Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Maria Lohela PS:n älykkäin ja henkisesti tasapainoisin ehdokas

EU vaaleissa

Suomen sinivalkoisen rintaman puheenjohtajan
Olavi Mäenpään pitäisi jo nyt rohkeasti tulla ulos kaapista ja kertoa julkisuuteen, että hän tulee tukemaan Maria Lohelaa tulevissa vaaleissa.

On aivan selvää, että Olavi on tämän tuen velkaa Lohelalle!

Maria Lohela sent'ään riskeerasi koko poliittisen uransa ja uskottavuutensa, asettumalla Olavi Mäenpään puolelle lautamies asiassa.
Lohela otti ison riskin kun uskalsi puolustaa häikäilemättömän likakamppanian uhriksi joutunutta Olavi Mäenpäätä, jota niin media kuin oikeuslaitoskin kohteli säälimättömän epäoikeudenmukaisesti.

Lohela oli vastuutuntoinen asiassa ja tämän ovat huomanneet äänestäjätkin, eli vaikka valitettavasti Olavi jäi ilman lautamies paikkaa, mikä oli selvä oikeusmurha, niin Lohelan syvällinen älykkyys ja vastuuntunto tuli hänen rohkeutensa kautta kaikkien tietoon.

Äääni Lohelalle on ääni älykkyydelle ja oikeudenmukaisemmalle suomelle ja oikeuslaitokselle.

30

128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Parempaa oikeutta

      Aivan aivoton Lohela ei ole kun ymmärsi, ettäOlavi Mäenpää on ainut todella aito ja ammattitaitoinen lautamies, jolla moraali ja kohtuus ei horju.
      Lohela oli hyvin sisäistänyt Olavi Mäenpään tasapainoisen ja vakaan harkinta kyvyn, jota tarvitaan lautamies toiminnassa.

      Ääni Lohelalle on oikeasti ääni oikeudenmukaisemmalle oikeuslaaitokselle, myös käytännössä ja asiansa osaaville lautamies valinoille!

    • Niinniin

      VMP.

    • Kansanedustajana

      Maria Lohela on pyrkinyt johdonmukaisesti tekemää työtä oikeuslaitoksemme uudistamiseksi oikeudenmukaiseen suuntaan.

      Lohela on uutterasti lannistumatta pyrkinyt poistamaan kaikki esteet, mitkä tulevaisuudessa voisivat estää Olavi Mäenpään kaltaisten urheiden oikeustaitelijoiden pääsyn lautamieheksi.

      Suomen kansa tarvitsee puolelleen Maria Lohelan ja Olavi Mäenpään kaltaisia henkisesti tasapainoisia oikeeustaistelijoita jotta kansa syvä ääni tulee myös kuulluksi oikeuslaitoksissamme.

    • Hyvin sanottu!

      ja nyt kaikilla on tulevissa vaaleissa mahdollisuus äänestää Maria Lohelaa joka pelkäämättä uskalsi puolustaa oikeustaistelija Olavi Mäenpään oikeutta käräjäoikeuden maalikkotuomariksi.

      Rohkea ja viisas teko Lohelalta. Olavi Mäenpää on pitkään ollut sekä median, että hyysäreiden hampaissa ja mustamaalauskamppanian uhrina. Tästä huolimatta Maria osasi katsoa valheellisen mustanmaalaus propagandan lävitse ja järkähtämättä seisoi loppuun asti Mäenpään tukena, toisin kuin muu valtuusto, joka perui aijemman päätöksensä pelkurimaisesti.

      Jos haluat oikeudenmukaisempaa europpaa, niin äänestä Lohela brysseliin ja samalla varmistat sen, että poliitikan parissa toimii tervemielisiä ja henkisesti tasapainoisia ihmisiä, kuten Lohela ja Mäenpää.

    • Jatsari

      Olako tämän ketjun kaikki viestit on itse tehtaillut tai tilannut?

    • Meidä johtajamme

      ei tarvitse itse tulla tänne kehumaan itseään, sinäkin varmasti jatsari kuulut siihen kateellisten seurakuntaan, jotka jäitte ilman Maria Lohelan tukea ja hyväksyntää, kun häneltä aneltiin epätoivoisesti asettumista Olavi Mäenpäätä vastaan lautamies valinnassa.

    • kysyjä.

      siis tämä sama nuijako joka aikaan vaati ulkomaalaisille ulkonaliikkumiskieltoa kun oli kuullu "haamuraiskareista"? miten sellainen ihminen joka ei tunne edes suomen perustuslakia voi olla "hyvä" kansanedustaja???

      • <-ww->

        Sillehän ei mahdu päähän muuta kuin raiskaaminen, joka pitää mainita joka toisessa lauseessa. Pakko-oire mikä pakko-oire. Ei sillä etteikö kansanedustajalla saisi olla pakko-oireita, mutta ne pitäisi tunnustaa ja hakea niihin hoitoa.


