Eli siis mähän oon hullu...

Sitten kun pääset muuttamaan omillesi pois kiusaamisesta ja perheväkivallasta niin todennäköisesti alat voida psyykkisestikin paremmin. Täältä saattaisit löytää mukavempaa seuraa http://www.gootti.net/keskustelu/

Olen oikeasti pahoillani puolestasi. Noiden sairauksien kanssa on ihan varmasti todella vaikeaa elää, kun niiden kanssa täytyy olla joka päivä, joka tilanteessa. On totta, ettei se ole niin yksinkertaista että pitäisi "vain yrittää", kun se itse yrittäminenkin on vaikeaa - vaikka tietenkään ei kannata myöskään jäädä laakereilleen lepäämään.

Sen voin kuitenkin sanoa, että näin kirjallisesti et vaikuta yhtään omituiselta tai luotaantyöntävältä. Vaikutat fiksulta mutta onnettomalta tytöltä, joka tiedostaa hyvin oman tilanteensa ja sen syyt. Siksi onkin hyvä, että olet netissä aktiivinen ja keskustelet esim. eri foorumeilla. Vaikka nettisosiaalisuus ei tietenkään korvaa tosielämän ihmiskontakteja kokonaan, on silti tärkeää, että sinulla on jokin kanava, jonka kautta voit ilmaista itseäsi vapaammin ja tutustua samoista asioista kiinnostuneisiin.

Kaverittomuus ja kiusaaminen ovat vakavia asioita, ja ymmärrän hyvin, että ne aiheuttavat masennusta. Olin itsekin lapsena kiusattu ja yksinäinen. Lapset ja nuoret voivat olla erittäin julmia. Vaikka nykyisin pystynkin näkemään, mitkä ominaisuuteni tekivät minusta kiusaamisen kohteen, ei se silti tee siitä yhtään sen oikeampaa tai vähemmän tuskallista. Sinulla noita diagnooseja riittää, ja opettajasi ovat varmasti niistä tietoisia, mutta olisi varmasti hyvä jotenkin vielä kertoa heille omaa kantaasi siitä, miksi sinulla menee nyt koulussa huonosti (eli kaverittomuus ja kiusaaminen masentavat, ja siksi on vaikea jaksaa koulutyötä).

Vaikka sinulla on monta elämääsi vaikeuttavaa asiaa, ei pitkällä tähtäimellä kannata koskaan päästää irti toivosta. Toivottomuus tekee elämästäsi ihan varmasti helvettiä, joten vaikka kuinka paljon tulisi p*skaa niskaan, se oman pään sisältö on ainoa asia, johon voi täydellä varmuudella vaikuttaa. Sinä pystyt vielä elämään onnellista elämää, et ehkä siinä ympäristössä jossa nyt olet, mutta joskus. Etsi netistä keskustelukumppaneita, jotka hyväksyvät sinut sellaisena kuin olet. Vaikka asperger- yms. oireyhtymät vaikeuttavat sosiaalista elämää, niin sosiaalisia taitoja pystyy oikeasti myös opettelemaan ja harjoittelemaan, vaikka se tuntuisi miten tönköltä.

Yritä jaksaa, suojele itseäsi kotona ja hae apua aina, jos tunnet sitä tarvitsevasi. Väkivaltaa sinun ei koskaan pidä sietää, joten jos siitä ei vielä ole lastensuojelussa tms. tietoa, niin kerro. Se ei tarkoita, että sinut vietäisiin pois, mutta koko perheellesi on mahdollista saada apua.

Tsemppiä elämääsi! Erilaisen, oudon tyypin voi olla mahdotonta vielä sinun iässäsi tulla hyväksytyksi porukkaan, mutta voin täydellä varmuudella sanoa, että jo hieman vanhempien joukosta löytyy niin outojen ihmisten porukoita, ettet uskoisikaan. :) yritä vain etsiä itsellesi sopivat ihmiset, ja pärjäillä siihen asti, kunnes heidät löydät.

Jup, paitsi vaikutat perkeleen kehittyneeltä 13-vuotiaaksi, aikuisena tallot näiden rääpälivajukeiden niskaa.