Seisoin äskettäin ystäväni kanssa Kampin ostoskeskuksen edessä juttelemassa englannin kielellä. Meitä kohti käveli noin parikymppinen poika. Hän sylki jalkoihimme ja käveli pois. Hän oli selvin päin, ja tämä tapahtui keskellä kirkasta päivää.
Katsoin räkäläikkää jaloissamme, katsoin pois marssivaa poikaa ja katsoin ystävääni. "Tämä on Suomessa ulkomaalaisena elämisen kääntöpuoli", ystäväni kertoi minulle. Hänen kasvoilleen oli syljetty kahdesti aikaisemminkin.
Maahanmuuttokriittisyydestä on tullut nätti tapa perustella ajatuksia, jotka aikaisemmin eivät kenties olisi kestäneet päivänvaloa.
Tämä parikymppinen isänmaantoivo alitti riman. Hän osoitti täydellistä kunnioituksen puutetta toista ihmistä kohtaan. Hän osoitti, miten hänen mielestään ihmiset ovat eriarvoisia ja joidenkin ihmisten koskemattomuutta saa loukata. Hän osoitti ajattelevansa, että jotkut ihmiset ovat roskasakkia.
Näitä rimanalituksia tässä maassa riittää. Olemme viime vuosina lukeneet siitä, miten maahanmuuttajataustaisia kuljettajia on pahoinpidelty, miten aikuiset ovat solvanneet pieniä lapsia, miten jotkut joutuvat yhtenään kuulemaan peräänsä huudettuja kirosanoja ja solvauksia ja miten tässä maassa harrastetaan syrjintää asunnon- ja työnhaussa.
Eikö meitä valkoihoisia kantasuomalaisia hävetä? Minua ainakin hävettää.
Minua hävettää, suututtaa ja tunnen syvää pettymystä joka kerta, kun luen näitä tarinoita.
Minua hävettää ja suututtaa se sylkijäpoika. Minua hävettää ja suututtaa kuulua siihen enemmistöön, joka saa elää päivästä toiseen tiedostamatta, miten monet suomalaiset ja Suomessa asuvat joutuvat kärsimään syrjinnästä joka päivä.
Missä parikymppinen poika on omaksunut niin suuren vihan ja halveksunnan, että hän koki velvollisuudekseen tulla varta vasten sylkemään jalkoihimme osoittaakseen yhdellä sylkäisyllä, mitä vilpittömästi ajatteli?
Katsoin räkäläikkää jaloissamme, katsoin pois marssivaa poikaa ja katsoin ystävääni. "Tämä on Suomessa ulkomaalaisena elämisen kääntöpuoli", ystäväni kertoi minulle. Hänen kasvoilleen oli syljetty kahdesti aikaisemminkin.
Maahanmuuttokriittisyydestä on tullut nätti tapa perustella ajatuksia, jotka aikaisemmin eivät kenties olisi kestäneet päivänvaloa.
Tämä parikymppinen isänmaantoivo alitti riman. Hän osoitti täydellistä kunnioituksen puutetta toista ihmistä kohtaan. Hän osoitti, miten hänen mielestään ihmiset ovat eriarvoisia ja joidenkin ihmisten koskemattomuutta saa loukata. Hän osoitti ajattelevansa, että jotkut ihmiset ovat roskasakkia.
Näitä rimanalituksia tässä maassa riittää. Olemme viime vuosina lukeneet siitä, miten maahanmuuttajataustaisia kuljettajia on pahoinpidelty, miten aikuiset ovat solvanneet pieniä lapsia, miten jotkut joutuvat yhtenään kuulemaan peräänsä huudettuja kirosanoja ja solvauksia ja miten tässä maassa harrastetaan syrjintää asunnon- ja työnhaussa.
Eikö meitä valkoihoisia kantasuomalaisia hävetä? Minua ainakin hävettää.
Minua hävettää, suututtaa ja tunnen syvää pettymystä joka kerta, kun luen näitä tarinoita.
Minua hävettää ja suututtaa se sylkijäpoika. Minua hävettää ja suututtaa kuulua siihen enemmistöön, joka saa elää päivästä toiseen tiedostamatta, miten monet suomalaiset ja Suomessa asuvat joutuvat kärsimään syrjinnästä joka päivä.
Missä parikymppinen poika on omaksunut niin suuren vihan ja halveksunnan, että hän koki velvollisuudekseen tulla varta vasten sylkemään jalkoihimme osoittaakseen yhdellä sylkäisyllä, mitä vilpittömästi ajatteli?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.