    • Naimakauppa

      Maria Lohelan pitää unohtaa tuo Turun tumma naistenkaataja. Tulevaisuuden kannalta katse kannattaa kiinnittää nousevaan poliittiseen voimaan.

      Lohelan ja Leinon avioliitto olisi lottovoitto persupuolueelle. Tämä Euroopan edustavin poliitikkopari veisi yhdessä puolueen pitkälle.

      Lohelan ja Leinon kannattaisi harkita vakavasti avioliittoa. Häistä voitaisiin tehdä Suomen suurimmat mahtihäät ja PR-tilaisuus kautta aikojen.

      • Puoluehäät..?

        Eikö tässä tapauksessa voitaisi kustantaa Säätiön kassasta?


    • Lohela on....

      todella tasapainoinen ihminen, joka samaan aikaan kannattaa ruotsinkielen vaatimusten lisäämistä virkamiehille ja myös vastustaa sitä samanaikaisesti!

      Hienoa kun puolue on saanut listoille tuollaisen ihmeosaajan, joka tuntuu olevan todella johdonmukainen ja välkky!!!

      Lohela on myös rauhantekijä, joka ei tekopyhästi esitä kaksinaamaista, eikä seläntakana yllytä toisia tekemään likakamppaniaa oman puolueensa kilpailijoista.

      Suorasanainen ja rehti kaikin puolin!

    • Häpeällistä...

      Maria Lohela on häpeäksi koko puolueelle ja täysin käsittämätöntä, että hänet valittiin ehdokkaaksi eu-vaaleihin.

      Olavi Mäenpää on moninkertaisesti tuomittu rikollinen ja hyvin epävakaa persoona ja ihminen joka on sitä mieltä, että hän olisi kelvollinen käräjäoikeuden maallikkotuomariksi, on itse hyvin epävakaa taikka hyvin välinpitämätön, minkälaisia ihmisiä tuomareina toimii oikeuslaitoksessa.

      Lohela on hyvin selvästi antanut tukensa Olavi Mäenpään lautamies valinnalle ja edelleen pysyy kannassaan, joten katson, että puolue on toiminut vääri asettaessaan hänet ehdokkaaksi vaaleihin.

      On pelottavaa, että kansaedustajalla on tämän kaltaisia näkemyksiä kuin Maria Lohellalla on!!

      • Menneen talven...

    • Vaka asia

      ja tuskimpa tuo Leinon linkittäminen tänne on mitenkään fiksua!

      Maria Lohela on oikeasti hyvin vaarallinen politiikko, jolta puuttuu todellinen oikeudentunto ja Olavi Mäenpään lautamies episodi todisti tämän väitteeni hyvin perusteellisesti.

      On oikeuslaitoksemme ja perusoikeuksien totaallista halveksimista ja pilkkaamista hyväksyä Olavi Mäenpään kaltainen henkilö oikeuden maallikkotuomariksi.

      • Minä rakkaudelle voi

        Mikä Leinossa vikana. Eikö olisi aivan mainio seuraaja Timo Soinille persupuolueen johtajana. Hänessä on ainakin karismaa ja samalla kansanmiestä. Onko totta, että Leinolla on ärjy Ferrari Testorossa autotallissaan?


    • Ei voi olla totta

      Just kun luulin löytäneeni hyvän ehdokkaan, niin tuli tää vastaan ja kävin googlettamassa. En olisi koskaan uskonut Lohelasta tuollaista, että menee kannustamaan moninkertaista rikollista lautamieheksi aivan pokkana.

      Ei voi ymmärtää.
      Suosittelen googlettamaan nimen Olavi Mäenpää

      Nyt vaihtu ehdokas Eerolaan.

    • Rimanalitus

      perussuomalaisilta kun uskalsivat hyväksyä Maria Lohelan eu-vaaliehdokkaaksi!
      Timo Soini saa vielä kiemurella toimittajien edessä Lohelan valinnasta.

      Aika kiusallinen juttu ja Lohelan valintaa puolustaessa, puolustaa samalla moninkertaista rikollista Olavi Mäenpäätä!

      Lohelan mukana olo vaaleissa antoi vastapuolelle oikeuden syyttää perussuomalaisia rasistien tukemisesta.

      Paha moka lohelalta, josta myös muut syyttömät perussuomalaiset joutuvat kärsimään.

      • Jari L.

        Aina kun Maria mainitaan

        unohdan kaiken muun

        RrrrrRRRRakas!!!!!!!!!!!

        OoooooooOOOOHH!!!


      • oma valinta

        Mäenpään - jonka perhe on kommunistinen ja isä SKDL:n jäsen -
        joka oli Pertti Paasion SDP avustaja

        olisi pitänyt pitää päänsä kiinni hottentoteista

        ja hyökätä voimakkaammin kommunistiradikaaleja mamunrakastajia
        ja anarkistihippejä ja biletyskansalaispalkankinujia vastaan

        Silloin hänet ilman muuta olisi otettu Perussuomen ehdokkaaksi
        ja
        lähes
        takuuvarmasti hän olisi nyt kansanedustaja kike elomaan tilalle

        Mäenpää on suuresta kaupungista kun Elomaa on maaseudulta
        se olisi tuonut voiton Olavi Mäenpäälle

        mutta tämä ei käy enää

        Mäenpää on patriootti arhinmäkiläiset maanpettureita hippejä


    • numero on 91

      Jari Leinon haastattelu on ihan hyvä.

      Leinolta on siis vielä kaksi muuta haastattelua jatkona
      http://www.youtube.com/watch?v=FkmVtxac4oM
      http://www.youtube.com/watch?v=xOYA9WDhffM


      Nyt on päätöksen aika VAALIT sunnuntaina 25.5.2014 klo 9–20
      All is on the table. Now it´s your turn to decide

      oo NUMERO 91 Maria Lohela EUROVAALIVIDEO oo
      https://dreambroker.com/channel/el3eifsg/iframe/4q66z9fp
      Ylen meppigalleria: http://areena.yle.fi/tv/2246577
      ooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo
      http://marialohela.fi/

      Maria Lohelan road show jatkuu keskeytyksettä loppuun asti
      Pe Loimaan tori klo 10-13, Turun kävelykatu klo 14-17
      La Mynämäki klo 11-12, Naantali klo 12.30-13.30 ja Turun kävelykatu klo 14

    • eu selkämme takana

      Jari Leinon haastattelu on ihan hyvä
      http://www.youtube.com/watch?v=xOYA9WDhffM

      Muutos-puolueen puheenjohtaja kertoo, että EU:ssa suunnitellaan pakollista kymmenien tuhansien
      pakolaisten vuosiottoa, voisin harkita poismuuttamista Suomesta silloin. Mieluummin alkuperäisten ulkomaalaisten kanssa heidän maassaan kuin sopeutumattomien mamujen. Eu tekisi mamunottopakotteet Suomelle taloudellisin keinoin
      http://www.youtube.com/watch?v=xOYA9WDhffM

      Leinon muut haastattelut
      http://www.youtube.com/watch?v=N4zA4YYG-Ko
      http://www.youtube.com/watch?v=FkmVtxac4oM

      oo NUMERO 91 Maria Lohela EUROVAALIVIDEO oo
      https://dreambroker.com/channel/el3eifsg/iframe/4q66z9fp
      Ylen meppigalleria: http://areena.yle.fi/tv/2246577
      ooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo
      http://marialohela.fi/

      • Maria L.

        OooohhhHH! Vakoni kostui kun katsoin....

        Mikä karisma, mikä machismo!

        Olet elämäni mies!


    • Jari L.
      • kandee jäbät venaa

        Hyvä Kari Runk,
        odota nyt kuitenkin Pejava Marsun kanssa että täytätte
        18 ja pääsette äänestämään
        ja virallisesti kunnolla panemaan


      • Äijä.
        kandee jäbät venaa kirjoitti:

        Hyvä Kari Runk,
        odota nyt kuitenkin Pejava Marsun kanssa että täytätte
        18 ja pääsette äänestämään
        ja virallisesti kunnolla panemaan

        Vedä kuule persuörkki piiiiiiitkä viiiiiittu päähäsi ja ole

        AIVAN VAITI!


      • tietäisi vain
        Äijä. kirjoitti:

        Vedä kuule persuörkki piiiiiiitkä viiiiiittu päähäsi ja ole

        AIVAN VAITI!

        Hyvä Kari Runk
        odotellessa panoa jatka runkkia hiljaisuudessa
        mielellän Leninin patsaan edessä

        Hän on kommunistisen materiaalirunkun isä
        tietäsi vain nimen pojalle


      • örkrkr
        Äijä. kirjoitti:

        Vedä kuule persuörkki piiiiiiitkä viiiiiittu päähäsi ja ole

        AIVAN VAITI!

        Äijä, syö särkeä, kasvattaa järkeä!

        HINAAJA!!!


    • Lohela&Leino

      Maria Lohela ja Jari Leino ovat hyviä ehdokkaita kumpikin ja aatteen lisäksi heitä yhdistää yhtenäinen ryhti ja ulkonäkö!

      • He ovat yhdessä

        Suomen Isänmaallisin pari. Heistä tulisi parhaat mahdolliset esivanhemmat suomalaisen Suomen kuningassuvulle. Heidän esikoisestaan joka on varmasti salskea poikalapsi, tulisi Suomen nykyhistorian ensimmäinen kuningas Wäinämöinen I


    • Viisas naiseksi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2184
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2023
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1632
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1460
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      77
      1438
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1347
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1324
    8. 51
      1222
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1180
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe