ALV

Taas kävi ilmi, kuinka ammattitaitoinen ja työllisyyttä edistävä hallitus meillä on, alv:n korotuksen seurauksena satoja parturiliikkeitä on lyönyt lapun luukulle.
Jos yrityselämässä joku tekisi tuollaisia virheitä, hän menettäisi äkkiä työnsä,eikä pääsisi enää minnekään töihin, mutta tämä suojatyökeskus siirtää vain mokaajan
hetkeksi Brysseliin ja sitten odottaa entistä
parempi virka,kuten kävi Erkki Liikaselle.
Tämä mies ajoi runsaasti ylijäämäisen valtiontalouden hetkessä kuralle,pakeni Brysseliin ja palatessa puoluetoveri Halonen nosti hänet keskuspankin johtoon! Demari valtiovarainministereillä tuntuu olevan ihan omat metkut, Heinäluoma poisti ensi töikseen rikkailta
varallisuusveron, Jutta on toiminut lähinnä Kreikan valtiovarainministerinä,
mitähän seuraavaksi?
13133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Jep, niinhän se menee. Suomalaiset saavat syyttää itseään kun ovat tuollaisia tyyppejä äänestäneet. Mieti tarkkaan ketä ensi kerralla äänestät.

Äänestä
  • Minä äänestin kyllä ihan kunnon järkevää ihmistä joka tosin ei päässyt eduskuntaan. Ongelma on se että suomessa on liikaa yhtä tyhmiä ihmisiä kuin suurin osa meidän nykyisistä poliitikoista, siksi he äänestävät joitain entisiä poskisolisteja ja urheilijoita, missejä ja muita ihan pihalla elämästä olevia ihmisiä päättämäämään tärkeistä asioista.

    Sitten siellä on tietenkin huijareita ja asiakirjaväärentäjiä, kuten katainen. Ei ihme että hommat kusee kun niillä ei ole kokemusta yhtään mistään, juuri ja juuri osaavat kaupassa käydä ja nostaa tililtään rahaa, niin tyhmiä monet siellä eduskunnassa ihan oikeasti on! Jutta selittää ulkoa opittuja länkytyksiään, kuten mikäkin muka saatanan hyvä ylioppilas...voi jum...lauta sanon vaan minä.

    Äänestä

Jaa - tarkoittaako aloittaja, että yhteiskunnan pitäisi kustantaa kansalaisten tukanleikkuu ? - sitähän se alennettu alv tarkoittaa.....

Äänestä
  • Herättelin vaan keskustelua siitä, miten väärin kohdennettu verotus tuhoaa työpaikkoja. Mitenkäs se yhteiskunta kustantaa hiustenleikkuun, minä ainakin olen joka kerta mksanut itse, veroineen......

    Äänestä

Minun espoolainen parturini veloittaa normaalista hiustenleikkuusta 32 euroa. Aikaa menee noin 20..25 minuutin verran.

ALV:in vähentämisen jälkeenkin käteen jää 25,80€ verran. Pitäisihän tuolla tuntiansiolla sentään pysyä leivän syrjässä kiinni parturialallakin, jos vaan asiakkaita piisaa.

Ei ihmiset kuitenkaan hiuksiaan kotona leikkaa, kyllä ne partureilla leikkautetaan 95%:sti. Mutta jos ei pitkiä hiuksia ja asiakkaita löydy joka ikiselle parturille, niin ei se oikein ALV:ia alentamallakaan korjaannu.

Äänestä
  • Pitäisi pärjätä käänsi asian päälaelleen, ei alv:n alennus....nythän oli kyse siitä,että alv:n korotuksen jälkeen on muutama sata liikettä sulkenut ovensa, outo sattuma, että juuri alv:n korotuksen jälkeen, jos se ei johdu alv:sta.....

    Äänestä

  • ALV kirjoitti:

    Pitäisi pärjätä käänsi asian päälaelleen, ei alv:n alennus....nythän oli kyse siitä,että alv:n korotuksen jälkeen on muutama sata liikettä sulkenut ovensa, outo sattuma, että juuri alv:n korotuksen jälkeen, jos se ei johdu alv:sta.....

    Ei se suoranaisesti alvista johdu. Suurin syy on se että parturit on taiteilijoita, eikä heillä ole pienintäkään hajua miten liiketoimintaa tulisi pyörittää.

    Toinen seikka on se että partureita on joka kylässä ja joka korttelissa niin paljon että eihän se voi mitenkään olla kovin häävi bisnes.

    Nämä kaksi seikkaa yhdistettynä ja lisättynä alv korotuksella = konkurssi.

    Sitten vielä nimimerkille: Pitäis pärjätä, ei se tuntituoton laskeminen ihan noin yksinkertaista ole. Eihän niitä asiakkaitakaan ole koko ajan tasaisena virtana. Ei uskoisi että yrittäjä syyllistyy noin alkeelliseen laskukaavaan, vai oletko itse yrittäjä lainkaan?

    Äänestä

  • Nimimerkille pitäis pärjätä: Käytkö parturissa kadun varressa, oletko seisaallasi tuulessa ja parturilla pelkät sakset? Tämän käsityksen kirjoituksestasi saa, kun annat ymmärtää,että alvin jälkeen kaikki jää parturille käteen. Maksavathan he myös tuloveroa, vuokraa kiinteistöstä, kalusteet,
    lehdet ja työhön tarvittavat aineet, ne eivät ole ilmaisia, mikä varmaan tuli sinulle yllätyksenä!

    Äänestä

  • ALV kirjoitti:

    Pitäisi pärjätä käänsi asian päälaelleen, ei alv:n alennus....nythän oli kyse siitä,että alv:n korotuksen jälkeen on muutama sata liikettä sulkenut ovensa, outo sattuma, että juuri alv:n korotuksen jälkeen, jos se ei johdu alv:sta.....

    Suuret ikäluokat jäi ja jää eläkkeelle ja uusia ei ole tulossa kyseiselle alalle.

    Äänestä

>>ei se tuntituoton laskeminen ihan noin yksinkertaista ole. Eihän niitä
asiakkaitakaan ole koko ajan tasaisena virtana. Ei uskoisi että yrittäjä
syyllistyy noin alkeelliseen laskukaavaan, vai oletko itse yrittäjä lainkaan?>>

Kuule kyllä minä näitä asioita ymmärrän ihan aika hyvin. Että asiakasmäärä ja tehtävän työn määrä suhteessa tekijöiden määrään on ollut parturikampaamoalan suurin ongelma jo pitkään.

Parturin kanssa keskustelin asiasta, että onko miesten hiustenleikkuumäärät vähentyneet. Rouva sanoi että ei ne asiakasmäärinä ole vähentyneet, samat asiakkaat pysyvät vuodesta toiseen.

Aikaisemmin monet miehet pitivät standardinaan että käydään parturissa 5 viikon välein. Nyt kun on tiukemmat ajat, niin käydäänkin vasta 7..8 viikon välein. Sama asiakaskunta siis pyörii, mutta tehtävä leikkuutyön määrä on vähentynyt. Kaikille ei enää riitä duunia.

ALV:n korotuksilla on aina lievä vaikutuksensa ihmisten ostokykyyn, päivittäisistä ruokaostoksista lähtien. Keskokon irtisanoo jo satoja myyjiä. Mutta valtio nyt vaan tarvitsee ne veroroponsa, ja ne siksi otetaan ihan kaikkialta.

Äänestä

Parturit ovat vuosikymmenet pimittäneet ison osan tuloistaan verottajalta - joten nyt on sitten vaikea enää "tienata" kun on kuittipakko ja alv ....

Äänestä

jaa ja 100.000 euron vaihdolla 1%:n nousu vastaa 1.000 euroa. tietenkin nosto 14%:sta 23 %:n vaikutti 100.000 vaihdolla n.10.000 -> toisaalta verotettavaa tuloa jää vähemmän.

Niin ja ekiöhän osa lopettaneista ole myös luonnollista poistumaa, eläkkeelle, vuokratuolien lopettamista ym.

Äänestä

> Parturit ovat vuosikymmenet pimittäneet ison osan tuloistaan verottajalta
> - joten nyt on sitten vaikea enää "tienata" kun on kuittipakko ja alv ....

Aika harvalla kiltillä, kampaamoalan parturitytöllä tuntuu olevan juuri minkäänlaista, raivoisan eloonjäämisen viettiä yrityksensä kanssa.

Kaikilla alkaa olla järjestään maksupääte, johon naputellaan sisään niin käteisenä saatavat rahat kuin korttiostotkin. Totta kai se on helppoa ja kivaa, kun joku myyntimies tuollaisen kivan, elektronisen maksulaitteen kampaamon tiskille toi.

Mutta noin toimien joka ikinen ropo menee myös verottajan tietoon. Kyllä itse hommaisin vähän erilaisen ratkaisun siihen rahastusvaiheeseen, ainakin 1..2 parturin firmoissa. Kuitti toki pitää antaa joka ikiselle kävijälle, mutta on yrittäjien omaa saamattomuutta jos joka ikinen käteismaksuna tuleva ropo kulkeutuu myös verottajan tietoon saakka.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äimistynyt kirjoitti:

Taas kävi ilmi, kuinka ammattitaitoinen ja työllisyyttä edistävä hallitus meillä on, alv:n korotuksen seurauksena satoja parturiliikkeitä on lyönyt lapun luukulle.
Jos yrityselämässä joku tekisi tuollaisia virheitä, hän menettäisi äkkiä työnsä,eikä pääsisi enää minnekään töihin, mutta tämä suojatyökeskus siirtää vain mokaajan
hetkeksi Brysseliin ja sitten odottaa entistä
parempi virka,kuten kävi Erkki Liikaselle.
Tämä mies ajoi runsaasti ylijäämäisen valtiontalouden hetkessä kuralle,pakeni Brysseliin ja palatessa puoluetoveri Halonen nosti hänet keskuspankin johtoon! Demari valtiovarainministereillä tuntuu olevan ihan omat metkut, Heinäluoma poisti ensi töikseen rikkailta
varallisuusveron, Jutta on toiminut lähinnä Kreikan valtiovarainministerinä,
mitähän seuraavaksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu