Tarkoittaako tuo diagnoosi, että olen työkyvytön? Pelottaa, kun psykiatri diagnosoi noin.. Minulle olisi tosi tärkeää olla työkykyinen. Ei minulla ole töitä (minulla on aika pahoja sosiaalisia ahdistustiloja, joten sellainen paljon ihmiskontakteja vaativa työ ei sovi), mutta olen työnhakija kuitenkin, ja koko ajan toivon, että tärppäisi..
Juuri tuolla psykiatrilla selvitetään nyt työkykyäni. Olen omasta mielestäni toimintakuntoinen ja hoidan asioita, peseydyn ym. eli en ole sellainen, etten kävisi suihkussa (olen kuullut, että jotkut masentuneet esimerkiksi eivät käy).
Voiko lääkäri määrittää työkuntoisuuden yksin? Eikö kuitenkin siihen vaadita myös minun lausuntoni/mielipiteeni? Ajattelin vain varmistaa. Terapiaa tässä olisi luvassa, lääkkeet mulla on myös.
Juuri tuolla psykiatrilla selvitetään nyt työkykyäni. Olen omasta mielestäni toimintakuntoinen ja hoidan asioita, peseydyn ym. eli en ole sellainen, etten kävisi suihkussa (olen kuullut, että jotkut masentuneet esimerkiksi eivät käy).
Voiko lääkäri määrittää työkuntoisuuden yksin? Eikö kuitenkin siihen vaadita myös minun lausuntoni/mielipiteeni? Ajattelin vain varmistaa. Terapiaa tässä olisi luvassa, lääkkeet mulla on myös.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ei tarkoita sitä että et olisi työkykyinen. Tämän hetken tilanteesi voi olla tosin se ettet ole. Sairaslomaahan se olisi kirjoittanut jos kauheasti pitäisi huolestua.
Kyllä yksi lääkäri voi kirjoittaa sellaisen paperin joka menee läpi eläkeyhtiössä. Minä olen kuntoutustuella ja ekaa hakemusta väsättiin vartti ja toista 10min. Se siinä.
Kiitos rohkaisusta! :) Hyvä juttu, jos tuo ei tarkoita sitä, että olisin työkyvytön. Mulla on vain sellainen ihmeellinen TUNNE, että esim. TE-toimiston työvoimaneuvojani on sitä mieltä, että olen työkyvytön. Varmaan yrittää jotenkin "juonia" tai järjestellä asioita niin, ettei mua pidettäisi työkykyisenä! Sanoin siitä TE-toimiston psykologillekin (siis siitä, että neuvoja pitää mua työkyvyttömänä). Psykologi yritti selittää sitä niin, että neuvojan mielestä olisin kyvytön näihin hyvin paljon sosiaalisuutta vaativiin töihin.. mulle neuvoja taas sanoi, että kaikki työt vaativat sosiaalista kontaktia ja siksi mun pitäisi ehkä olla sairaslomalla!!! Hän siis sanoi tämän ennen näitä psykiatri-visittejäni. Psykiatrilla olen nyt käynyt 3 kertaa, vielä on 2 kertaa tulossa.
Tekisi mieli "kohdata" nuo TE-toimiston ihmiset tämän tilanteen takia, kysyä heiltä, että mikä statukseni on. Mutta arkailen edes soittaa sinne saati mennä käymään.
Ei ne siellä TE-toimistossa osaa päätellä mitään sun työkunnosta. Minua ei otettu edes vastaan vaan sysättiin heti työkkärin hullujenpuolelle. Ärsyynnyin tästä. Opiskelin ammatin. Menin töihin ja tein keskiraskasta ja erittäin sosiaalista työtä kahdessa vuorossa menestyksekkäästi. Kunnes valitettavasti elämä järjesti sen verran jatkuvaa piinaa, että traumatisoiduin vakavasti ja menetin työkykyni. Ilman sitä olisin yhä työssäni ja varmasti pärjäisin hyvin.
mutta jos pääsisi kuntoutustuelle niin olisi turvattu tulo ja mikään ei estä menemästä töihin myös kuntoutustuen aikana kunhan vaan ilmoittaa kelaan että miten paljon tienaa että täytyykö eläke laittaa hyllylle...oliko se niin että melkein jotain 700 saa tienata eläkkeen päälle mutta asumistukeen vaikuttaa.
Onko tuo kuntoutustuki kuinka suuri?
Minä pelkään lähinnä sitä, että JOS tulee saikkua tai juuri jotain kuntoutusta, että jos se LEIMAA.. mietin onko siitä sitten pakko kertoa kaikille, esim. työnantajille, jos vaikka menee työhaastatteluun? Onko sitten enää koskaan mitään mahdollisuuksia työllistyä, jos on papereissa sellaista.. mielenterveysongelmaa ja saikkua..
kuntoutustuki on sama kuin kansaneläke 627e takuueläke 108 ja tietty sit lisäks eläkkeensaajan asumistuki .
Riippuu kuinka paljon olet kerryttänyt työeläkettäsi. Mulla työhistoriaa n.10 vuotta ja määräaikaiseläke maksetaan työeläkelaitokselta, Ilmarinen mulla. Summa on netto 1460€/kk.
Tilastojen mukaan meillä on synkkä tulevaisuus. Ainoastaan 10% bipo1sistä ovat vakituisessa työssä pidemmällä aikavälillä. Noin 40% tekee pätkätyötä ja loput sitten sekoilevat. Joten tilastollisesti ei näytä hyvältä. Lääkärinikin tämän tiedostaa.
Mutta, yritä löytää joku sopiva työ mikä ei stressaa ja jossa viihdyt. Unohda hypomaaniset uraohjus-ajatukset ja keskity johonkin harrastukseen. Tällä selviät paremmin elämästä.
Juuri sitä työssä viihtyvyyttä minäkin ajattelen.. saisi olla vaikka ihan minipalkka, kunhan vaan olisi hyvä olla, ettei olisi liian kiinteässä kontaktissa ihmisiin. Minulla on tutkijakoulutus, joku arkistohomma olisi enemmän kuin hyvä, mutta on tainnut se kuuluisa juustohöylä aikoinaan höylätä ne työt pois.. Noh, pitänee yrittää vaan..
Mulla on tyypin 1 bipo ja olen koulutukseltani lähihoitaja. Ehdin tehdä työtä vuoden, kunnes eräässä liian kiireisessä työpaikassa mulla sitten pamahti erittäin kova masennus ahdistus päälle ja jouduin jäämään saikulle. Nyt on saikkua takana 2,5 kk ja jälkeenpäin olen ihan tyytyväinen, että olen ollut sairauslomalla. Tulevaisuus jännittää, juurikin tuo työnsaanti tämän diagnoosin kanssa. Hoitajien mielenterveysongelmat ovat aikamoinen tabu. Tiedän, että pääsisin entiseen työpaikkaani, jossa esimies tietää sairaudestani. Hoidan kuitenkin nyt mieluummin ensin itseni oikeasti kuntoon, lääkityksen titrauskin vaatii sairausloman.
Toivon onnea matkaan jokaiselle, kyllä me vielä työllistytään. :)
Jos olisin lääkäri, sanoisin aloittajalle, että jos koet itse pystyväsi tekemään työtä, niin silloinhan sinä aktiivisesti yrittämällä koitat saada työpaikan. Eihän parempaa lääkettä olekaan sinun tilanteessasi, kun päästä töihin ja joka sinulle olisi sopiva. Toivottavasti saat tai olet jo saanut työpaikan. En ymmärrä miten se olisi keneltäkään pois, jos pääset töihin.
Työhaastattelussa työnantaja varmaan rientää riemumielin palkkaamaan tyypin, joka sanoo syyksi katkoiseen cv:hen, että olinpa vähän hulluna tässä..
Totuus on, että tänä päivänä pätkätyönkin saaminen on jo voitto. Työpaikoista kilpailee paljon hyvinkoulutettuja, vastavalmistuneita ja terveitä kaksikymppisiä. Jos olet kolme- tai nelikymppinen bipo tai joku muu vastaava, ja katkoja ansioluettelossa, niin kai se on vaan reilua sanoa, ettei ehkä kannata pidätellä henkeään työn saantia odotellessa.
Monia työantajia pelottaa mielenterveystaustainen työntekijä. He ovat joskus arvaamattomia, ainakin jos jättävät lääkkeet omin päin pois, SITÄHÄN MUUTEN SATTUU, KUTEN ME TIEDÄMME KAIKKI..
Minä uskon II-tyypin ihmisenä tähän kaksisuuntaiseen elämäntapaani ja työllistymiseeni ainakin pätkätöissä. Nyt olen 18 v, kolmen vuotta bipolaarisena ja nyt keskimääräisessä vireystilassa.
Muistutus: työpaikoilla voivaan tarvitaan semmoisia kuin keksijöitä ja taiteilijaihmisiä monenmoisiin suunnitteluhommiin -ja toteutukseen. Sitten kun on myös taustatöitä ja etätöitä. Ne ovat esimerkkejä työtehtävistä, jotka varmaankin sopivat mielialahäiriöiselle ainakin terapian ja lääkityksensä kanssa. Lisäksi psykiatreja kaivataan. -mielenhäiriöt on diagnosoitava varhain eikä myöhään.
Ja mielialahäiriöisellä on sitten valtteja, vaihtelevan elämisen kokemusta ja joitain eritystaitoja, joita muilla ei. Hyvätkin puolet löytyvät tästä "elämäntavasta".
Paranemisiin. Minulla on elämän varrella kerrottavaa psykoosien ja kaksisuuntaisen vaivan monipuolisista hetkistä... leikkisästi, tosissaan kertoen ja asiantuntevana kertomassa asiasta.