tytöt "heppailevat" keskenään

bear_boots

Olin alkusyksystä mökillä, yksin tällä kertaa. Tarkoitus oli laittaa paikat talvikuntoon ja käydä ehkä samalla katsomassa, löytyisikö jo puolukoita. Keli oli kostea, mutta yllättävän lämmin. Olin juuri juonut iltapäiväkahvit terassilla ja katsellut lahden toisella puolella olevaa mökkiä, josta kuului kahden nuoren naisen puhetta. En tuntenut mökin omistajia, ja ainakin kesällä he vuokrasivat sitä ahkerasti. Arvelin, että nytkin kyseessä saattaa olla joku tuntematon seurue , joka tullut marjastamaan viikonlopuksi.

Uteliaisuus kuitenkin heräsi, ja kävin hakemassa kiikarit jotta näkisin paremmin, keitä naapurissa on. Suu loksahti auki, kun silmiini osui kaksi nuorta (ehkä 17 ja 19 vuotiaat) neitoa, jotka kantoivat rinkkojaan sisälle … jaloissaan valkeat ja siniset kontiot. Tummempi ja vanhempi tyttö joka oli kuskina, saapasteli sinisissä kontioissa, jotka näyttivät jo melko kuluneilta. Blondi muija vastaavasti marssi auton ja talon väliä uudehkon oloisissa valkoisissa kontioissa. Siinä kuolatessani tyttöjen seurueeseen liittyi vielä kolmaskin neitokainen, joka saapui paikalle mopolla, jalassaan ihastuksekseni mustat kontiot. Tämän kolmannen pyörän tunsinkin kyliltä. Hän oli Sari jolla erittäin villin naisen maine nuorehkosta 18 vuoden iästään huolimatta – kaljaterassilla paikalliset kollit kehuivat tietävänsä, että Sarissa on dominan vikaa ja tykkää rajusta seksistä ja kokeilee kaikkea mahdollista mitä ikinä keksii. Pidin niitä jätkien puheena kesällä, mutta nyt aloin pohtia josko niissä jotakin perää, sen verran outoa toimintaa naapurissa tuntui olevan.

4

7102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bear_boots

      Kun vielä huomasin Sarin kassista sojottavan ratsupiiskan, päätin lähteä kävelylle lahden poukaman ympäri. Selityskin oli jo valmiiksi mietittynä : ”tulin katsomaan, ettei varkaita ole liikkeellä …” Kun saavuin pihaan, oli jo alkanut hämärtyä, joten minua ei helposti sisältä nähnyt. Hiivin hiljaa ikkunan viereen, josta näin hyvin sisälle vaikka olinkin vielä koristepensaan suojassa. Naiset olivat pöydän ääressä ja naukkailivat siideriä melko rivakkaan tahtiin. Pystyin kuulemaan, kuinka Sari kysyi netissä tutustumiltaan tytöiltä, olivatko he valmiita ”heppa-leikkiin”. Molemmat nyökkäsivät, ja kertoivat kuinka alistus leikit heitä kiihottavat, samalla Miia (nuorempi, jolla oli valkoset kontiot) kertoi, että oli luullut olevansa ainoa tyttö maailmassa, jota kumpparit ovat aina kiihottaneet. Hänen ystävänsä Sirpa nauroi, ja sanoi sen olevan yllättävän yleistä … kumissa nyt vaan on sellainen outo viehätys.

      Minulla ”jorma” oli jo aivan tönkkönä ajatuksestakin, mitä kohta saan nähdä. Harmittelin, ettei videokameraa sattunut koko reissulle mukaan. Tytöt levittivät peittoja lattialle, ja Sari käski Sirpaa riisumaan Miian. Samalla Sari itse veti mustat kumikorsetit esiin kassistaan, ja laittoi ylleen. Jalkaansa hän luonnollisesti veti mustat kontiot jotka oli hetkeä aiemmin huuhdellut pesualtaassa kurasta ja savesta. Hetkessä Miia seisoi alastomana takan edessä, hänen pienet nöpötissit olivat nännit kovina, ja peppu hieman kananlihalla. Hän oli jättänyt tuohen väriset kontiot jalkaansa, ja hitaasti nitkutti jalkojaan yhteen ja sai aikaan todella kiihottavan kumpparin nitinän, joka kuului ulos asti tuuletusikkunasta. Sirpa oli hakenut eteisestä siniset kontiot jalkaansa, päällään hänellä oli ainoastaan punaiset rintsikat ja saman väriset sukkanauhat, jotka olivat hekumallinen näky sinisten kontioiden kanssa.

      Sari kulki tuvassa edestakaisin, ja oli ottanut ratsupiiskan käteensä. Hän oli päättänyt, että Miia on Heppa. Sari komensi Miian kontalleen, ja hellästi läpsäytti häntä piiskalla pepulle. Miia voihkaisi, mutta hänen silmistään pystyi näkemään kiimaisen katseen. Sirpa haki vielä eteisestä neljännen kontioparin, nämä punaiset saappaat hän laitto Miian käsiin. Siinä tämä teini oli kontallaan pillu märkänä, takajaloissa ”hepalla” oli valkoiset kontiot ja ”etujaloissa” punaiset. Miia ei voinut vastustaa itseään, vaan alkoi nuolla käsissään olevia saappaita. Sari hermostui siitä, ja huusi ”Saatanan kaakki, sä et tee mitään ilman mun tai Sirpan lupaa !!”. Samalla Miia sivalsi hieman lujempaa Miian persettä, joka värähti ja siihen jäi vaaleanpunain viiru.

      • bear_boots

        Seuraavaksi Sari käski Sirpan istumaan jakkaralle, ja ojentamaan jalkansa suoraksi. Sitten hän tarttui Miia hiuksista ja takaperin konttuutti ”kontio-heppansa” Sirpan sinistä kontiota vasten niin, että saapas oli Miian haarojen välissä. ”Noniin, siihen saat pimpsaas hieroa, sillä aikaa kun mä valjastan sut!”. Miia ei tarvinnut kahdesti kehoittaa. Hän alkoi välittömästi pyörittämään peppuansa Sirpan sinistä kontiota vasten, ja tietenkin Sirpa antoi lisää vauhtia jalallaan nuorelle ystävättärelleen. Vaan eipä Sirpakaan voinut moista katsella, vaan alkoi välittömästi sormipelin oman toosansa kimpussa.

        Sari oli sillä aikaa hakenut repustaan pienet kuolaimet, remmikiinnityksellä olevan tekokyrvän, ja anustapin jossa häntää muistuttava viuhka. Hän tuli Miian eteen, ja käski tämän nostaa päänsä ja nuolla ”kouluttajan” pillua sen aikaa, kun hän kurottuu virittämään kumikalua Miian selkään ”satulaksi”. Miia teki työtä käskystä, samalla kuitenkin yhä villimmin hieroi vittuaan Sirpan sinistä kontiota vasten, joka alkoi olla jo kiiltävä Miian pillun mahloista. Seuraavaksi Sari joutui irrottautumaan Miian imutuksesta, jotta saisi kuolaimet viritetyksi teini-heppansa suuhun. Seuraavaksi hän käski Sirpan nousta seisomaan ja virittämään häntää Miian peppuun. Sirpa kävi hakemassa käsirasvaa jolla hän voiteli Miian peppureiän liukkaaksi, jotta anustappi menisi kivuttomasti nuoren naisen perseeseen … ja menihän se Miian nautinnollisen voihkeen saattelemana.

        Sari Ihaili luomustaan. Siinä Miia-hevonen oli nelin kontin tuvan lattialla. Selässä kumikyrpä satulana vyötettynä tytön vatsan alitse, kuolaimet suussa, ja häntä heilui kun Miia keikutti persettään. Kiimaiseksi näyn teki minun silmiini teki tietenkin se, että Miialla oli käsissään pienikokoiset punaiset Kontiot ja jaloissaan omat valkoiset kontiot. WOW !! Miia selvästi nautti tilanteesta, etenkin kun Sari välillä hiveli raipalla tytön helakan punaista ja turvonnutta pimpsaa. ”No nyt alkaa ratsastustunti !!” huusi Sari, ja komensi Sirpan istumaan Miian selkään. Hento nainen hitaasti sovitti itsensä kumikyrvän päälle ja alkoi heti voihkia ja hitaasti keinuttaa lanteitaan. Seuraavaksi Miia alkoi hitaasti kontata ympäri tupaa, joka selvästi lisäsi Sirpan nautintoa, Varoen hän korotti jalkansa maasta, ja alkoi antaa pohkeita hevoselleen niin että siniset kontiot vain läpsyivät Miian reisiä vasten. Näky oli sanoinkuvaamaton kun Sirpa ja Miia kiersivät tupaa, Miia hirnui ja Sirpan rinnat hyppivät konttaamisen tahdissa.

        Sari katseli näkyä tyytyväisenä. Pian hän otti toisen mustan saappaan jalastaan ja alkoi sen varrella hieroa vittuaan raivoisasti, välillä hän työnteli sormia riemurasiaansa ja nuoli kiiltävää kontion vartta nautinnollisesti. Kun Sirpa oli saanut ilmeisesti useita orkkuja, päättivät tytöt antaa vielä Miialle osansa. He kellistivät urhean ratsun selälleen, mutta käskivät Miian edelleen pitää kaikki neljä rakasta kumppariaan raajoissaan. Anustappi oli jo hieman epämukavassa asennossa, ja tytöt hitaasti vetivät sen Miian pepusta pois. Seuraavaksi Sari asettui Miian kasvojen eteen kasvot Miian vittua kohden, jotta hän samalla kun Miia nuolee hänen pilluaan voi hieroa Miian pieniä tisuja kovakouraisestikin. Lopuksi Sirpa otti Sarin käytössä olleen mustan kontion ja alkoi vatkata sillä Miian vittua, jota ei tarvinnut pitkään tehdä tytön lauetessa selkä kaarella.

      • Jatkaja
        bear_boots kirjoitti:

        Sitten oli Sarin vuoro viimein, Sirpan vaihduttua oli Sarin vuoro "ratsastaa" Sari keinutti lantiotaan kuin viimeistä päivää ja miia hinkkasi vitt*aan yhteen kumppariin .

      • raivoisa kumikalu

        Kun vielä huomasin Sarin kassista sojottavan mustan kontion, remmikiinnityksellä olevan tekokyrvän, ja anustapin jossa pienet kuolaimet läpsyivät kivuttomasti. No nyt alkaa ojentamaan käsirasvaa riemurasiaansa kohden. Pian hän otti toisen jalkansa Miian pepusta pois. Seuraavaksi Sari alkoi kontata ympäri tupaa raivoisasti ja Sirpan rinnat hyppivät ympäri tupaa, tytön musta kontio menisi kivuttomasti nuoren naisen perseeseen konttaamisen tahdissa. Anustappi oli jo hieman vittua kohden haarojen välissä. Seuraavaksi persettä selkä kaarella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      213
      4060
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2563
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2275
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      80
      1390
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      86
      1278
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1149
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      75
      1027
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      883
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      57
      844
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      44
      802
    Aihe