Astrologia?

aloittelija

Mitä se on?

4

81

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Taivaalla ja maassa

      Astrologia on itsetuntemusväline.

    • asdfasdfasdfdddd

      Kuvitelma, jonka mukaan avaruudessa kiitävien kivi- ja tulipallojen asento vaikuttaisi jotenkin syntyvän lapsen luonteeseen tai tulevaisuuteen (horoskoopit) tai että niiden asento toisiinsa nähden vaikuttaisi jotenkin henkilön tulevaisuuteen.

      Mikä tällaisen vaikutuksen sitten aiheuttaisi, on minulle mysteeri. Eikö samalla logiikalla myös kadun varteen jätettyjen polkupyörien tai metsässä olevien kivien asennon toisiinsa nähden pitäisi vaikuttaa samalla tavalla.

      Vaikka jostain syystä uskoisikin tähtien asennon vaikuttavan ihmisen tulevaisuuteen, pitää myös muistaa että tähtien asennot toisiinsa nähden ovat muuttuneet radikaalisti verrattuna niihin päiviin, jolloin astrologien ennustuskartat luotiin. Ne ovat siis joka tapauksessa kuin vanhoja puhelinluetteloita, joiden puhelinnumerot ovat vanhentuneet ja poistuneet käytöstä aikoja sitten - vertaus on tosin siinä mielessä huono, että ennustajien "puhelinluetteloiden" numerot (tähtikarttojen ennustukset) eivät ole koskaan pitäneet paikkaansa.

    • 30 vuotta

      Kenites astrologian ymmärtäminen edellyttää erityistä herkkyyttä, osaamista, nähdä ja ymmärtää. Toiset aloittavat astrologian opiskelun iän kerttyessä, kun elämää on eletty ja koettu ja ollaan kypsiä jättämään mustavalkoisuus siitä, että astrologia ei toimi. Astrologia ei ole tarkoitettu pakolliseksi oppimääräksi elämässä, vaan sitä saavat opiskella ja käyttää, jotka niin tahtovat.

    • Se on huuhaata.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1887
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1719
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1574
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1296
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1234
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1222
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1186
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1170
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1161
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      9
      1150
    Aihe