suvaitsemattomuus ja ahdasmielisyys rakkaudessa

se ei ole rakkautta, jos ja kun toisen vaatii eroamaan. Toista voi rakastaa vaikka onkin naimisissa. Kyllä se ero aikanaa tulee, jos rakkaus kolmannen osapuolen kanssa roihuaa.
Rakkaus on kunnioitusta, mutta ei vaatimuksia. Rakkaus on romantiikkaa, ja pieniä iloja, kiihkeitä hetkiä.
Rakkaus on lempeä, ei kersku, ei halveksi. Rakkaus on edelleen sitä kunnioitusta, ei pahoja sanoja, On osattava olla anteeksiantavainen, kiitollinen ja osattava arvostaa juuri tätä hetkeä.
Rakkaus ei omista toista. Eikä halua muuttaa toista. Rakkaus ei arvostele. Rakkaus haluaa toiselle VAIN parasta.
36219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Ei voi eikä pidä vaatia toista eroamaan mutta ei kannata myöskään ryhtyä kakkosnaiseksi.
Voidakseen rakastaa toista, täytyy ensin rakastaa ja kunnioittaa itseään. Rakastaako nainen joka vapaaehtoisesti suostuu kakkosnaiseksi itseään, luopumalla omasta elämästään miehen vuoksi? Minusta ei.

Onhan se luopumisen tuska kova, jos joutuu luopumaan rakastamastaan ihmisestä, mutta näkisin että varattu mies ei rakasta kakkosta joten mistä se kakkonen sitten siinä tilanteessa oikeastaan luopuu?

Äänestä
  • Millaista on rakkaus, jossa toista vaatii eroamaan? Erityisesti, jos uhkailee, ettei toinen pysty päättämään? Ketä tuollainen rakkaus palvelee ja mitä se antaa, kun molempien pitäisi haluta toiselle parasta, kenen parasta uhkailija haluaa - itsensä?

    Äänestä

  • näinkin kirjoitti:

    Millaista on rakkaus, jossa toista vaatii eroamaan? Erityisesti, jos uhkailee, ettei toinen pysty päättämään? Ketä tuollainen rakkaus palvelee ja mitä se antaa, kun molempien pitäisi haluta toiselle parasta, kenen parasta uhkailija haluaa - itsensä?

    ei päättämisestä ole kyse, käytännönvaikeudesta.

    Ei kukaan kakkonen voi uhkailla yhtään millään. Voi vain sanoa ettei suostu olemaan kakkonen, siinä kaikki. Eli tekemään ratkaisun omasta puolestaan, ottamaan vastuun itse.

    Itse ajattelen, että rakastamaansa ihmistä ei roikota kakkosena. En kokisi olevani rakastettu kakkosena, siksi en sellaiseen suhteeseen halua ryhtyä.

    Äänestä

  • erilaista tämäkin kirjoitti:

    ei päättämisestä ole kyse, käytännönvaikeudesta.

    Ihan mielenkiinnosta kysyn, mitä ovat ne käytännön vaikeudet? Vai onko tämä vain niitä sanontoja joilla rauhoitellaan kakkoseksi suostuvaa eli roikotetaan kakkosta uskomaan yhteiseen tulevaisuuteen?

    Äänestä

Ei sekään, että toinen pitää kiinni entisestä, vaikka uusi kuvioissa. Se on toisen loukkaamista, jos ei ole sovittu salasuhdetta.

Äänestä
  • kyllä sen tuntee, kun toinen rakastaa toista täysillä, vaikka kotona olisikin pirttihirmut odottamassa. Kaavat....niihin ei tulisi kangistua. Suuri sydän ei tunne kaavoja, ei rajoja.

    Äänestä

  • erilainen nainen kirjoitti:

    kyllä sen tuntee, kun toinen rakastaa toista täysillä, vaikka kotona olisikin pirttihirmut odottamassa. Kaavat....niihin ei tulisi kangistua. Suuri sydän ei tunne kaavoja, ei rajoja.

    joskus päätyisit suhteeseen niin sustakin tulis se pirttihirmu. Tai olet sitä jo sun miehen rakastajan ajatuksissa.

    Äänestä

  • Niin ja jos sä kirjoitti:

    joskus päätyisit suhteeseen niin sustakin tulis se pirttihirmu. Tai olet sitä jo sun miehen rakastajan ajatuksissa.

    ei voi tulla. En osaa sitä taitoa. Osaan vain elää ja elää tätä taiteilijan elämää..uskon aina rakkauden voimaan, niin kuin pieni tyttönen. Sielu vanhan ja viisaan, sydän pienen lapsen. Mukava yhdistelmä. Fyysinen ulkonäkö...olen.

