Kiitos, jos jaksat lukea tämän. Tarina on pitkä, mutta niin on kriisin kesto ja työstäminenkin.
Asiat ovat päällisin puolin hyvin. Olen muutamia vuosia päälle kaksikymppinen nainen. Valmistuin korkeakoulusta viime keväänä ja olen ollut vakituisessa työsuhteessa siitä lähtien. Vuotta vanhemman poikaystäväni kanssa olemme seurustelleet hieman päälle kuusi vuotta.
Nuoresta iästä huolimatta olen ehtinyt elämässäni matkustelemaan, menestymään harrastuksissa, tekemään paljon töitä ja kokemaan erilaisia asioita. Ennen poikaystävääni olen mennyt ja kokenut muidenkin miesten kanssa.
Ennen kuin tapasin nykyisen poikaystäväni, sitoutuminen oli minulle erittäin hankalaa ja ahdistavaa. Löysin kaikista tapaamistani miehistä jotain negatiivista ja ahdistavaa – nämä suhteet päättyivät hyvin pian siitä, kun olivat ehtineet alkaakaan. Poikaystäväni kanssa kaikki loksahti heti alusta asti paikoilleen, menimme vuoden seurustelun jälkeen kihloihin ja noin kahden vuoden seurustelun jälkeen muutimme yhteen. Elimme etäsuhteessa, mikä osaltaan varmasti vaikutti siihen, etten kerinnyt kyllästymään. Suhteemme on aina ollut hyvin kiihkeä, seksiä on ollut paljon (toki ongelmiakin on ollut) mutta yhteiselomme on aina ollut ihanaa – ikinä minua ei ole ahdistanut hän kanssaan. Olen löytänyt aivan upean miehen, josta olin saattanut vain haaveilla ja sitä hän on vielä tänä päivänäkin. Olen nauttinut arjestamme. Toki se on ollut erittäin kiireistä opiskeluiden, töiden ja harrastusten vuoksi. Mutta kuinka kornilta se kuulostaakin, minulle pienet arkipäiväiset asiat, kuten kaupassakäyntikin, on ollut seikkailua hänen kanssaan.
Luonteeltani olen hyvin sosiaalinen, temperamenttinen ja iloinen ihminen. Oma ulkonäköni viehättää minua ja niin myös poikaystävääni. Myönnän, että olen ollut aika vaativa luonteeltani niin parisuhteessa kuin muussakin elämässäni ja ollut ehkä liian vaativa parisuhteessammekin. Jos jokin asia ei ole minua miellyttänyt parisuhteessamme (lähinnä tarkoitan poikaystäväni tapoja yms.), olen vaatinut poikaystävääni muuttumaan tai uhkaillut erolla. Poikaystäväni mielestä olen sanonut aiheesta eikä koe näitä asioita mitenkään haittaavina tekijöinä, lähinnä tuo erolla uhkailu on satuttanut häntä. Nyt vasta vuosien jälkeen ymmärrän sen täysin ja häpeän sanojani ja tekojani – niin lapselliselta osaltani... Olen miettinyt mahdollisia narsistisia piirteitä itsessäni, mutta kyseltyäni asiaa perheeltäni ja poikaystävältäni, he ovat olleet eri mieltä asiasta. Heidän mukaan olen vain vaativa ja osaksi perfektionisti ja he ovat hyväksyneet tämän.
Varsinaisesti en ole elämässäni koskaan joutunut kokemaan mitään kriisejä. Läheisten kuolemat, erot, isän alkoholismin yms. muut olen aina painanut jotenkin villaisella. Olen tehnyt tämän tiedostamatta enkä ole ikinä sen suuremmin ajatellut asiaa. En ole siis jäänyt märehtimään asioita, vaan olen painanut vain eteenpäin menemään. Tämä osaltani on johtanut siihen, etten koskaan ole joutunut käymään läpi ajatuksiani tai porautumaan mielen syövereihin. Olen aina kaikki pyrkinyt vain jättämään taakseen, eikä tästä siis aikaisemmin ole tullut mitään ongelmia. Olen pitänyt itseäni vain vahvana ihmisenä ja tämä on välittynyt muillekin.
Asiat ovat päällisin puolin hyvin. Olen muutamia vuosia päälle kaksikymppinen nainen. Valmistuin korkeakoulusta viime keväänä ja olen ollut vakituisessa työsuhteessa siitä lähtien. Vuotta vanhemman poikaystäväni kanssa olemme seurustelleet hieman päälle kuusi vuotta.
Nuoresta iästä huolimatta olen ehtinyt elämässäni matkustelemaan, menestymään harrastuksissa, tekemään paljon töitä ja kokemaan erilaisia asioita. Ennen poikaystävääni olen mennyt ja kokenut muidenkin miesten kanssa.
Ennen kuin tapasin nykyisen poikaystäväni, sitoutuminen oli minulle erittäin hankalaa ja ahdistavaa. Löysin kaikista tapaamistani miehistä jotain negatiivista ja ahdistavaa – nämä suhteet päättyivät hyvin pian siitä, kun olivat ehtineet alkaakaan. Poikaystäväni kanssa kaikki loksahti heti alusta asti paikoilleen, menimme vuoden seurustelun jälkeen kihloihin ja noin kahden vuoden seurustelun jälkeen muutimme yhteen. Elimme etäsuhteessa, mikä osaltaan varmasti vaikutti siihen, etten kerinnyt kyllästymään. Suhteemme on aina ollut hyvin kiihkeä, seksiä on ollut paljon (toki ongelmiakin on ollut) mutta yhteiselomme on aina ollut ihanaa – ikinä minua ei ole ahdistanut hän kanssaan. Olen löytänyt aivan upean miehen, josta olin saattanut vain haaveilla ja sitä hän on vielä tänä päivänäkin. Olen nauttinut arjestamme. Toki se on ollut erittäin kiireistä opiskeluiden, töiden ja harrastusten vuoksi. Mutta kuinka kornilta se kuulostaakin, minulle pienet arkipäiväiset asiat, kuten kaupassakäyntikin, on ollut seikkailua hänen kanssaan.
Luonteeltani olen hyvin sosiaalinen, temperamenttinen ja iloinen ihminen. Oma ulkonäköni viehättää minua ja niin myös poikaystävääni. Myönnän, että olen ollut aika vaativa luonteeltani niin parisuhteessa kuin muussakin elämässäni ja ollut ehkä liian vaativa parisuhteessammekin. Jos jokin asia ei ole minua miellyttänyt parisuhteessamme (lähinnä tarkoitan poikaystäväni tapoja yms.), olen vaatinut poikaystävääni muuttumaan tai uhkaillut erolla. Poikaystäväni mielestä olen sanonut aiheesta eikä koe näitä asioita mitenkään haittaavina tekijöinä, lähinnä tuo erolla uhkailu on satuttanut häntä. Nyt vasta vuosien jälkeen ymmärrän sen täysin ja häpeän sanojani ja tekojani – niin lapselliselta osaltani... Olen miettinyt mahdollisia narsistisia piirteitä itsessäni, mutta kyseltyäni asiaa perheeltäni ja poikaystävältäni, he ovat olleet eri mieltä asiasta. Heidän mukaan olen vain vaativa ja osaksi perfektionisti ja he ovat hyväksyneet tämän.
Varsinaisesti en ole elämässäni koskaan joutunut kokemaan mitään kriisejä. Läheisten kuolemat, erot, isän alkoholismin yms. muut olen aina painanut jotenkin villaisella. Olen tehnyt tämän tiedostamatta enkä ole ikinä sen suuremmin ajatellut asiaa. En ole siis jäänyt märehtimään asioita, vaan olen painanut vain eteenpäin menemään. Tämä osaltani on johtanut siihen, etten koskaan ole joutunut käymään läpi ajatuksiani tai porautumaan mielen syövereihin. Olen aina kaikki pyrkinyt vain jättämään taakseen, eikä tästä siis aikaisemmin ole tullut mitään ongelmia. Olen pitänyt itseäni vain vahvana ihmisenä ja tämä on välittynyt muillekin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.