Olen 25-vuotias mies jolla alkoi ihmeellisiä ja rankkoja oireita noin 3 kuukautta sitten kun jäin kotiin lapsemme kanssa (vajaa vuoden ikäinen).
Oireet alkoivat 3 viikkoa kestäneellä pään säryllä ja selkäkin oli kipeä, pää oli siis kipeä niin sisältä kuin päältä esim tyynyllä päähän sattui niin että tuntui että kallo liikkui niin että tyyny olisi painanut päätä ja kipu siirtyi. Poski puutuili.
Menin naprapaatille ja kolmen käynti kerran jälkeen kipu tuntui vain päälaella kipu kohta oli kosketus arka ja tuntui nielum yläosassa samalla.
Sitten alkoi muutaman päivän huimas joka meni onneksi ohi muutamassa päivässä.
Silmät tuntuivat oudolta kuin olisi eri paria ja katseen kohdistus vaikeaa. Tällä hetkelläkin silmät oireilee: näkö aamuisin hämärä/sumea. Autolla ajaessa katse kohdistuu tuulilasin likapisteisiin kun katsoo tietä ja ulkona kauemmas katsoessa näkyy väreilyä (samanlaista kuin kuumalla ilmalla).
Kuuloaisti välillä todella herkkä samoin makuaisti välillä herkistynyt.
Kädet puutuvat öisin kämmenistä ja sormista pikkurillit ja nimettömät vaikka olisi ihan rentona enkä makaa niiden päällä.
Viimeaikoina lihasvoima on heikentynyt jaloista etenkin jo muutaman sadan metrin jälkeen jalat väsyy ja menee pökkelöiksi lepo auttaa mutta väsyvät taas nopeasti.
Lonkat, polvet, olkapäät, isovarpaat ja jotkin muut nivelet ovat olleet kipeitä parin päivän jaksoja.
Pahoinvointi ja silloin verisuonet pinnassa ja ainakin käsiin tulee valkoisia pilkkuja jotka häviää käsiä liikutellessa.
Alussa oli parin viikon vesiripuli.
Tällä hetkellä jalat jumissa tuntuu kun pakarat ja reidet ovat jännnityksissä ja isovarpaiden ja peukaloiden nivelet kipeät ja "jumissa" selkää särkee pienikin kumarrus.
Poissaoleva olo, sekava olo, pelko vakavasta taudista.
Laajat verikokeet otettu, sydänfilmi, keuhkokuvat, pään mri, neurologiset testit kaikki kunnossa ainoa mitä on löytynyt virtsassa leukosyytit ja punasolut vähän koholla viimeeksi oli virtsassa 1kpl punasoluja mitä tarkoittaneekaa..
Olen kyllästynyt lääkäreissä ravaamiseen, neuron mielestä psyykkistä mutta psyklääkärin mielestä pää on kunnossa..
Mitä seuraavaksi? Itse eikä puolisoni jaksa enää :/
vakavasti sairas ?
vakavastisairas
0
130
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827076Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267043Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa605173Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405088Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163447Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003370