Mikä lienee "oikealta tulevaa väistetään"-säännön historia? Lieneekö politiikalla ollut vaikutusta.
Useimmista ajoneuvoista on kuitenkin parempi näkyvyys vasemmalle, ja siten olisi paremmat edellytykset väistää. Myös enemmistössä merkityistä risteyksistä väistetään vasemmalta tulevia mm. kiertoliittymien lisääntymisen myötä.
Väistämisen historia?
9
946
Vastaukset 9
- Arska
Kyllä näkyvyys vasemmalle on mielestäni huonompi kuin oikealle, koska etutolppa on aivan näkökentässä. Oikealle on koko tuulilasin verran avoinna oleva sektori.
- plle
Jos ajat eteenpäin ja joku on tulossa eteesi oikealta, pysähdy. Sitten oikealta tullut voi vaikkapa kääntyä eteesi ja jatkatte siitä matkaa.
Jos ajat eteenpäin ja joku on tulossa eteesi vasemmalta, hän joutuu odottamaan ettei hänen vasemmaltaan tule ketään jotta hän pääsisi eteesi.- määvaa
Miksi sen vasemmalta tulevan pitäisi odottaa, ettei hänen vasemmalta puoleltaan tule ketään? [Jos siis väistettäisiin vasemmalta tulevia eikä oikealta tulevia?]
Logiikka on hieno asia. - plle
määvaa kirjoitti:
Miksi sen vasemmalta tulevan pitäisi odottaa, ettei hänen vasemmalta puoleltaan tule ketään? [Jos siis väistettäisiin vasemmalta tulevia eikä oikealta tulevia?]
Logiikka on hieno asia.siksi että vasemmalta tulevia on väistettävä. Jos vasemmalta tulevan on myös väistettävä vasemmalta tulevia, niin siinä sitä sitten ollaan. Tai oikeastaan ei olla britanniassa, Autsraaliassa ja jaaponissa koska niissä ajellaan vasemmalla muutenkin.
Logiikka on tosiaan hieno asia.
- Tane
Selitys on yksinkertainen. Kun on oikeapuoleinen liikenne ja oikealta tulevaa väistetään, pääsee oikealle kääntymään suoraan, odottamatta. Jos vasemmalta tulevia pitäisi väistää, ei edes oikealle pääsisi sujuvasti kääntymään.
- Patu33
Miksiköhän oikean puoleinen liikenne on se, jota noudatetaan suurimmassa osassa maista?
- Tane
Patu33 kirjoitti:
Miksiköhän oikean puoleinen liikenne on se, jota noudatetaan suurimmassa osassa maista?
Muistelen hämärästi lukeneeni seuraavan selityksen:
Perinteisesti monissa maissa oli vasemmanpuoleinen liikenne. Liikuttiin ratsain ja oikea käsi oli miekkakäsi. Vastaantulijat haluttiin kohdata niin, että ne ovat miekkakäden puolella, joten vasemmanpuoleinen liikenne oli luonnollinen. Ranskan vallankumouksen aikaan kumoukselliset halusivat erottua ylhäisöstä, eli niistä joita kohtaan kumous kohdistui. Tämä erottuminen vietiin niin pitkälle, että jopa liikenteessä vaihdettiin puolta. Aloitettiin siis oikeanpuoleinen liikenne, joka pikkuhiljaa levisi muihin maihin.
Tämä on minun käsitykseni, mutta mitenkään varma sen oikeellisuudesta en ole. - Patu33
Tane kirjoitti:
Muistelen hämärästi lukeneeni seuraavan selityksen:
Perinteisesti monissa maissa oli vasemmanpuoleinen liikenne. Liikuttiin ratsain ja oikea käsi oli miekkakäsi. Vastaantulijat haluttiin kohdata niin, että ne ovat miekkakäden puolella, joten vasemmanpuoleinen liikenne oli luonnollinen. Ranskan vallankumouksen aikaan kumoukselliset halusivat erottua ylhäisöstä, eli niistä joita kohtaan kumous kohdistui. Tämä erottuminen vietiin niin pitkälle, että jopa liikenteessä vaihdettiin puolta. Aloitettiin siis oikeanpuoleinen liikenne, joka pikkuhiljaa levisi muihin maihin.
Tämä on minun käsitykseni, mutta mitenkään varma sen oikeellisuudesta en ole.Ruotsi ja Britit ovat aikoinaan halliinneet suurta osaa euroopasta ja jopa maailmasta ja näillähän on kummallakin ollut vasemman puoleinen liikenne, kertomastasi syystä ja toisella on vieläkin. Ihmetyttää siis että onko tuo Ranskan esimerkki ollut niin suuri että se on muuttanut valtaosan oikean puoleiseen liikenteeseen, kun historian perusteella luulisi että vasemman puoleinen liikenne olisi pitänyt kaiken järjen mukaan tulla vallitsevaksi.
- mietipä
Mietipä kääntymistä:
Jos käännyt vasemmalle, väistät vastaantulevia, jotka siis tulevat oikealta (kääntyessä).
Eli pääsäännön mukaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va761991Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661239Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu251042- 1411028
- 91729
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa118712- 45697
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63662- 59655
- 59608