    Äänestä

entäs jos kyseessä on kakkosnainen ja kakkosmies sitli olemalla toistensa ykkösiä? Samalla viivalla. Joskus avioliitto perustuu järkeen, ei rakkauteen. Tuskaa en pelkää. En ole ns pumpulinaisia. Ymmärrän mitä on tuska. Toista voi rakastaa vasta kun rakastaa itseään. Minä rakastan toista. Jos ei itseään rakasta ja kertoo muka rakastavansa toista, ei rakasta vaan haluaa, tahtoo ja himoaa toiselta sitä mitä itsessä ei arvosta, tai sitä ei ole.
Muista se, että kun arvostelet toisen älyä, niin paljastat vain itsesi. Puhu ja kirjoita vain itsessäsi olevista asioista niin teet itsestäsi älykkäämmän. Teot ovat älyä, uskallut tuntea ja myöntää olevansa joskus väärässä kertoo ihmisen älystä. Olen väärässä kaikissa asioissa, mutta rakkaudesta tiedän liki kaiken, vai teidänkö?

Äänestä
  • aina itselleen uskottelee että ovat niitä ykkösiä.

    Äänestä

  • Noinhan ne kakkoset kirjoitti:

    aina itselleen uskottelee että ovat niitä ykkösiä.

    ei ole kuvitelmaa. Kuvitelkaa että elämäni on elokuvaa.. siten on helpompi ymmärtää. Salaa täällääkin kirjoitellaan. Kuka tunnustaa avoimesti olevansa kakkospuoliso, tai kuka tunnustaa avoimesti olevansa palstalla??

    Äänestä

  • menee ulos aurinkoon kirjoitti:

    ei ole kuvitelmaa. Kuvitelkaa että elämäni on elokuvaa.. siten on helpompi ymmärtää. Salaa täällääkin kirjoitellaan. Kuka tunnustaa avoimesti olevansa kakkospuoliso, tai kuka tunnustaa avoimesti olevansa palstalla??

    siinä missä kaikki muukin. Ihmisten ajatukset on aina kuvitelmaa. Kuka mitäkin itselleen uskottelee, sä nyt kuvittelet noin. Ei se sen enempää ole elokuvaa kuin mikään muukaan ihmisten elämässä.

    Äänestä

  • Kuvitelmaa se on kirjoitti:

    siinä missä kaikki muukin. Ihmisten ajatukset on aina kuvitelmaa. Kuka mitäkin itselleen uskottelee, sä nyt kuvittelet noin. Ei se sen enempää ole elokuvaa kuin mikään muukaan ihmisten elämässä.

    niin, oliko Jeesus kuvitelmaa? Nyt on pääsiäinen. mieti miksi juhlimme sitä.

    Äänestä

  • minä rakast kirjoitti:

    niin, oliko Jeesus kuvitelmaa? Nyt on pääsiäinen. mieti miksi juhlimme sitä.

    .

    Äänestä

  • Kuvitelmaa on. kirjoitti:

    .

    saat ajatellakin noin,
    mutta tiedän sen, että sinullekin tulee aika, kun tarvitset jotain itsesäsi suurempaa. Heipat.

    Äänestä

  • ja sinä kirjoitti:

    saat ajatellakin noin,
    mutta tiedän sen, että sinullekin tulee aika, kun tarvitset jotain itsesäsi suurempaa. Heipat.

    Erilainen nainen; en minä sun miestä halua viedä. Olen vaan ollut, ja olen, inhimillinen. Heikkoudessani olen ollut. Mut nyt luulen, et alkaa paljastua asioiden todellinen laita, ja oloni tassantuu, liudentuu, helpottuu. Luulen että tämä on tässä. Uskon ja toivon niin. Ja luotan!

    Ja luulen - ei tiedän, että näin on hyvä. Täälä hetkellä. Yksiksein, issaksein. Menen aurinkoon -

    Äänestä

  • toinen erilainen kirjoitti:

    yhtään pointtias ??

    Äänestä

  • siis en ymmärrä kirjoitti:

    yhtään pointtias ??

    Näillä palstoilla noita kakkosia tai sellaseksi hinkuvia tuntuu piisaavan. Päivystävät palstoilla kun varattu viettää lomat perheensä kanssa.

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    Näillä palstoilla noita kakkosia tai sellaseksi hinkuvia tuntuu piisaavan. Päivystävät palstoilla kun varattu viettää lomat perheensä kanssa.

