En malta odottaa, että pääsen tappelemaan oikeuteen ja parkkispede lyö todisteensa pöytään.
Puolitoista vuotta jo odoteltu käräjäkutsua
Kiristäjä
14205
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
väärällä jalalla noussut tuomari, ynseä valamiehistö, yleisen elämänkokemuksen mukaiset tulkinnat, karhulaskut, oikeudenkäyntikulut.
Taitaa olla Noooh noussut perse edellä,kun ei jaksa keksiä mitään uutta.
väärällä jalalla noussut tuomari, ynseä valamiehistö, yleisen elämänkokemuksen mukaiset tulkinnat, karhulaskut, oikeudenkäyntikulut, maksamattomat verot, useat konkurssit, rattijuopumkset, lapsiin sekaantumiset ...
Tuomari kysäisse paavolta: "onkos ne edelliset tuomiot sovitettu", paavo polvet klonkaten kuuntelee, kun tuomari iskee vasaraa pöytään ja määrää kulut korvattavaksi. Laittaa samantien voudille kun niitä saatavia on kertynyt jo kirjan verran.
Samaa odotusta täällä, taitaa kohta olla jo kaksi vuotta. Parkkifirma ehti jo konkkaan, mutta perintäfirma on ainakin paperilla olemassa. Lienee turha odotella seuraa oikeuteen. Harmi sinänsä.
"Valvontamaksu annetaan pysäköintiehtojen vastaisesti pysäköidyille ajoneuvoille. Valvontamaksu perustuu omistajan oikeuteen asettaa sopimusehtoja omalla alueellaan tapahtuvalle pysäköinnille. Kyseessä ei siis ole sakko, eikä kunnallisen pysäköinninvalvojan antama pysäköintivirhemaksu. Pysäköidessään autoilija sitoutuu noudattamaan alueen kylteissä ilmoitettuja pysäköintiehtoja. Kylteissä on maininta siitä, että sopimusehtojen vastainen pysäköinti aiheuttaa velvoitteen valvontamaksun suorittamiseen. Mikäli kuljettaja ei noudata mainittuja sopimusehtoja, hän on velvollinen maksamaan kylteissä mainitun suuruisen valvontamaksun vahingonkorvauksena.
Maksamattomista valvontamaksuista lähetetään aina huomautuskirje ennen perintää. Perinnän jälkeen edelleen maksamattomille saataville haetaan käräjäoikeudesta päätös saatavan maksamisesta. Tuomion jälkeen saatava voidaan periä ulosoton kautta."
Edellisen kaltaisista uhkailuista huolimatta asiat eivät näytä etenevän käräjäoikeuden käsiteltäviksi.
Käsittämätöntä, että kyseisillä asioilla voi uhkailla, vaikkei mitään todellista tarkoitusta näytä edes olevan asioiden viemiseksi oikeuteen!
>Maksamattomista valvontamaksuista lähetetään aina huomautuskirje ennen perintää.
Paskapuhetta. Q-park ei ainakaan minulle (ajoneuvon omistajalle) ole vieläkään mitään lähettänyt. Sveaperinnän kirjeitä on riittänyt saunan kiukaaseen, aiemmin jopa avaamatta palautukseen ja nyttemmin Aluehallintovirastoon todisteiksi.
Joskushan tuokin asia vanhenee; kymmenessä vai peräti viidessä vuodessa?
Osa rangaistusta on antaa asian vaivata ja painaa mieltä määrittelemättömän ajan. Tuskaisa väärinpysäköijä sitten oireilee mm. kirjoittelemalla huolestuneita viestejä nettipalstoille.
Eiks kannattais sitten jo pikkuhiljaa ruveta toimittaan haastetta?
Narmer - parkpatrol - yläegypti - ambulanssinsakottaja - kusetusfirma MENI MIELUUMMIN KONKKAAN KUIN OLISI LÄHTENYT OIKEUTEEN.
Vähän vaikee se olis ollu lähtee perimään kusetusmaksuja...
Mitä ihmeen RANGAISTUSTA?
Miksi helvetissä ihmiset odottelee käräjille kutsua? Eiköhän se ole ihan oikeutettua vaatia kohtuullisen ajan kuluttua saada päätös tilanteelle, joko mennään oikeuteen tai parkkifirma ilmoittaa luopuvansa saatavistaan?
En tiedä miten ihmiset hoitavat asioitansa, mutta minä en ainakaan jättäisi asiaa roikkumaan. Velliperseitä molemmin puolin.
Kyllä olisi kohtuullista, että ilmoittaisivat lähtevätkö perimään oikeusteitse saataviaan.
Mutta sitten aikuisten oikeasti, parkkifirma ei pyynnöstäni huolimatta halua vastata tähän kysymykseen. Minulla ei ole keinoja, millä veloittaisin parkkipuljun vastaamaan esittämiini kysymyksiin, joten he eivät vastaa mitään.
Toisaalta, koska olivat pistäneet perintätoimiston asialle, eikö heidän velvollisuus olisi kertoa kohtuullisessa ajassa mihin tulokseen velkoja on päätynyt.
Alla olevassa lainauksessa viimeinen viesti, minkä sain perintäyhtiöltä:
"Hei!
Kiitos viestistäsi! Reklamaatiosi johdosta asian käsittely on muuttunut riitaiseksi ja perintätoimenpiteet on keskeytetty.
Viestisi on toimitettu käsiteltäväksi toimeksiantajalle, joka tekee päätöksen asian jatkokäsittelystä. "
Ainakin 3 vuotta olen odottanut jo.. eikö nyt jo olisi aika selvittää homma perin juurin kun kerran maksua lätkäisevät perusteettomasti..
Ps voitto varma.
"Osa rangaistusta on antaa asian vaivata ja painaa mieltä määrittelemättömän ajan. Tuskaisa väärinpysäköijä sitten oireilee mm. kirjoittelemalla huolestuneita viestejä nettipalstoille." maksua ei saada.
Lain mukaan, siis sen, joka on paawolle tuntematon, pitää perintähoimet aloittaa välitytömästi, jos maksua ei saada. Ei niitä asioita voi vuosia säilöä.