Akateeminen Perspectives on Politics julkaisee ensi syksynä tutkimuksen,jonka mukaan Yhdysvallat ei ole demokratia,vaan läpeensä korruptoitunut oligarkia.
On mielenkiintoista ,että demokratian esitaistelijaksi kutsutussa Yhdysvalloissa tutkimus on ensinmäinen lajiaan.Tutkimusen nimi on "Testing Theories of American Politics " ja sen ovat tehneet Martin Gilens ja Benjamin I.Page.
Tutkijoiden mukaan "amerikkalaisilla kansalaisilla ei ole todellisuudessa juurikaan mahdollisuuksia vaikuttaa maansa asioihin". Maa toki täyttää muutamat kansanvallan perusvaatimukset,kuten säännölliset vaalit,mutta todellista valtaa maassa käyttää silti talouseliitti ja vaikutusvaltaiset lobbausjärjestöt.
Kansalaisten on mahdotonta vastustaa rikasta ja hyvin verkostoitunutta eliittiä esimerkiksi äänestämällä vaaleissa.
Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään ,onko Yhdysvallat demokratia,oligarkia vai jotain näiden väliltä. Tutkijat mm. selvittivät Yhdysvaltojen kannat 1779 tärkeässä poliittisessa kysymyksessä.
Valtamedia ruokkii jatkuvasti mielikuvaa Yhdysvalloista "vapaana maana". Kiistaton johtopäätös kuitenkin oli , että Yhdysvalloissa poliittinen valta on huippurikkaalla eliitillä,eikä muutosta tähän ole toistaiseksi näkyvissä.
Löytyykö EU:sta vastaavaa tutkimusta ?
.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kahden tutkijan näkemys on tietysti se absoluuttinen totuus vai mitä?
Kukaan ole vielä kiistänyt ,ettei asia noin olisi,mutta niin kuin siinä lukee"tutkimus julkaistaan ensi syksynä" ehkä sitten tiedämme enemmän . Kovin tutulta vaikuttaa kun ajattelee eu:ta.