Pieni pätkä esikoisteokseni alusta

Huomioitavaa: Olen viettämässä kirjoittamisen suhteen välivuotta, eli luen klassikoita ja harjoittelen kirjoittamista ankarasti. Toiveeni on se, että suunnilleen tähän aikaan ensi vuodesta voin aloittaa tämän teoksen oikealla tyylilläni.

Toivottavasti siis huomaatte nykyisessä tyylissäni olevat vakavat puutteet?

Nuoria oli kuusi: Paul ja Joseph, eli he, jotka pulisivat kovaäänisesti eivätkä tuntuneet välittävän kirjaston rauhasta tuon taivaallista. Linda oli tuo, joka selasi käteensä sattunutta lehteä ja näytti välillä kiintoisia kuvia alituiseen ympärilleen vilkuilevalle Katielle. Mutta Stephanie seisoi vähän erillään muista. Hän katseli edessään olevaa maalausta eikä näyttänyt olevan aivan tilanteen tasalla. Kuudes nuorukainen makasi lattialla.

Thomas ei ollut koskaan ennen näyttänyt näin hävettävältä. Hän tarkkaili peilikuvaansa kiiltävästä katosta, ja katseli ystäviensä päälakia eikä halunnut vielä nousta. Se nainen saisi opetuksen.

"Lattia on muuten juuri vahattu", ilmoitti kirjastonhoitaja viimein, vaikka olisi selvästi halunnut olla puuttumatta asiaan – varsinkin, kun hän todellakin tiedosti, kenen lapsi Thomas Craig oli, olisi nainen mieluusti lähtenyt järjestelemään niitä sotkuja joita teiniporukka oli saanut aikaan kirjaston toisessa siivessä.

"Todellakin, niinpäs onkin! Kiitos varoituksesta, Ingrid", Thomas sanoi mutta vain hyvin hiljaa ja itsekseen naureskellen. Hän oli syventynyt tarkastelemaan ylhäällä kuvastuvia kasvojaan.

Thomas oli kaikista Pocidonin asukkaista ehkä mitäänsanomattomin persoona, ja se näkyi niin hänen ulkonäössään kuin hänen suhtautumisessaan ympäristöön – ja erityisesti muiden suhtautumisessa häneen itseensä. Thomasin hiukan liian pitkät hiukset lepäsivät lukusalin lattiaa vasten , kuin sädekehänä, ja vaaleanruskeat silmät katselivat arkisia kasvoja - eikä Thomas voinut olla kavahtamatta. Ei hän tietenkään ruma ollut, muttei häntä komeaksikaan voinut kehua. Thomas ei arvostanut itseään.
8159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Aika lailla kirjallinen tyyli sinulla on, kuivakka (miksi sanot "Linda oli tuo joka" etkä Linda selasi). Tilanne alussa on epäselvä: hirveästi ihmisiä, kuka missäkin. Teksti tuntuu olevan nuortenkirjan aloitus, jotensakin tyylistäsi tulee mieleen Britteihin sijoittuva tarina.
Päähenkilösi lienee Thomas, onko hänessä jotain samaa kuin Dorian Grayssa? (Wilden romaani, josta on tehty elokuvakin).
Kuka tarinasi kertoo? Tähän kysymykseen vastaus antaa viitteitä siitä, millainen kerronnan tulisi olla. Mieti, kuka kertoo, millainen ihminen, ehkä jopa miksi, ja lähde kertomaan tarinaa hänen näkökulmastaan.
Sinulla on hyvä asenne ...

Äänestä
  • Asenteellahan tässä mennäänkin eteenpäin!

    Aloituksessanihan selostetaan asia tyhjäksi: etsin vielä omaa tyyliäni.

    En ole kuullutkaan Dorian Graysta, mutta jotain samaa hänessä tuntuu olevan Thomasin kanssa.

    Kyseessä on nuortenkirja, ja tarina alkaa erittäin realistisesti mutta lopulta kaikki todellisuus katoaa ja kuitenkin pysyytaustalla: kirjoitan fantasiaa, mutta niin paljon todellisuuteen pohjautuvaa että yliluonnollinen on vain yksi piirre joka ei todellakaan määrittele tarinaa. Itse tarina ja juoni on jo täysin selvä, ja siksi minun pitää myös ottaa aikaa itselleni (ensimmäinen hapuileva versio on jo kirjoitettu ja laitettu säilöön) ja tutustua henkilöiden luonteisiin. Asetelmat ja kaikki on suunniteltu tarkkaan mutta hienosäätö on pahasti kesken.

    Kiitos palautteesta!

    Äänestä

  • vanmjäs kirjoitti:

    Asenteellahan tässä mennäänkin eteenpäin!

    Tyylisi on mukaansa tempaavaa, alkaa heti kiinnostaa, ei minusta ollenkaan kuivakkaa. Tulee tunne, että lukee kirjailijan tekelettä eli ei tule sitä oloa mitä tämän palstan useissa näytteissä tulee, että oookei...ei tuo ole viel ollenkaan valmista julkaistavaksi. Tosiaan sinun tekstissäsi mikään muu ei töki kuin se että porukka on brittejä, minkä kyllä itse harrastelijakirjoittana ymmärrän varsin hyvin. Jotenkin vain Joni, Ville ja Marja vie heti jotain hohtoa pois tekstistä, brittiläisyys etäännyttää suomalaista lukijaa varmaan toivotusti tekstistä kuten fantasia ja yliluonnollisuuskin, siis etäännyttää arkitodrllisuudesta, mikä varmaan on yksi tekstisi tarkoituskin, mutta on kuitenkin kuten kirjoitit luotava ensin uskottava arki. Voisin lukea kirjasi, vaikka luen äärimmäisen vähän kirjoja. On vaikea löytää itselle sopivas luettavaa, mieluummin en tuhlaisi aikaa latteiden ja turhien kirjojen parissa. Lycka till!

    Äänestä

  • Cirerbycrox kirjoitti:

    Uskomatonta mutta totta, nyt alan miettimään että onko täällä suomi24:lla trollit jo kehittyneet niin että osaavat kiusata kehumalla raakileitakin...

    Mutta näinhän se on, että jokainen muodostaa oman käsityksensä hyvästä tekstityylistä. Olen otettu sanoistasi!

    Olen miettinyt paljon, sijoittaisinko tarinani sittenkin ihan vaan tänne Suomeen, ja mieleeni tulee heti ainakin kaksi aluetta, joista olisi kiva kertoa: Lappi ja Itä-Suomi. Eräs kustantamo sanoi minulle palautteessaan, että ulkomaille sijoitettavalla tarinalla pitää olla erityisen painavat syyt. Minulle syyt ovat henkilökohtaisia mutta myös järkeenkäypiä, ja yksi syy on myös, kuten sanoit, halu paeta arkea.

    En pelkää kirjoittaa tavallisestakaan elämästä, mutta fantasiassa on jotain mikä kiehtoo. Tyylini on ERITTÄIN hienovaraista fantasiaa, ja kaikki tapahtuu ihan tämän maapallon päällä.

    Kiitos tsempist!

    Juu mulla ei ole tarvetta kiusata ihmisiä, jotka ottaa riskin ja näyttää tekstiään täällä, jossa kieltämättä välillä on aika lapsellista asennetta...

    Itse tykkään kirjoittaa surrealismia tällä hetkellä ja sainkin yhden novellin valmiiksi.
    On jotenkin antoisaa tekstissä etääntyä todellisuudesta ja kuvitella vähän enemmän vielä....mutta joo mun jalat on niin tukevasti maassa että mulla ei ole mitään hätää kirjoittaa niin ufoa tekstiä kuin ikinä haluan.
    Kirjoittamisessa rakastan (way too voimakas ilmaus) ilmaisujen kokonaisvaltaista kehittelyä, ei vain loogisen aivolohkon puoliskolla vaan myös tunnepuoliskolla ja kun nämä yhdistetään, löytyy persoonallinen tyyli, jonka olen löytänyt ja...jaha...venaas vähän, valkotakkiset taitaa olla ovella...ei vais,
    anyways hyvää yötä

    Äänestä

  • cinerbycrox kirjoitti:

    Öitä öitä! Tosin valkotakkiset hakevat ensin minut!

    Hyvä, että pysyt sanojesi takana.

    Äänestä

Vielä sen verran jäin miettimään, miksi pidin tekstistäsi ja syy on ilmeinen: siitä välittyy kirjoittajan intohimo, joka näkyy tekstin intensiteetissä.

Äänestä
  • Löysit juuri sen oikean sanan: intohimo.

    Olen sydämeltäni kirjoittaja ja tarinankertoja, ja keskittyessäni enemmän kirjoittamiseen olen vain rakastunut tekstin tuottamiseen yhä enemmän. Harmi, että tyyli taas laahaa perässä, ja vaatii pitkäjänteistä harjoittelemista. Mutta elämässä on vain aikaa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vanmjäs kirjoitti:

Huomioitavaa: Olen viettämässä kirjoittamisen suhteen välivuotta, eli luen klassikoita ja harjoittelen kirjoittamista ankarasti. Toiveeni on se, että suunnilleen tähän aikaan ensi vuodesta voin aloittaa tämän teoksen oikealla tyylilläni.

Toivottavasti siis huomaatte nykyisessä tyylissäni olevat vakavat puutteet?

Nuoria oli kuusi: Paul ja Joseph, eli he, jotka pulisivat kovaäänisesti eivätkä tuntuneet välittävän kirjaston rauhasta tuon taivaallista. Linda oli tuo, joka selasi käteensä sattunutta lehteä ja näytti välillä kiintoisia kuvia alituiseen ympärilleen vilkuilevalle Katielle. Mutta Stephanie seisoi vähän erillään muista. Hän katseli edessään olevaa maalausta eikä näyttänyt olevan aivan tilanteen tasalla. Kuudes nuorukainen makasi lattialla.

Thomas ei ollut koskaan ennen näyttänyt näin hävettävältä. Hän tarkkaili peilikuvaansa kiiltävästä katosta, ja katseli ystäviensä päälakia eikä halunnut vielä nousta. Se nainen saisi opetuksen.

"Lattia on muuten juuri vahattu", ilmoitti kirjastonhoitaja viimein, vaikka olisi selvästi halunnut olla puuttumatta asiaan – varsinkin, kun hän todellakin tiedosti, kenen lapsi Thomas Craig oli, olisi nainen mieluusti lähtenyt järjestelemään niitä sotkuja joita teiniporukka oli saanut aikaan kirjaston toisessa siivessä.

"Todellakin, niinpäs onkin! Kiitos varoituksesta, Ingrid", Thomas sanoi mutta vain hyvin hiljaa ja itsekseen naureskellen. Hän oli syventynyt tarkastelemaan ylhäällä kuvastuvia kasvojaan.

Thomas oli kaikista Pocidonin asukkaista ehkä mitäänsanomattomin persoona, ja se näkyi niin hänen ulkonäössään kuin hänen suhtautumisessaan ympäristöön – ja erityisesti muiden suhtautumisessa häneen itseensä. Thomasin hiukan liian pitkät hiukset lepäsivät lukusalin lattiaa vasten , kuin sädekehänä, ja vaaleanruskeat silmät katselivat arkisia kasvoja - eikä Thomas voinut olla kavahtamatta. Ei hän tietenkään ruma ollut, muttei häntä komeaksikaan voinut kehua. Thomas ei arvostanut itseään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu