista, jota ei ylivoimaisesti suurin osa perheistä pysty itse hankkimaan. Äitiyspakkaus voidaan järjestää rahallisena sosiaalitukena niille perheille, joilla ei ole varaa hankkia tarvitsemiaan tavaroita itse.”
− Liisa

”On muuten hyvä lista ja asiasisältö. Maajussina en tosin maatalouden lisäleikkauksia sulata. Leikkauksia tullut vuosittain alkaen -07, jatkuu -20 asti, tiedossa olevat. Tulevaisuus auki, tämän päivän tulo ja kulu numeroilla tarvitsen noin 15000 euroa lainaa vuosittain nolla tulokseen. Palkka on nolla.”

Eikö tässä kohdin voitaisiin ajatella kattoa, jonka jälkeen ei mitään tällaista, lähinnä köyhiä auttavia maksuja kohdistettaisiin oikein lukuihin. Ei rikas lapsilisiä tarvitse, eikä hyvin toimeen tulevakaan, annettakoon ne köyhille, jolloin rikaskin saisi yöunestaan kiinni.

Maajussin tuet, kuten Wahlroosillekin myönnetyt miljoonatuet ovat ehdottomasti poistettava. Pahin skenaario tässä on, kun pitäisi ”veriveljeltään” poistaa turhia tukia. Valitettavasti hellitusjoukossa on niitä, joiden laulu on: ”Niitä saa niin vähän, että sillä ei ole rahallista merkitystä”! Voi ollakin näin, mutta se moraali, se moraali!
Kun köyhältä otetaan, niin sanotaan, että ”hän on sen ansainnut” miksi on köyhä”! Kuten laulussa sanotaan: ”On Suomi köyhä ja köyhäks´jää, vaikk`kultaa kaivannet”!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu