Seuroihin on joskus ihan mukavaa lähteä.
Seurat alkaa klo 17.00, joten valmistautumiseen pitää alkaa jo vähintään puolitoista tuntia ennen, jotta ehtii ajoissa.
Perheväkeni on ollut aina sellainen, että lähtipä minne tahansa, lähtö tahtoo jäädä viime tippaan.
Alan nohittaa jo hyvissä ajoin. Vastaukseksi saa aina kuulla: "Mihin tässä on vielä kiire, seuroihin on aikaa reilu tunti !"
Lähtövalmistelut vievät kuitenkin aikaa ja monesti kello on varttia vaille viis, ennenkuin auton nokka alkaa viedä R.Y tä kohti.
Itse ehdin istua pihalla autossa hyvän aikaa hampaita kiristellen ja käydä välillä sisälle kurkkaamassa, mikä ihme viivyttää.
Itselleni ei pukeutuminen ja tällääminen vie aikaa, mutta vaimolle ja nuorisolle on tuiki tärkeää pukeutua mahdollisimman tyylikkäästi eri asuvaihtoehtoja sovitellen.
Itselläni on vaatevalikoimat supistuneet melko anhittomiin, sillä pukeutumisella ei ole ennää niin väliä kuin joskus nuorempana, jolloin piti olla tällingissä tyttöjen varalta.
Seurapenkissä voi sitten ihastella joittenkin naisten tyylikästä pukeutumista, miehen luonne kun on sellainen.
Itselläni on taipumus tehdä syntiä katselemalla seksikkäästi pukeutuneita naisihmisiä seuroissa.
Nuoret teinitytöt ovat aivan oma lukunsa, joitten pukeutumisen pitää jo poikein mielenkiinnon herättelemiseksi olla seksikkästä napapaitoineen ja pillifarkkuineen.
Toiset taas ei välitä pukeutumisestaan yhtään, vaan asu on mummomaisen peittelevää.
Jotkut eläkeläismiehet ovat seuroissa aina samassa tummassa nukkavierus puvussa.
Itse en kyllä niin vanhaksi tule, että panisin ahtaan haalistuneen puvun ylleni.
Mielellään pukeudun aina farkkuihin, teepaitaan ja silkkipuseroon.
Seuroihin olisi hyvä saapua niin ajoissa, ettei naulakoilla ole vielä tungosta, eikä parkkipaikkaa tarvi etsiä tai jäädä kauaksi tienvierustoille.
Eräs perhe saapuu aina asuntoautoksi tehdyllä linja-autolla ja meninpä kuinka aikaisin, tuo sama linja-auto on ehtinyt tulla ennemmin.
Syytä onkin, sillä linja-autolla ei voi tulla täpötäyteen pihaan. Tosin suuri auto joutuu sitten vastaavasti lähtemään viimeisten joukossa.
Lapsia tahtoo hävettää meidän vanha auto, sillä suurimmalla osalla seuraväestä on 2000-luvun hienot biilit.
Uskovaiselle on tärkeää omistaa ja ajaa uudenkarheilla muskeliautoilla.
Vaikka kuinka etsin silmilläni, en löydä 1980 luvun autoa toimitalon parkkipaikalta omaamme lukuunottamatta.
Vielä 1980 luvulla oli paljon ladoja seuraväelläkin, nyt ei ja olisi kauhistus, jos joku sellaisella kehtaisi ajaa.
Takseja kurvaa toimitalon pääoven eteen tiuhaa tahtia, kun vanhukset tulevat seuroihin.
Kun tulee hyvissä ajoin seuroihin, ehtii valmistautua myöskin sanankuuloon rauhallisin mielin. Sisälle tultuaan on paitsi riisuttava ulkovaatteet, käytävä peilin edessä, vessassa, ja silmäilemässä ilmoitustaulua.
Jos on tullut hyvissä ajoin, ei istumapaikkaa tarvitse norkoilla, vaan voi valita haluamansa paikan.
Myöhässä tulija ei löydä vapaata paikkaa muualta kuin kävelemällä kaiken kansan silmien seuraamana aivan etupenkeille.
Myöhäisiä tulijoita riittää, varsinkin isot perheet, joiden seuravalmistelun täytyy olla paljon rankempi urakka kuin omalla sakikunnallani.
Seurasalin istumajärjestys on tullut lukemattomien käyntien jälkeen tutuksi siinä mielessä, että nähtyään jonkun seuravieraan olevan tulossa arvaa, mihin kohtaan hän suurin piirtein haalaupi istumaan.
Itselläni ei ole mitään erityistä vakiopaikkaa seurasalissa, vaan ainoastaan mahdollisimman taakse, josta pääsee sitten äkkiä kahvijonoon ja josta on hyvä seurata salin tapahtumia.
Jotkut tykkää istua ikkunain puolella, nuorilla on oma nurkkaus, johon myös arvohenkilöt hakeutuvat.
Keskellä on eläkeläiset ja tavalliset kuolevaiset.
Seurapuheen aika ehtii ajatella ja miettiä monenlaisia asioita.
Myöskin pikkulasten seuraaminen on hauskaa ja suorastaan värikästä.
Nämä taaperoisethan eivät jaksa istua hiljaa paikallaan, vaan alkavat liikehtiä karaten käytäville juoksemaan.
Kerran sattui huvittava näytelmä.
Eräs villiviikari pääsi karkaamaan isänsä käsistä ja meni salin etuosaan korokkeelta hyppimään.
Siinä se esitteli temppujaan äänekkäästi, jolloin isä käveli eteen ottaakseen lapsen taas huostaansa.
Tämä poikanenpa ei antanutkaan ottaa kiinni vaan alkoi juosta penkkirivejä isä kintereillään.
Isänkin täytyi panna juoksuksi, jos mieli saada karkulainen kiinni.
Siinä sitten molemmat juoksi maratonia salin ympäri ainakin kaksi kertaa ja pikkupoika hihkui ilosta.
Oli siinä myös seuraväellä naurussa pidättelmistä, kun aikamies sillä tavalla juoksi kilpaa.
Toinen tapaus oli samankaltainen.
Taas oli joku pikkurehvelö karannut isän ja äidin vierestä omille teilleen.
Lapsilla ei ole estoja, he suuntaavat aina salin eteen ja tällä kertaa tämä pienokainen meni härnäämään puhujasetää.
Puhujaa vedettiin kai takin liepeestä, koska hän käännähti usein taakseen katsomaan.
Lopulta puhuja hermostui, lopetti puheensa, otti lapsen sylliinsä nostaen ilmaan.
Onkohna jollain isällä tai äidillä tämännäköinen rehveli hukassa, kun se tuolla minun takana näykkii.
Heti lähti salin keskiosasta nuori äiti pää painuksissa hakemaan lastaan.
Ymmärrettävästi häntä hävetti lapsensa puolesta.
Lapset myös huutavat ja parkuvatkin, jolloin kimeä ääni saattaa haitata saarnan kuulemista.
Silloin, kun itsellämme olivat lapset pieniä, he tekivät jos minkälaisia temppuja.
Kerrankin eräs vanha muumo hermostui lapsemme kitinään niin paljon, että kääntyi edessämme olevalla penkillä meihin päin sanoen: "Osaako tämä lapsi olla ollenkaan hiljaa ?"
Kyllä se ainakin yösyvännä on melko hiljaa !, vastasimma.
Hmmmtk: "mummo vastasi suivaantuneella äänellä."
Mummot ovat monasti hyvin kärttyneen oloisia, kun lapset huutaa. Niin nopeasti he unohtaa, millaista oli olla perheenäitinä silloin kauan sitten heidän nuoruudessaan.
Joskus seuroihin eksyy ulkopuolinen syystä tai toisesta. Heidän ilmestyksensä herättää hilpeyttä isoine korvakoruineenja maalatuine kynsineen sekä huulineen.
Eräs tapaus oli, kun seurapuheen puolivälissä saliin raahusti laitapuolen kulkija haisevan likaisissa kamppeissaan muovikassi kädessään.
Kaikkien katseret kääntyivät heti tuon oudonnäköisen kulkijan suuntaan.
Mies käveli lippalakki päässä aivan seurasalin etuosaan, jonne hän istahti kokonaan vapaana olevalle penkille.
Siinä hän istui aivan rauhallisesti 20 minuuttia höpöttäen puoliääneen jotakin jumalasta ja uskosta.
Sitten alkoi tapahtua.
Mies kaivoi pussistaan eväitään alkaen syömään.
Eväännä hänellä oli savusilakoita, ruisleipäviipaleita sekä piimäpurkki.
Tässä vaiheessa oli eteisvahtimestari jo hiissautunut eteisestä salin puolelle tarkkailemaan erikoista seuravierasta.
Nyt oli jo sekä muun seuraväen, että myöskin puhujan huomio kiinnittynyt kokonaan tähän ruokailevaan mieheen, joka ei edes lippalakkiaan ottanut päästä ateriointinsa aikana.
HUPS, piimäpurkki kellahti nurin ja ennenkuin mies ehti nostaa purkin takaisin lattialta, oli piimää valunut iso läikkä lattialle.
Nyt seuravalvoja puuttui peliin. Hän käveli miehen luo sanoen: "Lähettäskö kuule nyt ulos ?" "Ei me ruukata täällä jumalan sanan kuulossa syyvä lippalakki päässä !"
Valvoja otti miestä hihasta ja samalla myös lippalakin päästä.
Mies kauhtui häirityksi tulemisestaan sanoen: "Minä en välitä hevon v....a sinun jumalistasi." Mitä sitten tulit tänne seuroihin, jos et kerta välitä", sanoi valvoja raahaten miestä väkipakolla, johon tuli kaveriksi myös vapaaehtoisia ulosheittäjiä.
Puhuja keskeytti puheensa episodin aikana, kun miestä raahattiin ulos tämän kovasti kiroillessa.
Voi näitä jumalattomia ihmisiä !, sanoi saarnaaja.
Parempi olisi, jos myllynkivi ripustettaisiin heidän kaulaansa ja heitettäisiin meren syvyyksiin.
Mietin itse, mites sitten, jos miehen olis annettu olla rauhassa ja oltais vaikka käyty vaan siivoamassa läikkynyt piimä.
Nyt ei toteutunut Jeesuksen sana. Rakastakaa lähimmäistä niinkuin itseänne.
Kerran suviseuroissa tapahtui huvittava juttu.
Oltiin kokoonnuttu vaimon isän ja äidin vaunulle, jossa oli sattumoisin myös muita sisaruksia perheineen.
Vaunun ovelle koputettiin. Jaha, siellä on kolehdin kantaja, anoppi totesi kiirehtien kaivelemaan rahapörssiä.
Sissään ! Jumalan terve, ei täällä nyt oo kolehin kantaja. Minulla ois semmosta asiaa, että oiskohan täällä nuoria tyttäriä, kun minä etin itelleni aviopuolisoa.
Vaunun ovelle ilmestyi sarkapukuun pukeutunut melkein hiukseton 60.kymppinen mies mutustellen tötteröjäätelöä.
Toinnuttuamme ensi hämmennyksestä hyvähoksainen anoppini aloitti puhelun.
No onkait niitä täällä, mitä lienevät ite asiasta mieltä.
Pappa jatkoi: Kun minä oon jo näin vanaha mies, eikä ole vielä tuota vaimonpuolta kerinny katella.
Minulla on iso maatila ja paljon karjaa.
Sais hyvän perinnön, joka lähtis mulle emännäksi.
Pappa innostui kans keskusteluun mukaan naurussa suin.
Jaa, eikö sitä ole vielä emäntää, mullakait se on ollut jo vaikka kuinka pitkään !
-Een minä oo ehtinyt katellakkaa, kun on ollunna tuo elämä niin kiireistä.
Mulla on 40 lehmää ja 25 hehtaaria viljeltyä.
Sitte mulla on nuita porojai !
Onkait mullai poroja, vaimoni isä jatkoi.
Onko sullai poroja ? Kuinka paljon, vaikka eikait ne poromiehet koskaan huutele tojellista määrää kellekkää.
Onhan niitä muutamia kymmeniä, vaimon isä sanoi.
Vai emäntää sinä olet hakemassa. No onko sitä löytynyt. anoppini sanoi.
Minä oon poikamies ja nyt täällä suviseuroissa alon kyselemään vaunu vaunulta.
Sen emännän pittää olla nuori, että pystyy elomaan jäläkeläisiä. Minä en välitäkkää mistää ikänaisista, nuori ja rehevä sen olla pittää.
Tässä vaiheessa meitä kaikkia tuppaa jo naurattammaan. Appiukkoni, joka on yleensä raskasmielinen, alkaa nyt nauramaan suu auki ikätoverinsa hassutuksille.
Assuuko sulla muita siellä maatilalla, kysyy anoppini ? Assuuhan se tuo äitimuori, ikkää sillä on jo yheksättäkymmentä. Tuollahan se seiskoskelee ulukona, oottelee, kun kyselen emäntää itelleni.
Tässä vaiheessa jääelötötterö pappapoikamiehen suussa on jo käynyt vähiin ja loput tippuu leukaperiä myöten kaulukselle. Ukko siirtyy vaunun porrasaskelmalta ulkopuolelle alkaen siellä jututtaa pöydän ääreen vessareissulta palannutta vaimoni veljen vaimoa.
Ukko taputtaa naista olalle sanoen: "Siinäpä rotevan tuntonen nainen, läheppä kuule mulle vaimoksi. Pääset issoon talloon emännäksi ja kun minusta aika jättää, saat ison perinnön jaettavaksi lastesi kanssa.
Ihan mukava ajatus muuten, mutta kun minä olen jo naimisissa, sanoo sukulaisminiämme.
Voi ryökäle sentään, olipa harmi, minä olisi tykänny tämmösestä rotevista naisista, joka jaksas hangota heiniä.
Vaimoni veli menee ulos kuullessaan, että hänen vaimoaan ollaan lirkuttelemassa.
Hän sanoo: Menkää lauantai-iltana tuonne issoon telttaan , siellä on nuoria tyttäriä pilvin pimein.
Tuuj jo sieltä ! huutaa vanhanpoijan äitimuori.
Pari lähtee kähnimään eteenpäin ja seuraamme, kuinka vanhapoika työntyy seraavaan asuntovaunuun onneaan koettamaan äimuorin jäädessä ulkopuolelle taas oottamaan poikansa tulosta vaimon etsinnässä.
Sisällä vaunussamme alamme keskustella tapauksesta ja naurua piisaa.
Vaimoni veljeä kiusoitellaan. "Vai olit sinä vähällä menettää vaimosi suuren maatilan vanhallepoijalle !
Vaimon veli otti tosissaan leikin sanoen: Tuo harvahampainen lähes kalju ukkopaha ei tuu ikinä saamaan emäntää itelleen, uskallan lyyvä vaikka kuinka ison veikan !
Ennnen vanhaan oli seuroissa JOO mies, joka luki puhujalle tekstin.
Hän oli kylän uskottu mies, joka oli mukana perunkirjoituksissa ja sanoman tuojana.
Kun joku kyläläinen kuoli, niin tämä samainen JOO-mies kulki talosta taloon kertomassa kuolinuutisen.
Tämä uskottu mies toimi myös kyläsuran puheenjohtajana ja seuroissa huutokaupanpitäjänä.
Lisäksi hän oli kansakoulun johtokunnassa puheenjohtaja ja maamiessurassa.
Hän oli sellainen kylänmies.
Vanhat tarinat kertoo tästä kylänmiehestä myös sellaista, että jos jossakin perheessä ei alkanut tulla lasta, niin saatettiin kuhtua kylänmies apuun.
Seuroista muistan, kuinka joo mies istui puhujan vierellä ja ikäänkuin vahvistukseksi aina silloin tällöin lausahti: "Joo, niin seon !"
Kun puhuja alkoi sitten saarnata syntejä anteeksi, valpastui myös joo mies.
Hän tarkkaili, kuka nostaa kädet ja haluaa uskoa. Sitten hän avusti saarnaaja näyttäen kädellään, missäpäin käsi nousi. Saattoipa joo-mies lähteä pirtin penkkeihin jonkun itkevän mummon luo lohduttamaan ja vahvistamaan syntien anteeksiantoa.
Seurojen kustannusten peittämiseksi oli tapana, että emännät toivat seuroihin huutokaupattavaksi nisuja, limppuja ja leipäjuustoja, nauriita ym.
Joo-mies toimi seurojen lopussa huutokaupan pitäjänä.
Hänen vakiosanojaan olivat: "Kajehtikaa, kajehtikaa, liian halavalla mennee, ensimmäinen kerta, toinen kerta, kajehtikaa vielä !
Seurat olivat isoissa taloissa, joissa mahtui kokontumaan paljon väkiä.
Ei siellä ollut karamelleja meille penskoille, ninkuin nykyään pitää saada aina se euron makeispussi. Siihen aikaan oli simmaa ja nisupalanen. Muistaakseni simalasi maksoi nisupullan kans 20 penniä, nykyrahassa reilut 3 senttiä.
Siihen aikaan oli syrjäkylissä harvoin seuroja. Kesäseurat oli kohokohta, jotka pidettiin kansakouluissa.Talvella saattoi olla seuroja kevään korvalla maalaispirteissä.
Seuroihin kinkutettiin kesälllä polkupyörillä ja talvella hevosen reessä.
Reki oli aina tupaten täynnä. Oman väen lisäksi väliltä nousi kyytiin joku vanha mummo tai pappa.
Kerran reki meni nurin jyrkässä mutkassa hevosen laukatessa liian joutuin.
Siinä sitten olivat kaikki hangessa mukkelis, makkelis. Vanhat ihmiset huutivat ja voivottelivat, kun luulivat paleltuvansa justiin kinosten keskelle.
Uskottomat eivät kovin mielellään menneet seurapirttiin, vaan jäivät aina porstuaan källäilemään ja tarinoimaan.
Sitten kahvin aikaan he jo uskaltautuivat pirtin puolelle. Kamarissa kahvittelivat silmää tekevät ( puhujat, joo-mies, ison talon isännät ja emmännät. Siellä oli kakkua ja muutakin hyvää.
Tavallinen seuraväki sai tyytyä pöönäveteen ja nisuhituseen.
Pöönävesi = useampaan kertaan samoihin sakkoihin keitetty kahvi, sakkavesi.
Heti kun televisiot ilmaantui kylään, loppui myös uskottomain seuroissa kuluku.
Siirryttäessä 1970 luvulle tapahtui maaseudulla radikaali muutos pohjoisessa suomessa. Maatilat lopettivat, samoin loppui joo-miehet, väki muutti sankoin joukoin ruotsiin ja eteläiseen suomeen.
Enää ei kylästelty, kun tuli puhelimet ja televisiot. Ihmisillä ei ollut enää aikaa tulla iltaisin raatailemaan toisten luo.
Seurat alkaa klo 17.00, joten valmistautumiseen pitää alkaa jo vähintään puolitoista tuntia ennen, jotta ehtii ajoissa.
Perheväkeni on ollut aina sellainen, että lähtipä minne tahansa, lähtö tahtoo jäädä viime tippaan.
Alan nohittaa jo hyvissä ajoin. Vastaukseksi saa aina kuulla: "Mihin tässä on vielä kiire, seuroihin on aikaa reilu tunti !"
Lähtövalmistelut vievät kuitenkin aikaa ja monesti kello on varttia vaille viis, ennenkuin auton nokka alkaa viedä R.Y tä kohti.
Itse ehdin istua pihalla autossa hyvän aikaa hampaita kiristellen ja käydä välillä sisälle kurkkaamassa, mikä ihme viivyttää.
Itselleni ei pukeutuminen ja tällääminen vie aikaa, mutta vaimolle ja nuorisolle on tuiki tärkeää pukeutua mahdollisimman tyylikkäästi eri asuvaihtoehtoja sovitellen.
Itselläni on vaatevalikoimat supistuneet melko anhittomiin, sillä pukeutumisella ei ole ennää niin väliä kuin joskus nuorempana, jolloin piti olla tällingissä tyttöjen varalta.
Seurapenkissä voi sitten ihastella joittenkin naisten tyylikästä pukeutumista, miehen luonne kun on sellainen.
Itselläni on taipumus tehdä syntiä katselemalla seksikkäästi pukeutuneita naisihmisiä seuroissa.
Nuoret teinitytöt ovat aivan oma lukunsa, joitten pukeutumisen pitää jo poikein mielenkiinnon herättelemiseksi olla seksikkästä napapaitoineen ja pillifarkkuineen.
Toiset taas ei välitä pukeutumisestaan yhtään, vaan asu on mummomaisen peittelevää.
Jotkut eläkeläismiehet ovat seuroissa aina samassa tummassa nukkavierus puvussa.
Itse en kyllä niin vanhaksi tule, että panisin ahtaan haalistuneen puvun ylleni.
Mielellään pukeudun aina farkkuihin, teepaitaan ja silkkipuseroon.
Seuroihin olisi hyvä saapua niin ajoissa, ettei naulakoilla ole vielä tungosta, eikä parkkipaikkaa tarvi etsiä tai jäädä kauaksi tienvierustoille.
Eräs perhe saapuu aina asuntoautoksi tehdyllä linja-autolla ja meninpä kuinka aikaisin, tuo sama linja-auto on ehtinyt tulla ennemmin.
Syytä onkin, sillä linja-autolla ei voi tulla täpötäyteen pihaan. Tosin suuri auto joutuu sitten vastaavasti lähtemään viimeisten joukossa.
Lapsia tahtoo hävettää meidän vanha auto, sillä suurimmalla osalla seuraväestä on 2000-luvun hienot biilit.
Uskovaiselle on tärkeää omistaa ja ajaa uudenkarheilla muskeliautoilla.
Vaikka kuinka etsin silmilläni, en löydä 1980 luvun autoa toimitalon parkkipaikalta omaamme lukuunottamatta.
Vielä 1980 luvulla oli paljon ladoja seuraväelläkin, nyt ei ja olisi kauhistus, jos joku sellaisella kehtaisi ajaa.
Takseja kurvaa toimitalon pääoven eteen tiuhaa tahtia, kun vanhukset tulevat seuroihin.
Kun tulee hyvissä ajoin seuroihin, ehtii valmistautua myöskin sanankuuloon rauhallisin mielin. Sisälle tultuaan on paitsi riisuttava ulkovaatteet, käytävä peilin edessä, vessassa, ja silmäilemässä ilmoitustaulua.
Jos on tullut hyvissä ajoin, ei istumapaikkaa tarvitse norkoilla, vaan voi valita haluamansa paikan.
Myöhässä tulija ei löydä vapaata paikkaa muualta kuin kävelemällä kaiken kansan silmien seuraamana aivan etupenkeille.
Myöhäisiä tulijoita riittää, varsinkin isot perheet, joiden seuravalmistelun täytyy olla paljon rankempi urakka kuin omalla sakikunnallani.
Seurasalin istumajärjestys on tullut lukemattomien käyntien jälkeen tutuksi siinä mielessä, että nähtyään jonkun seuravieraan olevan tulossa arvaa, mihin kohtaan hän suurin piirtein haalaupi istumaan.
Itselläni ei ole mitään erityistä vakiopaikkaa seurasalissa, vaan ainoastaan mahdollisimman taakse, josta pääsee sitten äkkiä kahvijonoon ja josta on hyvä seurata salin tapahtumia.
Jotkut tykkää istua ikkunain puolella, nuorilla on oma nurkkaus, johon myös arvohenkilöt hakeutuvat.
Keskellä on eläkeläiset ja tavalliset kuolevaiset.
Seurapuheen aika ehtii ajatella ja miettiä monenlaisia asioita.
Myöskin pikkulasten seuraaminen on hauskaa ja suorastaan värikästä.
Nämä taaperoisethan eivät jaksa istua hiljaa paikallaan, vaan alkavat liikehtiä karaten käytäville juoksemaan.
Kerran sattui huvittava näytelmä.
Eräs villiviikari pääsi karkaamaan isänsä käsistä ja meni salin etuosaan korokkeelta hyppimään.
Siinä se esitteli temppujaan äänekkäästi, jolloin isä käveli eteen ottaakseen lapsen taas huostaansa.
Tämä poikanenpa ei antanutkaan ottaa kiinni vaan alkoi juosta penkkirivejä isä kintereillään.
Isänkin täytyi panna juoksuksi, jos mieli saada karkulainen kiinni.
Siinä sitten molemmat juoksi maratonia salin ympäri ainakin kaksi kertaa ja pikkupoika hihkui ilosta.
Oli siinä myös seuraväellä naurussa pidättelmistä, kun aikamies sillä tavalla juoksi kilpaa.
Toinen tapaus oli samankaltainen.
Taas oli joku pikkurehvelö karannut isän ja äidin vierestä omille teilleen.
Lapsilla ei ole estoja, he suuntaavat aina salin eteen ja tällä kertaa tämä pienokainen meni härnäämään puhujasetää.
Puhujaa vedettiin kai takin liepeestä, koska hän käännähti usein taakseen katsomaan.
Lopulta puhuja hermostui, lopetti puheensa, otti lapsen sylliinsä nostaen ilmaan.
Onkohna jollain isällä tai äidillä tämännäköinen rehveli hukassa, kun se tuolla minun takana näykkii.
Heti lähti salin keskiosasta nuori äiti pää painuksissa hakemaan lastaan.
Ymmärrettävästi häntä hävetti lapsensa puolesta.
Lapset myös huutavat ja parkuvatkin, jolloin kimeä ääni saattaa haitata saarnan kuulemista.
Silloin, kun itsellämme olivat lapset pieniä, he tekivät jos minkälaisia temppuja.
Kerrankin eräs vanha muumo hermostui lapsemme kitinään niin paljon, että kääntyi edessämme olevalla penkillä meihin päin sanoen: "Osaako tämä lapsi olla ollenkaan hiljaa ?"
Kyllä se ainakin yösyvännä on melko hiljaa !, vastasimma.
Hmmmtk: "mummo vastasi suivaantuneella äänellä."
Mummot ovat monasti hyvin kärttyneen oloisia, kun lapset huutaa. Niin nopeasti he unohtaa, millaista oli olla perheenäitinä silloin kauan sitten heidän nuoruudessaan.
Joskus seuroihin eksyy ulkopuolinen syystä tai toisesta. Heidän ilmestyksensä herättää hilpeyttä isoine korvakoruineenja maalatuine kynsineen sekä huulineen.
Eräs tapaus oli, kun seurapuheen puolivälissä saliin raahusti laitapuolen kulkija haisevan likaisissa kamppeissaan muovikassi kädessään.
Kaikkien katseret kääntyivät heti tuon oudonnäköisen kulkijan suuntaan.
Mies käveli lippalakki päässä aivan seurasalin etuosaan, jonne hän istahti kokonaan vapaana olevalle penkille.
Siinä hän istui aivan rauhallisesti 20 minuuttia höpöttäen puoliääneen jotakin jumalasta ja uskosta.
Sitten alkoi tapahtua.
Mies kaivoi pussistaan eväitään alkaen syömään.
Eväännä hänellä oli savusilakoita, ruisleipäviipaleita sekä piimäpurkki.
Tässä vaiheessa oli eteisvahtimestari jo hiissautunut eteisestä salin puolelle tarkkailemaan erikoista seuravierasta.
Nyt oli jo sekä muun seuraväen, että myöskin puhujan huomio kiinnittynyt kokonaan tähän ruokailevaan mieheen, joka ei edes lippalakkiaan ottanut päästä ateriointinsa aikana.
HUPS, piimäpurkki kellahti nurin ja ennenkuin mies ehti nostaa purkin takaisin lattialta, oli piimää valunut iso läikkä lattialle.
Nyt seuravalvoja puuttui peliin. Hän käveli miehen luo sanoen: "Lähettäskö kuule nyt ulos ?" "Ei me ruukata täällä jumalan sanan kuulossa syyvä lippalakki päässä !"
Valvoja otti miestä hihasta ja samalla myös lippalakin päästä.
Mies kauhtui häirityksi tulemisestaan sanoen: "Minä en välitä hevon v....a sinun jumalistasi." Mitä sitten tulit tänne seuroihin, jos et kerta välitä", sanoi valvoja raahaten miestä väkipakolla, johon tuli kaveriksi myös vapaaehtoisia ulosheittäjiä.
Puhuja keskeytti puheensa episodin aikana, kun miestä raahattiin ulos tämän kovasti kiroillessa.
Voi näitä jumalattomia ihmisiä !, sanoi saarnaaja.
Parempi olisi, jos myllynkivi ripustettaisiin heidän kaulaansa ja heitettäisiin meren syvyyksiin.
Mietin itse, mites sitten, jos miehen olis annettu olla rauhassa ja oltais vaikka käyty vaan siivoamassa läikkynyt piimä.
Nyt ei toteutunut Jeesuksen sana. Rakastakaa lähimmäistä niinkuin itseänne.
Kerran suviseuroissa tapahtui huvittava juttu.
Oltiin kokoonnuttu vaimon isän ja äidin vaunulle, jossa oli sattumoisin myös muita sisaruksia perheineen.
Vaunun ovelle koputettiin. Jaha, siellä on kolehdin kantaja, anoppi totesi kiirehtien kaivelemaan rahapörssiä.
Sissään ! Jumalan terve, ei täällä nyt oo kolehin kantaja. Minulla ois semmosta asiaa, että oiskohan täällä nuoria tyttäriä, kun minä etin itelleni aviopuolisoa.
Vaunun ovelle ilmestyi sarkapukuun pukeutunut melkein hiukseton 60.kymppinen mies mutustellen tötteröjäätelöä.
Toinnuttuamme ensi hämmennyksestä hyvähoksainen anoppini aloitti puhelun.
No onkait niitä täällä, mitä lienevät ite asiasta mieltä.
Pappa jatkoi: Kun minä oon jo näin vanaha mies, eikä ole vielä tuota vaimonpuolta kerinny katella.
Minulla on iso maatila ja paljon karjaa.
Sais hyvän perinnön, joka lähtis mulle emännäksi.
Pappa innostui kans keskusteluun mukaan naurussa suin.
Jaa, eikö sitä ole vielä emäntää, mullakait se on ollut jo vaikka kuinka pitkään !
-Een minä oo ehtinyt katellakkaa, kun on ollunna tuo elämä niin kiireistä.
Mulla on 40 lehmää ja 25 hehtaaria viljeltyä.
Sitte mulla on nuita porojai !
Onkait mullai poroja, vaimoni isä jatkoi.
Onko sullai poroja ? Kuinka paljon, vaikka eikait ne poromiehet koskaan huutele tojellista määrää kellekkää.
Onhan niitä muutamia kymmeniä, vaimon isä sanoi.
Vai emäntää sinä olet hakemassa. No onko sitä löytynyt. anoppini sanoi.
Minä oon poikamies ja nyt täällä suviseuroissa alon kyselemään vaunu vaunulta.
Sen emännän pittää olla nuori, että pystyy elomaan jäläkeläisiä. Minä en välitäkkää mistää ikänaisista, nuori ja rehevä sen olla pittää.
Tässä vaiheessa meitä kaikkia tuppaa jo naurattammaan. Appiukkoni, joka on yleensä raskasmielinen, alkaa nyt nauramaan suu auki ikätoverinsa hassutuksille.
Assuuko sulla muita siellä maatilalla, kysyy anoppini ? Assuuhan se tuo äitimuori, ikkää sillä on jo yheksättäkymmentä. Tuollahan se seiskoskelee ulukona, oottelee, kun kyselen emäntää itelleni.
Tässä vaiheessa jääelötötterö pappapoikamiehen suussa on jo käynyt vähiin ja loput tippuu leukaperiä myöten kaulukselle. Ukko siirtyy vaunun porrasaskelmalta ulkopuolelle alkaen siellä jututtaa pöydän ääreen vessareissulta palannutta vaimoni veljen vaimoa.
Ukko taputtaa naista olalle sanoen: "Siinäpä rotevan tuntonen nainen, läheppä kuule mulle vaimoksi. Pääset issoon talloon emännäksi ja kun minusta aika jättää, saat ison perinnön jaettavaksi lastesi kanssa.
Ihan mukava ajatus muuten, mutta kun minä olen jo naimisissa, sanoo sukulaisminiämme.
Voi ryökäle sentään, olipa harmi, minä olisi tykänny tämmösestä rotevista naisista, joka jaksas hangota heiniä.
Vaimoni veli menee ulos kuullessaan, että hänen vaimoaan ollaan lirkuttelemassa.
Hän sanoo: Menkää lauantai-iltana tuonne issoon telttaan , siellä on nuoria tyttäriä pilvin pimein.
Tuuj jo sieltä ! huutaa vanhanpoijan äitimuori.
Pari lähtee kähnimään eteenpäin ja seuraamme, kuinka vanhapoika työntyy seraavaan asuntovaunuun onneaan koettamaan äimuorin jäädessä ulkopuolelle taas oottamaan poikansa tulosta vaimon etsinnässä.
Sisällä vaunussamme alamme keskustella tapauksesta ja naurua piisaa.
Vaimoni veljeä kiusoitellaan. "Vai olit sinä vähällä menettää vaimosi suuren maatilan vanhallepoijalle !
Vaimon veli otti tosissaan leikin sanoen: Tuo harvahampainen lähes kalju ukkopaha ei tuu ikinä saamaan emäntää itelleen, uskallan lyyvä vaikka kuinka ison veikan !
Ennnen vanhaan oli seuroissa JOO mies, joka luki puhujalle tekstin.
Hän oli kylän uskottu mies, joka oli mukana perunkirjoituksissa ja sanoman tuojana.
Kun joku kyläläinen kuoli, niin tämä samainen JOO-mies kulki talosta taloon kertomassa kuolinuutisen.
Tämä uskottu mies toimi myös kyläsuran puheenjohtajana ja seuroissa huutokaupanpitäjänä.
Lisäksi hän oli kansakoulun johtokunnassa puheenjohtaja ja maamiessurassa.
Hän oli sellainen kylänmies.
Vanhat tarinat kertoo tästä kylänmiehestä myös sellaista, että jos jossakin perheessä ei alkanut tulla lasta, niin saatettiin kuhtua kylänmies apuun.
Seuroista muistan, kuinka joo mies istui puhujan vierellä ja ikäänkuin vahvistukseksi aina silloin tällöin lausahti: "Joo, niin seon !"
Kun puhuja alkoi sitten saarnata syntejä anteeksi, valpastui myös joo mies.
Hän tarkkaili, kuka nostaa kädet ja haluaa uskoa. Sitten hän avusti saarnaaja näyttäen kädellään, missäpäin käsi nousi. Saattoipa joo-mies lähteä pirtin penkkeihin jonkun itkevän mummon luo lohduttamaan ja vahvistamaan syntien anteeksiantoa.
Seurojen kustannusten peittämiseksi oli tapana, että emännät toivat seuroihin huutokaupattavaksi nisuja, limppuja ja leipäjuustoja, nauriita ym.
Joo-mies toimi seurojen lopussa huutokaupan pitäjänä.
Hänen vakiosanojaan olivat: "Kajehtikaa, kajehtikaa, liian halavalla mennee, ensimmäinen kerta, toinen kerta, kajehtikaa vielä !
Seurat olivat isoissa taloissa, joissa mahtui kokontumaan paljon väkiä.
Ei siellä ollut karamelleja meille penskoille, ninkuin nykyään pitää saada aina se euron makeispussi. Siihen aikaan oli simmaa ja nisupalanen. Muistaakseni simalasi maksoi nisupullan kans 20 penniä, nykyrahassa reilut 3 senttiä.
Siihen aikaan oli syrjäkylissä harvoin seuroja. Kesäseurat oli kohokohta, jotka pidettiin kansakouluissa.Talvella saattoi olla seuroja kevään korvalla maalaispirteissä.
Seuroihin kinkutettiin kesälllä polkupyörillä ja talvella hevosen reessä.
Reki oli aina tupaten täynnä. Oman väen lisäksi väliltä nousi kyytiin joku vanha mummo tai pappa.
Kerran reki meni nurin jyrkässä mutkassa hevosen laukatessa liian joutuin.
Siinä sitten olivat kaikki hangessa mukkelis, makkelis. Vanhat ihmiset huutivat ja voivottelivat, kun luulivat paleltuvansa justiin kinosten keskelle.
Uskottomat eivät kovin mielellään menneet seurapirttiin, vaan jäivät aina porstuaan källäilemään ja tarinoimaan.
Sitten kahvin aikaan he jo uskaltautuivat pirtin puolelle. Kamarissa kahvittelivat silmää tekevät ( puhujat, joo-mies, ison talon isännät ja emmännät. Siellä oli kakkua ja muutakin hyvää.
Tavallinen seuraväki sai tyytyä pöönäveteen ja nisuhituseen.
Pöönävesi = useampaan kertaan samoihin sakkoihin keitetty kahvi, sakkavesi.
Heti kun televisiot ilmaantui kylään, loppui myös uskottomain seuroissa kuluku.
Siirryttäessä 1970 luvulle tapahtui maaseudulla radikaali muutos pohjoisessa suomessa. Maatilat lopettivat, samoin loppui joo-miehet, väki muutti sankoin joukoin ruotsiin ja eteläiseen suomeen.
Enää ei kylästelty, kun tuli puhelimet ja televisiot. Ihmisillä ei ollut enää aikaa tulla iltaisin raatailemaan toisten luo.
Vastaukset 19
Vanhimmat
...kun ne ovat sujuvasanaisia ja hauskoja, niin kuin tämä reinhardin avaus.
Osa kirjoituksestasi kuulosti tutulta, osa vieraalta. Varsinkin "laitapuolen kulkija" -tapaus kuulosti varsin keksityltä.
"Eteisvahtimestari" - mikä sellainen on ja missä? En ole koskaan kuullutkaan. Eiköhän ne ole vartiomiehiä, jotka seuraavat, että seurat sujuvat hyvässä järjestyksessä. Ja kyllähän seurasaleissa syödään: lapsille tarjoillaan milloin mitäkin naposteltavaa ja juotavaa, jotta he jaksaisivat pitkät puheet penkissä. Ja maidot ym. kaatuilevat, eikä kukaan siitä sen kummempaa numeroa nosta.
Meilläpäin lukee eteisvahtimestasrin rinnassa lapussa: "Valvoja"
Vartiomies tai vahtimestari tai valvoja, samantekevää. Samaa ne kaikki tarkoittaa.
Joo, kyllä lapset napostelee, mutta eivät aikuiset.
Kerran yhellä lapsella levisi ison karkkipussin sisältö penkkien väliin niinkun Jokisen evväät.
Siitäkös riemastuivat toiset lapset kovasti ja alkoivat kilvan konttailemaan lattialla penkkien alla keräten karkkeja.
Monet vanhemmat kielsivät ottamasta likaisia makeisia, muta kiellot eivät tehonneet.
Muistuupa mieleeni eräs toinen laitapuoli tapaus.
Oltiin Oulussa syysseuroissa tuomiokirkossa.
Ehtoollisvieraiden joukossa tuli alttarille pari juopunutta. Seurasin mielenkiinnolla, antavatko papit näille rantojen miehille ehtoollista.
Nyt saahaan ilimaset ryypyt, tuumasi toinen miehistä, kun polvistuivat alttarikaiteelle.
Pappi tuli laitapuolisten kohdalle kysyen :
Tuletteko oikealla mielellä Kristuksen verta juomaan ja haluatteko uskoa syntinne anteeksi ?
Elä sie kuule höpötä, vaan anna jo se ryyppy, että päästään tästä lähtemään.
Toinen mies ei puhunut mitään, vaan sammui parahiksi rukousasentoon alttarikaiteelle.
Ryyppyä ei tullut kummallekkaan ja siitä harmistuneena selvempi mies alkoi herätellä kaveriaan sanoen: " Alahan nousta siitä "! Lähetään kuule takasi sinne rantaremmiin, ei täällä saa mittää ilimasta ryyppyä, vaikka kirkollisverroa on maksettu.
Olet loistava kynämies, reinhard!
Varsinkin tuo "kolehdinkantajan psalmi" sai oikein hytkymään naurusta.
reinhard jatkossa lyhyempiä erillisiä seuramuistelmia. Siis jokaisesta oma avaus ja lyhyempi tarina. Tämä on niin pitkä, että moni saattaa luovuttaa sen vuoksi lukematta tarinaa.
Tämä on sitä nykyajan keskittymiskyvyttömyyttä - vähänkään pidempää tekstiä ei muka jaksa lukea (en viittaa varsinaisesti sinuun).
sun reinhard kannattaa hyödyntää jotenkin noita kirjallisen ilmaisun lahjojasi :)
(ainoa ongelma mulla oli tässä tekstissä, että ei pysty keskittymään 10 sekuntia pitempään:/
en siis yleensäkään pysty keskittymään mihinkään, en siis tähänkään.....:/ )
Ihmeellistä, kun on noin lyhyt keskittymiskyky.
Oletan, että olet pitänyt taukoa joka kymmenen sekunnin välein keskittyäksesi jatkamaan muistelmani lukua loppuun asti.
Minulle riittää, kun saan kirjoittaa tänne.
Päivämies lehti ei varmaankaan alkaisi julkaisemaan näin jonninjoutavia tekstejä.
Pitäis varmaan mennä kirjoittajakurssille, miten kirjoitetaan asiallisia pakinoita.
Päivämies lehdessä on aina Leon muistelmia.
Eräs hänen muistelmistaan oli tällainen:
Kerran saarnamies matkusti linja-autolla kaupunkiin. Autossa oli sellainen laulajapoika, joka alkoi laulamaan ralleja viihdyttäen matkustavaisia. Hän sitten kiersi penkistä penkkiin hattu kourassa pyytäen laulajan palkkaa.
Tultuaan saarnamiehen kohdalle veljemme sanoi.
En taida panna, mutta jos olisit laulanut virsiä, niin sitten olisin mielelläni antanut.
Heti alkoi laulajapoika veisaamaan saarnamiehen edessä suurella ja raikkaalla äänellä: "Minä vaivainen oon, mato matkamies maan...
Kaikkia alkoi naurattaa ja niin sai tämä laulajapoika hattuunsa myös saarnaajamme roposet.
Suomea muistelmasi ovatkaan? Ja miltä vuosikymmeneltä? Mielenkiintoista luettevaa ovat, ja hauskoja :)
Muistelmia oli väliltä 1960- 1990.
Ne olivat siis vanhoja tapahtumia.
Odota, niin muistelen taas lisää jossain vaiheessa.
Niin kauan kuin joku kehtaa niitä lukea, niitä täytyy myös kirjoittaa.
...lisää muistelmia.
"Seurojen kustannusten peittämiseksi oli tapana, että emännät toivat seuroihin huutokaupattavaksi nisuja, limppuja ja leipäjuustoja, nauriita ym.
Joo-mies toimi seurojen lopussa huutokaupan pitäjänä.
Hänen vakiosanojaan olivat: "Kajehtikaa, kajehtikaa, liian halavalla mennee, ensimmäinen kerta, toinen kerta, kajehtikaa vielä ! "
Missä ja milloin on vl-kokousten yhteydessä ollut huutokauppa ?
Myyjäisten yhteydessä on lähes aina myös huutokauppa. Näin kerätään varoja rauhanyhdistysten toimintaan.
Seurojen yhteydessä ei ole huutokauppoja.
Silloin 1960 luvulla oli hyvin tavallista pitää seurojen lopuksi huutokauppaa. Vastaa nykyajan myyjäisiä. Ei siinä mitään outoa ole.
Ainakin näin tehtiin koillismaalla Oulun läänissä.
En tiedä, onko muualla ollut samanlaista
...teksti tuosta nuorison pukeutumisesta. Jos nuo napapaidat ja pillifarkut ei ole sitä "maallista menoa", niin miksi sitten hiusten värjäys ja meikkaus on??
Enempi luulen että sellaista naista miehet himoiten katsovat, jolla paikat vilahtelee tai jopa näkyy, kuin sellaista joka on hieman itseään meikannut tai hiuksiaan sävyttänyt.
Ja toinen juttu...tuo "myllynkivi kaulaan". Kamalaa tekstiä puhujalta!! Eikö jokainen ihminen ole Jumalan luoma ja arvokas?? Jopa puliukotkin.
Kuinka te voitte tuollaista puhujan sanaa kuunnella??? Uskaltasiko kukaan nykyään olla erimieltä, jos seuroissa puhujalta tuollaista kuulisi??
Reinhartille itselleen: vaikutat oikein mukavalta ja fiksulta tyypiltä. Et kulje niin laput silmillä, kuin monet muut vl:llät. Ja kyllä tuon juttusi jaksoi lukea =) Värikästä syksyä sinulle.
Paljastava ja seksikäs pukeutuminen on kaikille nuorille tyypillistä tänä päivänä.
Sitten löytyy vielä perheenäitejä, jotka haluavat miellyttää omaa miestään kulkemalla paljastavissa asuissa ja siinä samalla muitakin miehiä.
Vl-äiti haluaa varmistua miehensä kiinnostuksesta pitämällä tyylikkäitä asuja.
Muodikkkaan hyvin pukeutuneen vaimon kanssa kelpaa istuskella seuroissa, kun tietää, että myös muut salaa ihailee.
Itse en näkisi tässä mitään pahaa, että nainen koreilee vaatteilla.
Vanhoillislestadiolaisten seuroissa ei suvaita mitään puliukkoja. Sellaiset kelpaavat vain Veikko Hurstin porukkaan.
Moni laitapuolen kulkija on saanut pian huomata, ettei tässä seurakunnassa suvaita loiseläjiä.
Niin, minä todella kerron asioista vähän liiankin suoraan.
Itse olen alle kolmekymmpinen nainen (en vl) ja ihan normaalin/hyvännäköinenkin. En koe mitään tarvetta käyttää näitä ns.nykymuodin mukaisia vaatteita. Olenpa joskus kuullut sanottavan "rumat vaatteilla koreilee" =)
Takuuvarmasti kaupasta löytyy muitakin, kuin lantiomallisia housuja ja napapaitoja....käytänhän niitä itsekin. Eikä tarvitse mihinkään mummo-osastolle mennä. Kauniita, tavallisia vaatteita kyllä löytyy. Ja se on sovinnaista ja luonnollista pukeutumista.
Syy miksi kritisoin tuota pukeutumista on se, että jos meikkaaminen ja hiusten värjääminen on sitä maallista menoa, niin eikös tuo muodinmukainen pukeutuminenkin ole??? Toki jokainen saa pukeutua (meikata ja tehdä muutenkin niinkuin) itse parhaaksi näkee. Monta kertaa olen vl.nuoren/naisen nähnyt olevan huomattavasti enemmän "tässä maailmassa" pukeutumisellaan/ulkonäöllään, kuin tavallisen meikäläisen. Miksi meitä taviksia kritisoidaan....miksi????? Mitä väliä hiusten värjäämisellä ja meikaamisella on???
Sinäpä olet fiksu nainen pukeutumisen suhteen.
Itse en illaa naisia, jotka värjäävät hiuksensa ja maalaavat kyntensä.
En myöskään kestä nähdä maalattuja huulia.
Ainoastaan silmät muuttuvat eloisan ja säihkyvän näköisiksi, kun niihin pannaan ripsiväriä, jonka jaksan sulattaa.
Ihminen on parhaan näköinen luonnollisena.
Kaikennäköiset helistimet korvissa, huulissa ja nenässä ovat kuvottavan näköisiä.
Kaikkihan muistavat punkkarien ulkonäön.
Aivan oksettavan näköisiä.
Vaatteilla koreilu ei ole siinä mielessä ällöttävää, että ne on äkkiä vaihdettavissa, kun tarve vaatii.
Värjätty tukka on epäsiisti, samoin permanentti, sillä ne eivät pysy kauvaa ojennuksessa ja väreissään, vaan likaantuessaan ovat jöröjukan näköisiä.
Kiitos vain asiallisista kommenteista.
Ensinnäkin tahdon sanoa, että jokaisella meistähän on oikeus omaan mielipiteeseen. Voi kun sen aina jaksaisi jokainen meistä muistaa...minäkin.
Pakko vielä oma kommenttini heittää. Koskien ensin tuota hiusten värjäämmistä.
Ok. Eli on olemassa hiusten värjäys tai sävytys. Värjäyksellä hiukset voidaan saada lähestulkoon minkä väriseksi tahansa. En itse henk. koht. pidä mustaksi värjättyjä hiuksia kauniina. Mutta taas jos hiuksia hieman sävyttää...eli tuo niihin sitä loistetta ja kirkkautta (mitä muuten mainitsit ripsivärinkin tekevän), tai korostaa omaa väriä, niin ei kai se paha asia ole?? Saatanpa olla väärässä, mutta eikö joskus aikojen alussakin hiuksia värjätty/sävytetty esim. hennalla? Tuo henna on luonnonaine ja sen rinnalle on nykyään tullut sitten nuo ns. hiusvärit, joita pääasiassa nykyisin käytetään (hennaaminen eli hennalla värjääminen on aika sotkuista puuhaa). Enempi minä koen, että ihmien ulkonäkönsä puolesta esim.permanentilla muuttuu, kuin jos ihan kevyellä, omaa hiussävyä kirkastavalla sävytteellä hiuksiaan sävyttää. Usein tuo sävytys todellakin saa hiukset kiiltämään ja näyttämään terveeltä. Terveet hiukset ovat kauniit ja saavat kantajansakin näyttämään kauniilta...säteilevältä. Ei siinä kenenkään persoonallisuus muutu.
Ja taasen meikkaamisesta. Räiskyvän kirkkaan punaisella maalatut huulet eivät myöskään mielestäni ole kauniit. Mutta esim. huulikiilto saa huulet kauniin näköisiksi, luonnollisella tavalla. Oikeastaan... se on vähän niinkuin huulirasva, jossa ei kai ole mitään pahaa?
Ehkä tuo meikkaaminen ajatuksena on kamala, koska meikata voi niin monella tapaa. Luonnollisesti ja kauniisti, kevyesti...tai sitten räväkästi, villisti ja näkyvästi.
Ja lopuksi. Mitä on tyylikäs pukeutuminen?? Minun mielestä se ei ole pienet, tiukat, lantiomalliset pillihousut ja napapaita. Se on muotia. Tyyli on ihan eri asia. Tyylikäs tyyli on ajatonta, kaunista, naisellista. Tyylikäs sopii niin arkeen, kuin juhlaan...hautajaisiin tai häihin. Noihin. em. tapauksiin ei nykynuorison muoti sovi.
Oman mieheni mielestä kauneinta on sellainen pukeutuminen naisilla, joka ei paljasta kaikkea...vaan peittää sopivasti jättäen katsojan mielikuvitukselle varaa. Napapaidoissa ja lantiomallisissa houisuissa ei mielikuvitusta hirveesti tarvita, kun kaikki on jo valmiiksi tarjottimella nähtävillä.
Inhottava asia muuten pukeutumisesta vielä se, että tuo nykymuoti yritetään tuoda pikkulasten vaatteisiinkin. Lähes puolet tarjolla olevista vaatteista on sellaisia, etten ikinä niitä lapselleni pukisi. Ei ihme jos pedofiilit juhlii... Lapsille lasten vaatteet ja aikuisille tyylikkäät, ajattomat vaatteet. Se on minun mielipiteeni.
Mutta kuten sanoin....jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen....
Kirpeän kuulaita syyspäiviä kaikille!!!!