SDP:n

aikaansaanoksien johdosta on takuueläkkeen, noin 700euron ostovoimasta rosvottu tällä hallituskaudella jo noin kolmannes.
-Ylevero, joka on tuosta eläkkeestä 1%, kun se muilta otetaan euromääräisenä, eli jatkossakin, tuosta rosvotaan aina se prosentti, vaikka eläke nousisikin, eli siinä yksi köyhientappo giljotiini lisää.
- Indeksikorotuksen leikkaus pieneläkkeistäkin
-sähkön ja muidenkin energioiden hinnan nousu
-alvien korotukset
-vuokrien ja asumiskustannuksen nousut
-perintöverotuksen nosto
-kiinteistöverojen nosto

Eli vuositasolla nuo nostot ovat leikanneet tuosta kitueläkkeestä noin 1500 euroa.

Kun sitten katsoo kokonaisuutena köyhien lapsiperheiden asemaa, niin sekin on kurjistettu siten, että sossuluukulle on jonot pidentymässä hurjaa vauhtia.
Rikkaille ökyrosvoille on lisää anettu, ja yhteiskuntarosvousta on ökyrosvojen osalta helpotetu, ja edesautettu.

SAK/demarit ei ole mikään työväenpuolue, vaan ökyrosvojen perustama työläisten kusetusorganisaatio, joka toimii melkein kuin mafia ikään.
Kautta aikain ovat tuloeroja kasvattaneet vaatimalla prosentuaalisia palkankorotuksia, jotka eivät juurikaan ole pienipalkkaisia yhtään helpottanut, kun ottaa huomioon että vastavasti on nostettu elinkustannuksia. Eli tuollakin tavalla on vain ajettu suurituloisten etuja, ja tuloeroja kasvaettu.

Eikö helkuta vie nuo ihmiset seuraa yhtään mitä kieroilua demut harrastaa työläisten kusettamiseksi, vai miksi nuo jotkut vielä demuja äänestävät.
Ihmisen täytyy olla myöskin tyhmä, jos hän köyhänä äänestää demareita.
Se ei tilanne mutu yhtään, vaikka joku Rinne valittaisiinkin tuon yhteiskuntarosoliigan johtoon, sama ketkuilu jatkuu kuitenkin, silä eihän demarit voi yhtäkkiä muutua rehelliseksi, kun katsoo tuon Rinteenkin aikaisempia omaan lomsaansa suorittamaa yhteiskuntarosvousta.

Kyllä taas työnnetään valheellista tuubaa kurkkusuorana, kun vaalit alkavat lähestymään. ollaan taas niin toveria että oksettaa.
Hyi helkuta miten vastenmiellisen kuvan politiikasta ja politikoinnista demarit antavat...

Milloinkahan maahamme saadaan sellainen puolue, joka oikeasti ajaa kokonaisvaltaisesti kansamme etja? Valitettavasti nyt ei ole yhtään, mutta kepu ja persut on lähinnä niitä.
Kokoomuskin on enemmän työväen ja köyhän puolue, kuin demarit tai vassukat.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

näin on asia kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu