Eli kerrankin joku uskaltaa sanoa miten asiat ovat ja puuttua myös tähän tabuun nimeltä naisten narsismi. "Naiset ja miehet kärsivät narsismista yhtä usein, ja persoonallisuushäiriö ilmenee arviolta 1-3 prosentilla väestöstä".
http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/2014042518242200_lz.shtml
Mutta miksi sitten täällä on suurin osa naisia ketkä itkee asiasta? Miksi miehet eivät niinkään?
Asioahan on niin että yhteiskunta sallii naisten narsismin. Vasta nyt on alettu heräämään asiaan. Jokainen nainen voi täällä kyseenalaistaa omia motiivejaan kirjoittelujensa suhteen. Olisikohan se ex-miehen syytteleminen jo menossa narsismin puolelle?
Yhtä yleistä miehillä ja naisilla!
7
132
Vastaukset
- On vähintään(!!)..
..yhtä yleistä. Rohkenisin väittää että narsismi on yleisempää naisten keskuudessa.
- 8+11=?
Luin hiljattain Paula Salomaan kirjan "Narsismin tiedostaminen - toipumisopas narsistille ja uhrille". Hän jakaa narsistisesti epäterveessä ja epätasapainoisessa parisuhteessa elävät julki- ja piilonarsisteihin, ensiksi mainitut ovat yleensä miehiä ja jälkimmäiset naisia. Molemmilla on samankaltainen persoonallisuus eikä kumpikaan heistä ole itsenäinen aikuinen "julkinarsistin lujuus on äärimmäistä, koska hän on torjunut lempeytensä, kun taas uhri piilonarsistina ja äärimmäisen lempeänä persoonana on torjunut lujuutensa. Näiden molempien äärimmäisyyksien alkuperäisenä syynä ovat pitkään jatkuneet epäinhimillistävät olosuhteet, joista selviäminen on vaatinut toisen vastakkaisen puolen vahvistamista ja toisen puolen kieltämistä".
Näin ajateltuna, narsistisessa parisuhteessa on aina kaksi henkilöä."Näin ajateltuna, narsistisessa parisuhteessa on aina kaksi henkilöä."
Niin, usein se mies on se paksunahkainen ja nainen on läheisriippuvainen/ohutnahkainen/käänteisnarsisti, mitä sanaa ny kukakin haluaa käyttää..
Tässä simppeli artikkeli, liittyen ohut/paksunahkaisen narsistin eroavaisuuksiin, jonka lopussa on myös ajatus siitä, että narsisteissakin on monenlaisia variaatoita niinkuin ihmisissä yleensäkin, kun kaikki vaikuttaa kaikkeen...
http://narsismia.wordpress.com/
Myös Vaknin mainitsee tuon käänteisnarsistin teksteissään monesti, että käsittääkseni voi niinkin ajatella, että narsisti tarvitsee sen uhrinsa, mutta joissain tapauksissa myös uhri tarvitsee sen narsistinsa...
Voidakseen/saadakseen elää sitä jännittävää vuoristorataelämää jatkuvine ylä ja alamäkineen suurine draamoineen niin hyvässä kuin pahassa...
Mutta joo, uskon kyllä että myös naisissa on paksunahkaisia narsisteja, heitä joista täällä puhutaan, jos haluaa tustua tähän aiheeseen voisin suositella nimenomaan tätä kirjaa, josta käy ilmi se ikävä tosiasia, että myös naispuolinen (paksu)narsisti halveksii naisia ja rakkautta...
http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9522400939&gclid=CL3IiNas_r0CFcHNcgodaa4AcA- kieroja ovat
yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
"Näin ajateltuna, narsistisessa parisuhteessa on aina kaksi henkilöä."
Niin, usein se mies on se paksunahkainen ja nainen on läheisriippuvainen/ohutnahkainen/käänteisnarsisti, mitä sanaa ny kukakin haluaa käyttää..
Tässä simppeli artikkeli, liittyen ohut/paksunahkaisen narsistin eroavaisuuksiin, jonka lopussa on myös ajatus siitä, että narsisteissakin on monenlaisia variaatoita niinkuin ihmisissä yleensäkin, kun kaikki vaikuttaa kaikkeen...
http://narsismia.wordpress.com/
Myös Vaknin mainitsee tuon käänteisnarsistin teksteissään monesti, että käsittääkseni voi niinkin ajatella, että narsisti tarvitsee sen uhrinsa, mutta joissain tapauksissa myös uhri tarvitsee sen narsistinsa...
Voidakseen/saadakseen elää sitä jännittävää vuoristorataelämää jatkuvine ylä ja alamäkineen suurine draamoineen niin hyvässä kuin pahassa...
Mutta joo, uskon kyllä että myös naisissa on paksunahkaisia narsisteja, heitä joista täällä puhutaan, jos haluaa tustua tähän aiheeseen voisin suositella nimenomaan tätä kirjaa, josta käy ilmi se ikävä tosiasia, että myös naispuolinen (paksu)narsisti halveksii naisia ja rakkautta...
http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9522400939&gclid=CL3IiNas_r0CFcHNcgodaa4AcASe miksi täällä kirjoittelee niin paljon naiset, johtuu siitä että he ovat pahaa aavistamattomina astuneet narsistin ansaan. Narsistihan paljastuu vasta, kun on saanut uhrinsa koukkuun tavalla tai toisella. Suurinosa niistä naisista on alkujaan mennyt yhteen sen miehen kanssa, joka on näyttäytynyt sinä ihannemiehenä ja uskollisena kumppanina ja aviomiehenä. Totuus on paljastunut vasta jälkeenpäin.
Siinä ei tavitse olla läheisriippuvuudella mitään tekemistä. Suurin osa on normaaleita tavallisia terveen tunne-elämän omaavia ihmisiä.
Narsistin kanssa kun ei vain voi elää normaalia elämään eikä toimia normaalisti.
Narsisti suorastaan pakottaa uhrinsa käyttäytymään narsistisesti, koska ei kykene hoitaman asioita normaaliin tapaan. Narsistista kun ei pääse edes eroon normaalisti.
Narsistin kanssa elämä on niin epänormaalia ja uhrit ovat usein hukassa ja h-moilasina kaikista niistä edesottamuksista, joita narsisti tekee, ja joilla hämmentää uhrinsa todellisuudentajua.
Ne jotka arvostelevat uhreja, eivät usein tiedä mistä puhuvat. Eikä sellaisella ihmisellä, joka ei ole narsistin kanssa ollut tekemisissä, tiedä mistä puhuu.
Narsistin kanssa ei ole parisuhdetta. Hän ei kykenen siihen. Kyse on lpsen j aikuisen suhteesta. Ja usein uhrit eivät tiedä minkä tasoisen henkilön kanssa yrittävät suhdettaan hoitaa. Se paljastuu vasta myöhemmin.
- Edelleen jatkan
Edelleen jatkan aiheesta samoin kun olen ennenkin kirjoittanut, että miehet eivät niinkään yleisesti pura itseään keskustelemalla ja kirjoittelemalla. On enemmän naisille tyypillinen tapa tämä kuten myös naiset uskaltavat ilmeisesti helpommin hakea apua.
Että onko nyt järkevää purnata sitä, että naiset kirjoittelevat täällä enemmän. Mielestäni voisi ja kannattaisi purnata siitä, että miehet eivät edelleenkään yhteismitallisesti naisten kanssa keskustele ja kirjoita. - Herätys!
Minä puolestaan taas totean että naisten narsismi on hyväksyttävämpää kuin miesten. Naisilla on ollut ihan vapaa pelikenttä syytellä miehiä narsuiksi ja kaiken aikaa niitä on pitänyt kohdella kuin prinsessoja. Jos ei ole suhteessa tullut kohdelluksi kuin prinsessaa niin johan alkaa itku ja syyllistäminen.
Vasta nyt on alettu heräämään tähän ja kupla puhkeaa.
Naisissa asuu kammottavan suurta narsismia mikä saa pahimmillaan järkyttäviä piirteitä. Kaikkea tätä on tukenut yhteiskunnan mallit jo pitkään.
Ei enään!- miettikääs..
kuinkahan moni väkivallanteko on kuitattu vaan toteamalla: " se oli vaan se päivä kuukaudesta.." ??
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5872020- 98999
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18957Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101826Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki4807- 70747
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50739- 63715
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74668- 65553