Suomenmestaruudesta. Hyvä että finaali ratkesi oikeaan maaliin, ei jäänyt jossittelua ja hyvää oli myös se että tekijä oli Aaltonen, maajoukkuemies.
Metsola teki virheen, sen ainoan, lähti perääntymään laukaisuhetkellä, kun olis pitänyt vaan tulla vastaan kuten aiemminkin, luuli varmaan että JuhaMatti pääsee kiertämään pakin?
Peltola ei käyttänyt 2 metristä tuhannen taalan paikkaansa, jonka jälkeen oli jo arvattavissa että vastustaja tekee. Tässä näki eron monessa liemessä keitetyn Aaltosen ja vasta huipulle tulossa olevan Peltolan välillä. Peltola olisi runkosarjapelissä varmuudella laittanut kiekon häkkiin, mutta ei pystynyt tekemään sitä tosipaikassa. Jyvät erottuivat akanoista.
Onnittelut Kärpille
16
177
Vastaukset
- Joker Fan
Kärpille Onneksi olkoon :) Jokeri fanilta terkkuja =)
- IFK Fani
IFK fanilta myös onnittelua :) Onnea Kärpät :)
- C. Brewer
Jees, onnittelut mestaruudesta Kärpille. Olitte paras joukkue liigassa läpi koko kauden, siitä ei ole kysettäkään. Paitsi teille, tämä oli voitto myös suomalaiselle jääkiekolle, jääkiekon voitto kendomiekkailusta ja pystypainista, sääntöjen mukaan pelatun jääkiekon voitto ilman sääntöjä pelatusta jääkiekosta - tai, kuten finaalivastustajanne valmentaja vuonna 2005 totesi: urheilun voitto väkivallasta.
- JYPPIII
Onnittelut Kärpille, siitä on pitkä aika, kun viimeksi on taitokiekolla on voitettu mestaruus. Hieno ratkaisu Aaltoselta, oikea joukkue voitti.
- tapparanmies.
Onneksiolkoon kärpät, hiuksenhienosti parempi joukkue voitti. Sama järjestys kun runkosarjassa niin eipäjää jossiteltavaa.
- fäni
Jee. Oli hyvä ottelu. Hyvä että taidot ratkaisee, eikä toisessa kiinni roikkuminen ja estäminen.
Hyvää työtä tuomareilta ! - Tapparanfani
fäni kirjoitti:
Jee. Oli hyvä ottelu. Hyvä että taidot ratkaisee, eikä toisessa kiinni roikkuminen ja estäminen.
Hyvää työtä tuomareilta !No joo kyllähän Kärpät lopulta parempi oli näissä finaalipeleissäkin, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Ei aivan Tapparan pelaajamateriaali riittänyt joten onnea vain Kärpille mestaruudesta. Enemmänkin siitä viime vuotisesta hopeasta jäi jossiteltavaa kuin tämän vuotisesta.
- domare
fäni kirjoitti:
Jee. Oli hyvä ottelu. Hyvä että taidot ratkaisee, eikä toisessa kiinni roikkuminen ja estäminen.
Hyvää työtä tuomareilta !Äläpä kuitenkaan liioittele ja mollaa tapparan pelityyliä, itseasiassa kärpät pelasi huomattavasti fyysisempää peliä kolme viimeistä matsia, estämistä ja koukkimista.
Viimeinen matsi lisäksi sisälsi taas kerran säälittävän näytöksen kun ohtamaa kieriskeli kentällä. kyseessähän ei ollut korkea maila, vaan ohtamaan pää oli sunnilleen metrin korkeudella. Ei aikuinen mies kieriskele jos maila vähän hipaisee. Oikea tuomio olisi ollut kakkonen Erkinjuntille ja kakkonen ohtamaalle lapsellisesta esityksestä.
Tuohon "korkea maila" sääntö pitäisi korjata ja muuttaa tuomioita vastaavassa tilanteessa kun vastustaja tunkee päänsä mailan eteen alle olkapäälinjan.
Korkeasta mailasta jäi myös yksi viheltämättä kärpille.
Joten lopettakaa se tapparan mollaaminen, kärpät oli hiuksen hienosti parempi, tai Aaltonen oli parempi tekopaikassa kuin Peltola. Peltola jäätyi selkeässä ratkaisupaikassa ja ampui suoraan Karhusen hanskaan, kun olisi tarvinnut vetää vain mailakäden puolelle ylös, tilaa oli reilusti. Niin pienet oli marginaalit taas kerran.
Tapparalle täysi kunnia hienosta ja rehdistä taistelusta. - Tapparanfani
domare kirjoitti:
Äläpä kuitenkaan liioittele ja mollaa tapparan pelityyliä, itseasiassa kärpät pelasi huomattavasti fyysisempää peliä kolme viimeistä matsia, estämistä ja koukkimista.
Viimeinen matsi lisäksi sisälsi taas kerran säälittävän näytöksen kun ohtamaa kieriskeli kentällä. kyseessähän ei ollut korkea maila, vaan ohtamaan pää oli sunnilleen metrin korkeudella. Ei aikuinen mies kieriskele jos maila vähän hipaisee. Oikea tuomio olisi ollut kakkonen Erkinjuntille ja kakkonen ohtamaalle lapsellisesta esityksestä.
Tuohon "korkea maila" sääntö pitäisi korjata ja muuttaa tuomioita vastaavassa tilanteessa kun vastustaja tunkee päänsä mailan eteen alle olkapäälinjan.
Korkeasta mailasta jäi myös yksi viheltämättä kärpille.
Joten lopettakaa se tapparan mollaaminen, kärpät oli hiuksen hienosti parempi, tai Aaltonen oli parempi tekopaikassa kuin Peltola. Peltola jäätyi selkeässä ratkaisupaikassa ja ampui suoraan Karhusen hanskaan, kun olisi tarvinnut vetää vain mailakäden puolelle ylös, tilaa oli reilusti. Niin pienet oli marginaalit taas kerran.
Tapparalle täysi kunnia hienosta ja rehdistä taistelusta.Joo olen siitä kyllä samaa mieltä että väärin meni kun Tappara sai 2 2 korkeasta mailtasta Ohtamaa laittoi kauheat filmit päälle. Edellisessä ottelussa Tampereella Huml taas sais filmattua Tapparalle kakkosen ja teki voittomaalin.
Tuossa viimeisessä ottelussa se oli kyllä Palola jolla oli se aivan huippupaikka ratkaista mestaruus. Turha näistä jäähyistä kuitenkaan on enää marista jälkeenpäin mutta tuo lapsillinen Tapparan mollaaminen kyllä sais loppua.
- Vanha penkkiurh.
Onnea Kärpät! Onnea Aaltonen !!!!! Kiitos huikeista hetkistä !!
- Läski Juti
Tappara voittaa ensi vuonna. Juti on hommannut Teermn snaipperiksi.
Hyvä Juti!!!!!!! - Lätkäri
Kärpille onnea. Tosin puolustaja Pokka niitä onnitteluja ei ansaitse.
Onneton tunari... - bhbgfgf
Oulun sontakasat ei mestaruutta ansaitse. Liigahistorian ylivoimaisesti idiooteimmat fanit. Tai ei kyrvillä oikeastaan mitään faneja edes ole. Kun voitetaan glory hunterit lähtevät mielellään vetämään kossua ja kamaa ja ovat olevinaan faneja. Jos hävitään, ketään ei kiinnosta.
- Baloun
HAHAHAHAHAHAHAHA; Keskisuomen lesoporot itkee. Apinoita koijataan, HAHAHAHAHAHAHAHAH, Viiden miljoonan joukkue ja pelaa tuollaista säälittävää kampituslätkää. Ensimmäinen finaali ei ollut edes loppuunmyyty, eikö lesoporoilla ollut rahaa kun on niin kallis joukkue. HAHAHAHAHAH . MÄENKOSKI ITKEE JA RUNKKAA TAAS KESKISUOMEN RAKSILAN LAUTEILLA:
- mummoilija
Pitäiskö sun Baloun mennä jollekin vihanhallinta kurssille tai ainakin käytöksen alkeiskurssille.
Syksyllä taas lätkän pariin. Kesää odotellessa.
KÄRPÄT !!!
- Tapparan miäs
Eikös se ole hyvä että täällä vapaalla foorumilla saa täysin avoimesti purkaa vihansa ja sanoa suoraan mielipiteensä asioista?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1337310Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.142670Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa
Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole2721319- 1001069
Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729421711010Kerrostaloihin ilmalämpöpumput
Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih73961En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek137950Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille
Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.79794Kirkonkylän puliveivarit
Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j13773Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa
Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com18761