nuoret

Puhutaan että Suomessa on paraikaa ja
tulevaisuudessa vielä kasvava pula kuorma-auton
kuljettajista. En tiedä tarkkoja lukuja asiasta,
mutta täysin totta se on. Yksi lääke tähän on
maamme yläaste ja ammattikoulu ikäisissä
nuorissa. Hakeutukaa nuoret ihmessä
ammattikouluun auto puolelle, ja nimenomaan
kuljetus(eli modernisti sanottuna logistiikka)
alalle. Saatte loistavan ammatin. Kuorman
käsittelyn ja itse auton kuljettamisen lisäksi
opetellaan huolto- ja korjaustöitä. Eikä tässä
vielä kaikki, ajokortti (siis kuorma-auto kortti)
on lähes ilmainen verrattuna autokouluun, sillä
ainoastaan viranomaismaksut tulevat
maksettavaksi, opetushan on ilmaista.

Toivotaan että Suomi kulkee pyörillä vielä
tulevaisuudessakin.
5595
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

en tiedä minäkään tilastoja, mutta kun työkkäristä
katsoo, niin avoimia paikkoja on reilusti.
Minäkin harkitsin amikseen menoa, mutta jäi sitten
menemättä. Nyt kaduttaa, kun ei ole edes B-korttia, joka
on kaikkeen kuljetusalan aikuiskoulutukseen edellytys.
Kun olis rahaa ajaa kortti, olis töitä.
Kun olis töissä, olis rahaa ajaa kortti.
Ikääkin on jo 25v, eli ei millään viittis amikseen
enää mennä. Vai onko siellä ketään minun ikäisiä?

niin, ne paikat: http://www.mol.fi/Tyovoimapalvelut/Paikat/5/4/1/

Äänestä

Parissa vuodessako sieltä sinun opinahjostasi
valmistuu huoltomekaanikoksi (raskas kalusto),
kuljetuspäälliköksi/ajojärjestelijäksi ja vielä
kuljettajaksi siinä ohella.

Melkoinen laitos. Ja sitten jos vielä yksi ja
sama ihminen hoitaa noita kaikkia töitä yksin...

HEI HULINAA!

Äänestä

Joo, on tosi tulevaisuuden ala toi. Ja varmasti
myös TODELLA kiinnostava ja haastava ala.. Eiköhän
me pyritä kuitenkin vähän parempiin paikkoihin
nuoret?

Äänestä

Mutta oletteko miettinyt että bensan hinta on jo
katossa ja nousu jatkuu! Halvempi vaihtoehto
kuskata kuormat Junilla...

Äänestä
  • Autottomat ne vaan jaksaa olla vahingoniloisia
    polttoaineiden hintojen korotuksista, mutteivät
    älyä sitä, että polttoaineiden hintojen
    korotukset kostautuvat myös heidän kukkarossaan.
    Ai miten niin vai? No, autottomat kulkevat
    joukkoliikennevälineillä eli bussilla. Milläs
    bussi kulkee? No dieselilläpä tietenkin.
    Polttoaineen hinnankorotukset koskevat myös
    dieseliä ja bussifirmat perivät sen lippujen
    hinnan korotuksina, joka lankeaa niille
    vahingoniloisille autottomille maksettavaksi.
    Naurattaako vielä, häh! Ai naurattaa, no ei se
    teidän lisälasku vielä tähän jää:
    Autottomatkin ostavat tavaroita. Milläs ne
    tavarat tulevat sinne kauppaan? No rekka-
    autollapa tietenkin. Kuorma-autot/rekatkin
    kulkevat dieselillä, ja polttoaineen
    hinnankorotukset peritään kuljetuksen tilaajalta
    eli kauppiaalta. No ei se kauppiaskaan ole mikään
    hyväntekijä vaan kallistuneet
    kuljetuskustannukset lankeavat kaupan asiakkaan
    maksettavaksi olipa sillä auto tai ei.
    Tämä sama vaikutus toistuu lukemattomissa
    kohteissa koska niin moni asia toimii nyky-
    yhteiskunnassa öljyyn perustuvilla
    polttoaineilla, joita verotetaan aivan
    tolkuttomasti. Raskas verotus ja hinnankorotukset
    koituvat jokaisen suomalaisen maksettavaksi,
    olipa hänellä autoa tai ei.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pee kirjoitti:

Puhutaan että Suomessa on paraikaa ja
tulevaisuudessa vielä kasvava pula kuorma-auton
kuljettajista. En tiedä tarkkoja lukuja asiasta,
mutta täysin totta se on. Yksi lääke tähän on
maamme yläaste ja ammattikoulu ikäisissä
nuorissa. Hakeutukaa nuoret ihmessä
ammattikouluun auto puolelle, ja nimenomaan
kuljetus(eli modernisti sanottuna logistiikka)
alalle. Saatte loistavan ammatin. Kuorman
käsittelyn ja itse auton kuljettamisen lisäksi
opetellaan huolto- ja korjaustöitä. Eikä tässä
vielä kaikki, ajokortti (siis kuorma-auto kortti)
on lähes ilmainen verrattuna autokouluun, sillä
ainoastaan viranomaismaksut tulevat
maksettavaksi, opetushan on ilmaista.

Toivotaan että Suomi kulkee pyörillä vielä
tulevaisuudessakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu