halusta?
Tulin äsken naapurin kanssa autolla ja pieni kyynpoikanen luikerteli tiellä.Hän naapurinrouva oli sitä mieltä,että se olisi pitänyt tappaa.
Eihän se ole käärmeen vika,jos se on syntynyt käärmeeksi.
Toinen naapuri kerskui,kuinka oli tappanut jo viisi kyytä tänä keväänä,kuvottavaa.
En ole viherpiipertäjä,mutta me tapamme paljon hyödyllisiäkin eläimiä luonnosta,vain sen olettamuksen perusteella,ettei niillä ole oikeutta elää,koska voivat ahdistettuina puolustaa itseään ja purra.
Ensinnäkin kaikki käärmeet eivät ole myrkyllisiä ja toiseksi käärme pakenee yleensä,jollei sitä adisteta
Tapatko käärmeen,vain tappamisen
41
718
Vastaukset
- luojanluomaa
Suomalaisilla on kaksi kammotusta, susi ja kyy.
Molemmat tapettava kun mahdollista;)- käärme, osa luontoa
Kun ennen näin maastossa tapetun kyy puukeppiin lävistettynä, sanoin, primitiivireaktio on taas tyyppiin iskenyt.
Mikä pahinta, Raamatusta tuokin käärmeviha on. Virsikirjasta muistan lauseen; pään käärmeheltä murskaks musertanut. Samaa pohjaahan ne ovat Raamatun kanssa
- käärmesalva
En tapa. Ei käärmeet tappamalla lopu.
- sairaaksiko pitäisi
Tapan, kyy tulee tappaa ennenkuin se tappaa sinut, tai minut!
- jjoutava
Olin pyynnöstä tappavinani kyyn kun se oli metsänreunassa. Löin rautaharavalla useita kertoja mutta en osunut ja niin kyy luikerteli metsään eikä toivottavasti tule enää tontille. Kaikki haravoitsijat eivät ole niin tarkkoja lyömään ohi kuin minä olin.
- Ramoona*
Varmasti kyyllä on syytä pelätä enemmän ihmistä kuin ihmisen kyytä. Hyvä olisi opetella myös rantakäärmeen tuntomerkit, ettei ainakaan niitä turhaan pelättäisi. Kumpikin laji kyllä on taitava uimari, mutta molempien kanssa pärjää vedessäkin.
Aikuisten reaktiot tarttuvat lapsiin, kauhistus, paniikki ja viha. Surkeaa, että juuri käärme sattui valikoitumaan paratiisin pahaan houkuttajaksi.
Kyytä pitää kunnioittaa, ei sitä pelätä tarvitse. Eniten on huolestuttanut, miten koira malttaa pitää uteliaan kuononsa poissa kyyn tutkimisesta, mutta eipä yksikään koiristamme kyyn puremaa ole saanut, vaikka samoilla kyiden asumasijoilla, marjamailla ja saarissa olemme paljon liikkuneet. Lapsille laitetaan kumpparit jalkaan ja neuvotaan tömistelemään, näköhavaintoja paljon on tehty, muttei kosketuskontaktiin jouduttu. Liukkaasti ne sujahtavat pakoon ihmisten ja koirienkin tieltä. Maa-ampiaisia pidän suurempana vaarana, ja yksi koiramme tarvitsi eläinlääkärin apua niiden pistojen takia.
Pihapiiriin kyyt eivät kuulu, mutta senkin eteen on paljon järkevämpää raivata pihaa, pitää ruoho lyhyenä ja vaikka yrittää siirtää kyyt muualle.
Nyt onkin hyvä mahdollisuus bongata kyy paistattelemassa päivää ja sulattelemassa hiiriateriaa. - osa luontoa..
En tapa
Onhan käärmeissä jotain hienoakin
vaikkapa vaskitsoissa.
mua on kyy pistänyt ainaki kolme kertaa elon aikana.
eikä henki ole silti lähtenyt.
Kyy osaa myös uida. Ainakin joskus olin tunnistavinani otuksen
samassa lammessa siksi.
Hauen vatsassa oli kerran myös kyy. Ihan hyvältä maistui voissa paistettu kala
siitä huolimatta. Ajattelin ett mikä ei tapa se vain vahvistaa ihmistä. - kölin ali
Vaaratonta tai luonnonkiertoon kuuluvaa eläintä ei tietenkään voi huvikseen tappaa. Kalakin on eläin. Kanadassa poliisi voi sakottaa, jos saalis hylätään maastoon ja poliisi sen saa selville. Kuulemma elintarvikkeen tarpeetonta tuhlausta.
Kaakkois-Aasiassa käärmeitäkin laitetaan ruoka-annoksiksi myös ravintoloissa. Onko jotkut myrkyllysiä en tiedä, mutta pallokala on, ellei sen laittamista hallitse.
Saako korvasienen huvikseen potkaista maastossa.? Kuka niin pässi olisi. Seuraava liikkuja tekisi siitä ehkä herkullisen kastikkeen.- kokki*
Pythonin liha on kuulemma hyvää.
On siinä komea makkarapötky. - juva pohjoinen
kokki* kirjoitti:
Pythonin liha on kuulemma hyvää.
On siinä komea makkarapötky.Kauan sitten eräästä elintarvikemyymälässä oli myytävänä kiinassa purkitettua mustekalaa valkoisessa kastikkeessa. Syömättä jäi juvan pojalta.
- heräävät kesään
Olen kerran vuosikymmeniä sitten nähnyt
eräällä suolla lumien sulettua kymmeniä kyynkyttyja
l. kerälle kiertyneitä käärmeitä
maasta nousseina auringon lämpöön heräämässä uuteen kesään.
Jotenkin hieno, samalla vähän puistattava näky.
Tuli mieleen "maa on käärmeitä mustanaan"-laulu vuosien takaa.
Vai oliko se Lumi teki enkelin eteiseen?
- ......
Minä en tapa kyytä vaikka minua on purrutkin. Ei aikuinen terve ihminen kuole kyyn puremaan. Onneksi oli kyypakkaus mökillä.
Minusta on kummaa vihaa, raamatustakohan tuo käärmeviha on lähtöisin. - Kolavan kotka
Tein lähes neljäkymmentä vuotta sitten käärmeitten kanssa sopimuksen etten tapa niitä koskaan kunhan pysyvät pois omakotitontiltamme...... sopimus on pitänyt....ja pitää edelleen, joskin muutama vuosi sitten ajoin metsätiellä autolla vahingossa käärmeen yli mutta pyysin sitä anteeksi.
Juttelen kaikille muillekin eläimille.- c c
Minä juttelen myös hämpsyille, jotka kirmaavat pakoon kuivassa, rutikuivassa maastossa. Mustarastasta kehun mestarilaulajaksi, fasaanikukon soidinlaulua hienoksi ilmaukseksi komealta mieheltä.
Usein sillä on kana siinä lähellä. Olet naistenmiehiäkin vielä, kukkoa kehaisen. - eppu2
Nyt jo edesmennyt ystäväni, joka asui keskellä luontoa, teki sopimuksen räkättirastaitten kanssa.
Ne kun kakkivat pitkin pihaa.
Sopimus oli sellainen, että, jos pysyvät pois pihasta, saavat pitää pesänsä takapihan isossa koivussa.
Kakkiminen pihaan loppui.
Siellä oli luonto niin lähellä, että karhukin kävi 30m päässä ja ilves oli 7m päässä.
Hän siellä kissan kanssa asusteli, niin tuli luonto tutuksi.
'
- L - L
Riippuu paikasta. Ollessamme lastemme kanssa pienessä saaressa en pitänyt suotavana lastemme ja kyiden yhteiseloa joten listi kaksi tavoittamaani.
Minun pitää olla kyykäärmeille kiitollinen uimataidostani. Ollessani 12-vuotisena saaressa propsin kuorinnassa kävin puolen päivän tietämissä uimassa läheisessä järven lahdessa.
Yhdellä uimareisullla tuli vedessä vastaani kiemuteleva, uiva käärme.
Pelästyin ja päästyäni rantaan totesin ensimmäisen kerran eläessäni uineeni kroolia.
Sitä en muista mahdoinko hengittää lainkaan suorituksen aikana.
Koska yöpymispaikkani oli havumaja pöllipinon vierellä niin tapoin tuon rantaan tulleen, noin 30cm pitkän kyyn.
Metsässä liikkuessani olen muutaman harvan kerran nähnyt kyyn enkä ole ajatellutkaan niiden tappamista.
Yhden kerran olen hätistänyt kepillä pois leiripaikaltamme rotevan tarhakäärmeen.- Koittakoon karkuun
kYYPAKKAUKSISTA EI OLE KERRASSAAN MITÄÄN APUA. Pieniin ampiaisen pistoihin voi auttaa. Näin on sanonut meidän lääkäri. Ja olen nähnyt niin pahaa jälkeä kyyn puremasta, aikuiselle raavaalle miehelle. Kyy pisti puupinosta käteen, kun haki saunapuita. Oli kaksi viikkoa keskus sairaalassa, ja toinen puoli kehosta oli tumman lilan värinen puoli vuotta. Joten tapan ihan varmasti kyyn kun eteen tulee.
- kunhan kyselen..
Koittakoon karkuun kirjoitti:
kYYPAKKAUKSISTA EI OLE KERRASSAAN MITÄÄN APUA. Pieniin ampiaisen pistoihin voi auttaa. Näin on sanonut meidän lääkäri. Ja olen nähnyt niin pahaa jälkeä kyyn puremasta, aikuiselle raavaalle miehelle. Kyy pisti puupinosta käteen, kun haki saunapuita. Oli kaksi viikkoa keskus sairaalassa, ja toinen puoli kehosta oli tumman lilan värinen puoli vuotta. Joten tapan ihan varmasti kyyn kun eteen tulee.
Olen minäkin nähnyt, tosi paha juttu voi tulla
pikkulapsillekin ja eläimille. Sairastuu vakavasti.
Tuttavaperheen koiraa käärme pisti kuonoon, eläin oli tosi kipeä
ja kirsu turposi melkoisesti. Eläinlääkärin lääkkeet ja ab-kuuri auttoi paranemaan.
Mistähän jutusta on peräisin sanonta käärmeen käräjät?
Semmoisenkin sanonnan olen joskus kuullut, mihin se liittyy asiana? - käärmekeittoa
kunhan kyselen.. kirjoitti:
Olen minäkin nähnyt, tosi paha juttu voi tulla
pikkulapsillekin ja eläimille. Sairastuu vakavasti.
Tuttavaperheen koiraa käärme pisti kuonoon, eläin oli tosi kipeä
ja kirsu turposi melkoisesti. Eläinlääkärin lääkkeet ja ab-kuuri auttoi paranemaan.
Mistähän jutusta on peräisin sanonta käärmeen käräjät?
Semmoisenkin sanonnan olen joskus kuullut, mihin se liittyy asiana?Avohakkuut ovat syy ja seuraus,minkätähden kyitä on levinnyt paikoille missä niitä ei aikaisemmin ole ollut.
Avohakuualue kasvaa pitkää heinää ja vatukkoa,jos sitä vielä on laikutettu niin vielä paremmin käärme siellä viihtyy,kun mukavia kivenkoloja on saatavilla.
Käärme ei halua paljastaa itseään,koska on niin säikky eläin.
Minulla on kortisoonia tabletteina 5mg ja peroksiidipullo aina mukana,kun koirani kanssa samoilen käärmealueella.
Punkkia minä pelkään enemmän kuin käärmettä,borrelioosi ei ole lastenleikkiä. Koittakoon karkuun kirjoitti:
kYYPAKKAUKSISTA EI OLE KERRASSAAN MITÄÄN APUA. Pieniin ampiaisen pistoihin voi auttaa. Näin on sanonut meidän lääkäri. Ja olen nähnyt niin pahaa jälkeä kyyn puremasta, aikuiselle raavaalle miehelle. Kyy pisti puupinosta käteen, kun haki saunapuita. Oli kaksi viikkoa keskus sairaalassa, ja toinen puoli kehosta oli tumman lilan värinen puoli vuotta. Joten tapan ihan varmasti kyyn kun eteen tulee.
Kortisoonia minulle määräs ihotautilääkäri.En tietenkään syönyt sitä.Kysäsin eläinlääkäriltä,että montako tapua voisin koiralleni antaa,jos kyy puree koiraani?
Eläinlääkärini ihmetteli: määrätäänkö ihmisille näin voimakkaita lääkkeitä?
Sanoin,en tiedä ihmisistä,mutta minulle määrättiin ja jopa tosikko eläinlääkärikin nauroi?
Minulla on muovikassillinen syömättömiä lääkkeitä ja huomaan olevani kaiketi siitä syystä vielä elossa?
En tapa käärmettä, koska en uskalla, enkä pelkän tappamisen ilosta tappaisi kärpästäkään, mutta kun joskus kesäaikaan makuuhuoneessa surraa ja häiritsee, niin näen jopa vaivaa saadakseni sen tapettua.
- henki pois
Kuka tässä on mistään ilosta puhunut! Mutta jos kyyt pesiintyy pihapiiriin, ne on tosi vaarallisia. Esimerkiksi pikkulapsi voi ottaa käteensä. Ja sekin, että karkuun lähtee, on utopiaa, olen meinannut kaksi kertaa astua päälle leikatulla pihanurmella. Eikä mihinkään lähtenyt, odotteli kun kävin hakemassa kättä pitempää. Ja eikä minusta tuntunut yhtään mukavalta, että kun viime kesänä menin kahvia keittämään kesäkeittiöön, niin kyy otti aurinkoa mustalla lautalattialla.
Lapsena muistan, että käärme pisti meidän hevosta, ja pelättiin, että kuolee koko hevonen.
"Henki pois" nimimerkille. Ei ehkä olekaan puhuttu mistään ilosta käärmeen ja sen tappamisen yhteydessä, mutta "huvikseen" sana löytyy tästä ketjusta.
Tappaa huvikseen, on lähes sama kuin tappaa ilomielin.
Itse inhoan käärmeitä, kuten lähes kaikki ihmiset. Luojamme luomista eläimistä se on vastenmielisin.
Saattaisin kauhuissani vaikka tappaa, jos kohtaisin jossain metsätiellä. Onneksi meidän maisemissamme ei ole vuosikymmeniin nähty käärmettä.
Huolimatta siitä, että en ole tuota matelijaa koskaan tavannut, inhoan jo pelkkien kuvien perusteella.- mato markkanen
Sitä en ymmärrä, että jotkut ottavat käärmeitä lemmikeikseen. Sitten niitä karkailee sinne sun tänne.
Mutta enpä minä ymmärrä kaikkea muutakaan. Tuntuisi vain, ettei luonnon elikkoa pitäisi vangita pieneen lasilaatikkoon.
- Kolavan kotka
Mitenkähän kun tuo näyttää jotenkin sympaattiselta :
http://www.jukkajoutsi.com/alan628.jpg
Sillä on omena ( lat. malum/paha) suussa ja se näyttää tukehtuvan siihen (pahaan) paha ei siis ole käärmeessä vaan tulee ulkoapäin omenan muodossa kuvaannollisesti:)
Muistan lapsena kun marjametsässä äiti sanoi, tuossa puskassa on käärme, näin sen, mennään muualle, annetaan sen olla.
En oppinut lapsena minkäänlaista pelkoa tai kauhua äidin taholta käärmettä tai yleensä mitään luonnossa olevaa kohtaan, lapsuudesta kai juontaa monet asiat, ehkä ajattelisin aivan toisin jos käärme olisi joskus päässyt minua puremaan.- lallinmöyly
Käärmeeseen kuin skorpiooniinkin pätee kai sama, ne iskee vain ahdistettuna. Luonnossa liikkuessa pitäisi käyttää pitkävartisia saappaita jos päälle sattuu astumaan.
Hätäravintona käärmettäkin voisi popsia. Maistuisi kalalta, sanovat sitä maistaneet. Mut luontoa kunniottava ihminen ei mitään otusta ilman hyvää syytä tapa.
- mahtuu tänne
Tänään näin kevään ensimmäisen kärmeksen. Parin metrin päässä loikoili kiepillä.
Ei tainnut huomata minua kun ei yrittänyt purra :)))
Ei niitä tappaa pidä, kaikilla eläimillä (ja jopa joillakin ihmisillä) on jokin tarkoitus. - pyramidi ek.
Oletteko koskaan koskettaneet elävän käärmeen pintaa. Tästä on jo aikaa, kun kävin lastenlasten kanssa käärmenäyttelyssä, oli näitä isoja käärmeitä nähtävinä, en ala luettelemaan, mutta niitä, joita ei Suomessa ole. Ite kun en ole koskaan ´ inhonnut´ tai pelännyt käärmeitä ja siellä oli mahdollisuus sivellä käärmettä. Niinpä tein, ja iho ei ollutkaan mitenkään vastenmielinen, vaan lämmin ja sileä. Samoin tekivät lapset, voi olla että mahdollinenkin käärmeenpelko häipyi.
Luulenpa, että monillakin voi olla alitajuntainen käärmeenpelko tai opittukin, jos pienestä saakka kuulee jankutettavan käärmeitten inhottavuudesta tai vaarallisuudesta. Varomaan voi opettaa.
Meilläkin oli se Ruunaanjärven mökin maasto, olenhan kertonut ennenkin, täyttä erämaata. Aina kun ensimmäisen kerran menmme kesällä sinne, olin opettanut lapset tömistämään maata rannalta mökille mennessä, se tepsi, ei koskaan käärme ole vaaraksi ollut.
Paljonhan niitä sielläkin oli. Aamuisin aikaisena yksin kun saunalle kuljin, saattoi kiepillä olla vaikkapa ihan ulko-oven edessä kyy lepäilemässä, mutta siihen kun tottui, tömisteli sen pois, eivät usein enää tulleet.
Ja kauniskin voi käärme olla sulavasti liikkuessaan, silleen vinostihan se menee.- pyramidi ek.
Käärmeestä riittäisi ylenmäärin juttua. Onhan se joissain kulttureissa viisauden symboli, samoin voimaeläimeksi sanottu. Myös elämänvoiman ja seksuaalisuudenkin symboli. Ja onhan se Merkurius-sauvassakin terveydenhoidon auttajien symbolina. Ja paljossa muussakin.
- käärmekeittoa
pyramidi ek. kirjoitti:
Käärmeestä riittäisi ylenmäärin juttua. Onhan se joissain kulttureissa viisauden symboli, samoin voimaeläimeksi sanottu. Myös elämänvoiman ja seksuaalisuudenkin symboli. Ja onhan se Merkurius-sauvassakin terveydenhoidon auttajien symbolina. Ja paljossa muussakin.
Minä suhtaudun matelijoihin kunniottavasti.Lontoossa kävin museossa,jossa oli josjonkinlaista niljaketta.Ihailua tunsin ja se lasiseinä tuntui niin turvalliselta,että uskatauduin ihan lähellekin menemään.
Pyramidi ek kertoi todella asiallisesti,kuinka lapset voi esimerkillisesti opastaa kohtaamaan luonossa liikkuvia eläimiä,vaarallisiakin.
Nykyihminen on mielestäni vieraantunut luonnosta.Farmia pelataan netissä ja eläimet ovat muovileluja.
Käpylampaat jäkälällä päällystettyinä eivät ole nykyaikaa.
Minä niillä leikin,enkä tunne olevani milläänlailla päähäni suurempia vauriota saanut,tunnetasolla
- *Kukkahame*
Apteekkien logossa on käärme kiepillä ja keskellä 'mortteli', tai joku muu astia.
Käärmeestä saadaan monia lääkkeitä, viimeisin lienee kipulääke.
Jossain Siperian aavikoilla on käärmeen myrkkyä kerääviä ammattilaisia jotka tekevät sitä työkseen .
Käärmeennahka on arvostettua materiaalia naisten laukuissa ja kengissä.- käärmeen koti?
Muhkeimmat ja erikoisimmat käärmeet tavataan kuumilla suoalueilla esim. jättiläispyton tai sitten sademetsävyöhykkeeillä.
Pienikin vaikkapa musta mamba voisi tappaa vaikka norsun. Trooppisilta vesiltä näin erikoista saalistustekniikkaa käyttävän pikkukäärmeen.
Se houkutteli kolonsa suulla saalista odottava ison mureenan iskemään itseään. Pikkuinen käärme iski murenaa kuonoon. Kala sai kuolettavan haavan suupielensä. Käärme meni seuraamaan tilannetta.
Kun mureena menetti tajuntansa, käärme meni syömään saalistaan, joka oli monta kiloa saalistajaa isompi.
Kaikki käärmeet osannevat pinnalla uida, mutta trooppisten vesien käärmeet ovat veden allakin kuin kotonaan.
- luonnonlapsi1212
tapan jos on pihassa tai sen lähettyvillä. Eihän sitä pakko ole tappaa, mutta sen pisto on kuitenkin vaarallinen, niin en ymmärrä miksi jotkut niin vastustaa sen tappamista. Kyy ei ole rauhoitettu joten jos siitä on vaaraa tai haittaa niin miksi sitä ei tappaisi. Metsässä ne saavat kuitenkin olla rauhassa.
Asiaa voisi verrata joidenkin kaupunkien lokki tilanteeseen. Esimerkiksi helsingissä lokit aiheittavat paljon haittaa mutta silti jotkut valopäät eivät salli että niitä vähennettäisi. Kyllä lokkeja sinne merelle ja järville mahtuu tarpeeksi. Suomessa on onneksi paljon luontoa jäljellä missä eläimet saavat olla rauhassa. Ihmisten runsaasti asuttamilla alueilla joidenkin lajien on kuitenkin väistyttävä. Ihminen on sitäpaitsi omalla toiminnallaan aiheuttanut että useat lajit lisääntyvät tavallista enemmän. Kaatopaikat jne houkuttelevat lokkeja ja muita haaskalintuja jotka lisääntyessää tuhoavat muita lajeja, kuten esimerkiksi metsäkanalintujen poikasia.
Itse käyn välillä ampumassa lokkeja (2 merilokki ja harmaalokki) jotka eivät ole rauhoitettuja ja näin ollen sallittuja pyytää pesimäkauden jälkeen.
Kaikille ylisuojeleville höpönlöpöihmiselle terveiset että ihminen on osa luontoa myös. Kyllä sitten kun kyy puree lasta, voi teidänkin ajatusmaailma muuttua. Susikin on luullakseni rauhoitettu eläin, mutta ihmisen pihapiiriin ilmestynyt spetoeläin on oikeus tappaa.
Minä en ymmärrä myöskään luonnonylisuojelua, vielä vähemmän ymmärrän ihmisiä jotka pitävät käärmeistä. On itsestään selvää kavahtaa inhosta matelijan nähdessään. Siinä on jotain inhottavaa ja kammottavaakin. Tappamaan en pysty, sillä alkaisin käärmeen nähdessäni kirkua ja painella pakoon.- pelkään.punkkeja
Puutiainen on paljon vaarallisempi kuin kyy. Kyyn puremaan ei ole vuosikausiin kukaan kuollut. Äskettäin härkä tappoi miehen .
Huomioin,että joku vetänyt vanhan saitin esille,mutta ehkä huomioon otettavavana?
Minä tapoin harmaan kyyn,lähes pihapiiristäni,mutta koin siitä sieluntuskaa.
Koiriani kolmea suojellakseni,sen tein?
Kaikki lentävät ötökät kuljetan ulos.
Kalatkin siunaan,ennenkuin päästän niiltä nirrinpois.
Kunnioitus luontoa kohtaan,että sen sittisontiaisenkin elämä on sen ainoa elämä?En ole käärmettä tappanut, nähnyt niitä kyllä saaristossa. Pikkuötököistä saatoin ampiaisen ja mehiläisen saada verannalla kiinni laatikkoon, mutta en joka muurahaista ja kärpästä uneksinutkaan maatilalla ehtiä ulos kiikuttamaan!
Ei, muurahaisongelmaan oli Lippiksellä saatava ihan alan karkoittajamies, talvi kun oli ja maaliskuun pakkaset, niin sanoi ruiskutusmies niiden tassujen palelevan, ei ne pesästään ulos lähde 😀 Pesä oli sitten jossakin talon rakenteiden alla, mutta onneksi sai riesan loppumaan. Pullataikinaankin liinan alle änkesi murkkuja, ja vesipisteiden ääressä häärivät kuin kotonaan! En suosinut!
Voi taivahanvallat!
Nauroin makeasti Sinun kommentillesi ja näin Sinut todella häärimässä siellä entisessä miliössäsi,isontalon auvoisena emäntänä,
Jotenkin Sinä kosketat sisintäni näkemällä ne elämän valoisat puolet.
Näinhän sen pitäisi mennäkkin,että tuotais iloa ja valoa tälle palstalle?
Minä en enää avauksia tee,tuli lunta tupaan kesäkelilläkin,joten kalastelen sitä roskakalaa ja lokit,Jämsänäijää myöden kiittävät amaa☕️ Voihan peeveli, kirjoitin pitkän palautteen, eikä tää tallentanut kuin kahvikupin 😫 hih,...
Tyydytään sitten kahvi hetkeen,.moikka!
PS. Mutta ilman repäisevää huumoriasi et kyllä meitä jätä! heidå,..
- reppuriika
Eipä ole kyistä tai käärmeistä ollut haittaa ja vain kerran olen nähnyt elävän kyyn ja senkin Venäjän Karjalassa huoltoaseman pihassa.
Inhottavin eläin mielestäni on hyeena ja ei se korppikotkakaan kilvassa pahasti hopealle jää. Todellakin jo ulkonäkö raadonsyöjäksi viestii, mutta lienee näilläkin lajeilla paikkansa savannien hygieniapoliiseina.
Ainakin korppikota on immuuni botuliinimyrkytykselle ja kyllä se hyeenakin mädäntynyttä sietää. Muistattaa nämä rumat raadonsyöjät. - että.ei.tuhota.rauhoit
Tarhakäärmeen tappamisesta voidaan tuomita 252 euron sakkoon. Siilin päälle ajamisesta sakkoa joutui maksamaan eräs taksimies 75 euroa.
Rauhoitetut eläimet ovat valtion omaisuutta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663402Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463222Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1272850- 462579
- 311973
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481646
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871525- 391340
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k391321