    Aika paljon palstoilla mustasukkasia vaimoja. Päivystävät palstoilla kun mies kakkosen kanssa "työmatkalla" tai "ylitöissä" tai "lounaalla"...

    Äänestä

En oikein usko että kukaan ulkopuolinen vaatisi toista eroamaan. Yleensä eropuheet tulevat siltä varatulta pettäjältä ja hän roikottaa kakkosta mukanaan puheillaan.

Äänestä
  • Et ilmeisemmin tiedä kaikkea elämästä ja ihmisistä. Mielipide tuokin.

    Äänestä

Itse taidat olla sellainen sinisilmäinen vaimo joka luulee että joku toinen nainen viekoittelee miestäsi ja pyytää eroamaan. Kyllä ne miehet itse sen homman tekevät. Kokemusta on.

Äänestä
  • taisi sanoakin, että on varattuna varatun miehen kakkonen.

    Äänestä

  • Niihän tuo aloittaja kirjoitti:

    taisi sanoakin, että on varattuna varatun miehen kakkonen.

    Vastaus meni edelliselle kirjoittajalle Ra:lle

    Äänestä

rakastava ihminen haluaa että toinen on onnellinen ja sellaisen kanssa jota rakastaa. Puolisoiden ei pitäisi siksi vaatia että kakkoseen rakastunut osapuoli jättäisi kakkosensa vaan heidän pitäisi antaa puolisonsa löytää aito onni toisen kanssa jos toista rakastaa. Liian moni avioliitossa vahtii tai hankkiutuu raskaaksi pitääkseen toisen kahleissa. Surullista. Silloin ei halua että toisella on hyvä olla.

Äänestä
  • Hyvä nimimerkki. Niinhän ne kakkosetkin saattaa yrittää tuota, mutta en usko että onnistuu. Rakkaus on se mikä ohjaa niin miestä kuin naistakin. Jos mies kakkosta rakastaisi varmasti olisi hänen kanssaan oikeasti eikä vain kakkosena roikottaisi, kuten joku tuolla ylempänä kirjoittikin.

    Äänestä

  • Kahleista irti kirjoitti:

    Hyvä nimimerkki. Niinhän ne kakkosetkin saattaa yrittää tuota, mutta en usko että onnistuu. Rakkaus on se mikä ohjaa niin miestä kuin naistakin. Jos mies kakkosta rakastaisi varmasti olisi hänen kanssaan oikeasti eikä vain kakkosena roikottaisi, kuten joku tuolla ylempänä kirjoittikin.

    Minä itse haluan rakkaussuhteen ja haluan olla miehelle elämänkumppani, hänen elämänsä tärkein (aikuinen) ihminen.

    Jos mies rakastaisi minua, ei hän roikottaisi minua kakkosena vaan menisi kanssani naimisiin, näin minä sen ajattelen. Ei rakastamaansa ihmistä kiusaa.

    En näe mitään syytä suostua alempiarvoisen kakkosen rooliin.

    Äänestä

  • Kahleista irti kirjoitti:

    Hyvä nimimerkki. Niinhän ne kakkosetkin saattaa yrittää tuota, mutta en usko että onnistuu. Rakkaus on se mikä ohjaa niin miestä kuin naistakin. Jos mies kakkosta rakastaisi varmasti olisi hänen kanssaan oikeasti eikä vain kakkosena roikottaisi, kuten joku tuolla ylempänä kirjoittikin.

    Rakkaus on jumalallista. Se unohtui. Se ei ole koskaan ihmisen valinta, tai suunnittelema. Rakkaus saapuu silloin, kun sitä vähiten odottaa. Väitteeni on tosi: ahdasmielisyyttä ja suvaitsemattomuutta paljastui, kaavoihin kangistumista, mutta ei haittaa. Minä olen rakastettu. Ja osaan rakastaa.

    "Jos mies kakkosta rakastaisi varmasti olisi hänen kanssaan oikeasti eikä vain kakkosena roikottaisi, kuten joku tuolla ylempänä kirjoittikin. "

    Ei tullut mieleesi että mies ottaisi heti puolisokseen ja eron vaimostaan jos kakkonen eroaisi miehestään? Miehet eivät ole aina niitä roikottaija, osataan me naisetkin. Ja nätisti osataan luritella lemmestä ja rakkaudestakin, ei aina tarvitse tarkoittaa mitä sanoo. Olen ollut mestarin opissa :)

    Olet oikeassa. Tunnen ihan samoin. Ei rakkautta voi ennustaa eikä suunnitella. Eikä se todella noudata mitään järjen kuvioita eikä kysy onko toinen varattu ja missä elämäntilanteessa. Ei kysy ikää eikä sukupuolta. Eikä se haihdu...

    Minä rakastan, vaikka juuri tänään tuntuu, että hullu olen kun niin tunnen :,(

    Minun rakkauteni kohde on tuolla jossain, eikä häntä taida kiinnostaa... hän elää omaa elämäänsä eikä kaipaa minua siihen sen kummemmin.

    Äänestä

  • nopea oppimaaN kirjoitti:

    "Jos mies kakkosta rakastaisi varmasti olisi hänen kanssaan oikeasti eikä vain kakkosena roikottaisi, kuten joku tuolla ylempänä kirjoittikin. "

    Ei tullut mieleesi että mies ottaisi heti puolisokseen ja eron vaimostaan jos kakkonen eroaisi miehestään? Miehet eivät ole aina niitä roikottaija, osataan me naisetkin. Ja nätisti osataan luritella lemmestä ja rakkaudestakin, ei aina tarvitse tarkoittaa mitä sanoo. Olen ollut mestarin opissa :)

    Kyllähän naiset pettävät siinä missä miehetkin, elleivät enemmänkin. Monesti ajatellutkin miten vääristyneitä näiden palstojen jutut on johtuen ilmeisesti siitä, että enemmistö kirjoittajista on naisia. Niin mies kuin nainenkin eroaa, jos sitä kakkosta rakastaisi. Samaa mieltä myös siitä, ettei rakkautta, eikä näin ollen ihmisiäkään voi valita, vaan rakkaus ohjaa sen rakastetun luo. Juuri siksi en minäkään kakkoseksi ikinä alkaisi, koska en usko, että mies tai nainenkaan ketään kakkosena roikottaisi, jos rakastaisi.

    Äänestä

  • Tottakai kirjoitti:

    Toivon mukaan löydät tai saat ensin sen ykkösenkin.. Ehkä tiedätkin jo jotain. Elämästä.

    Äänestä

  • Kahleista irti kirjoitti:

    Hyvä nimimerkki. Niinhän ne kakkosetkin saattaa yrittää tuota, mutta en usko että onnistuu. Rakkaus on se mikä ohjaa niin miestä kuin naistakin. Jos mies kakkosta rakastaisi varmasti olisi hänen kanssaan oikeasti eikä vain kakkosena roikottaisi, kuten joku tuolla ylempänä kirjoittikin.

    Moni kakkonen on tahollaan varattu ja hänellä itsellään on tällöin kakkonen. Kuka silloin roikottaa ja ketä? Vaimot luulevat ettei mies eroa koska rakastavat heitä mutta oikeasti miehet eivät eroa koska kakkosnainen ei eroa omasta miehestään. Kakkosnaiset ovat vähintään yhtä usein roikottajia kuin kakkosmiehet.

    Äänestä

  • roikottaja (nainen) kirjoitti:

    ja yhtä hyvin voi kääntää niin että "miehet luulevat... jne". Miksi tuota samaa pitää jauhaa.

    Äänestä

  • roikottaja (nainen) kirjoitti:

    Moni kakkonen on tahollaan varattu ja hänellä itsellään on tällöin kakkonen. Kuka silloin roikottaa ja ketä? Vaimot luulevat ettei mies eroa koska rakastavat heitä mutta oikeasti miehet eivät eroa koska kakkosnainen ei eroa omasta miehestään. Kakkosnaiset ovat vähintään yhtä usein roikottajia kuin kakkosmiehet.

    tai kakkoset luulevat tai lapset luulevat tai eläimet luulevat jne.... kyllästyttää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

erilainen nainen kirjoitti:

se ei ole rakkautta, jos ja kun toisen vaatii eroamaan. Toista voi rakastaa vaikka onkin naimisissa. Kyllä se ero aikanaa tulee, jos rakkaus kolmannen osapuolen kanssa roihuaa.
Rakkaus on kunnioitusta, mutta ei vaatimuksia. Rakkaus on romantiikkaa, ja pieniä iloja, kiihkeitä hetkiä.
Rakkaus on lempeä, ei kersku, ei halveksi. Rakkaus on edelleen sitä kunnioitusta, ei pahoja sanoja, On osattava olla anteeksiantavainen, kiitollinen ja osattava arvostaa juuri tätä hetkeä.
Rakkaus ei omista toista. Eikä halua muuttaa toista. Rakkaus ei arvostele. Rakkaus haluaa toiselle VAIN parasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu