Kerran vielä Kekkosesta

K.K.Korhonen

Saattelin kotiinsa Kokkolaan lähteneen kauniin kälyni klo 16.04 lähteneeseen Oulun junaan ja ehdin lukaista hieman päivän lehtiä. Mielenkiintoisia juttuja. Täytyypä yhtä heti hieman referoida:

Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja Janne Virkkunen pitää lehdessä edelleen kolumnipalstaa, jolla hän kirjoittelee tunnettuun selkeään tyyliinsä. Tänään hänen kolumninsa otsikko on ”Itänaapurin syövereissä 2”. Hän käsittelee siinä Urho Kekkosen päiväkirjojen viimeistä osaa mm. näin:

”Jälleen kerran uutta lisävalaistusta 1970-luvun todellisuuteen tuo tohtori Juhani Suomen täsmällisen hyvin toimittama tasavallan presidentti Urho Kekkosen päiväkirjojen viimeinen osa, jossa hän käsittelee vuodet 1975-81. Jo edellinen osa todisti vastaansanomattomasti Neuvostoliiton ja sen kommunistisen puolueen vaikutuksen kasvamisesta meillä epäterveisiin mittoihin.

Sarja viimeinen osa sinetöi tapahtuneen. - - - Se, mitä J.K.Paasikivi kauhisteli mahdollisuutena, oli tapahtunut tosiasia. Paasikiven mielestä oli ehdottoman tärkeätä, että ”me itse, se on eduskunta ja presidentti, mutta ei Moskova, määrää kutka henkilöt tulevat hallituksen jäseniksi".

Todellisuus on paljon karmeampi kuin esimerkiksi tämän lehden poliittisessa toimituksessa tiedettiin. Kekkosen päiväkirjan mukaan Neuvostoliiton arvosteleva asenne esti Kekkosen luottomiehen Keijo Korhosen jatkokauden ulkoministerinä. Kekkonen ei uskaltanut uhmata suurta itäistä naapuria, vaan taipui vaihdokseen. Uudeksi ulkoministeriksi tuli sitten nuori mies Lapista, Paavo Väyrynen.”

Sitten Virkkunen kertoo siitä, miten NL:n suurlähettiläs Vladimir Stepanov huseerasi politiikassamme ja suoranaisesti käskytti Kekkosta ja muita poliitikkojamme.

Jälleen Virkkusen tekstiä: ”Päiväkirjan kaksi viimeistä osaa kertovat yksiselitteisesti Neuvostoliiton korkeimman johdon halunneen jatkavan Kekkosen loputtomiin. Myös kevään 1975 tapahtumat saavat luontevan selityksen. Moskova prässäsi kovaa, jotta Kekkonen saataisiin jatkoon. Sosialidemokraatit puolestaan halusivat katkaista Ahti Karjalaisen presidenttitien, ja heille sopi idänsuhteidenkin kannalta hyvin, että he ensimmäisinä kävivät pyytämässä Kekkosta jatkamaan. Muut puolueet tulivat sitten kiltisti perässä.”

Sitten Virkkunen puhuu Ahti karjalaisen vakavasta alkoholisoitumisesta ja jatkaa:

”Kaiken tapahtuneen valossa sopii jälleen kerran ihmetellä, miten ihmeessä Keskustapuolueen K-linja kehtasi ajamaan loppuun palanutta ja täysin NKP:n talutusnuorassa kulkenutta Karjalaista puolueen ehdokkaaksi 1982 presidentinvaaleissa”.

Mitäpä kepu ja kepulaiset eivät kehtaisi!

Referoin jo kerran tuota Kekkosen päiväkirjojen viimeistä osaa täällä.
Silloin oli esillä mm se, miten Kekkonen ja Viktor Vladimirov päättivät vaihtaa keskustapuolueen puheenjohtaja Virolaisen Väyryseksi. Myös tuli esiin kirjoittajan toteamus, että päiväkirjat eivät vapauta Kekkosta historian syytteestä, mutta hän ei ole yksin syytettyjen penkillä. Itse totesin, että Kekkosen saa kyllä tuomionsa historialta, Kalevi Sorsa ehti jo saada tuomionsa elossa ollessaan, mutta eräitä muita on vielä tutkintovankeudessa. Merkittävin heistä on Paavo Väyrynen.

Harmi, että nuo päiväkirjat eivät olleet käytössäni Kekkos-tutkielmaa kirjoittaessani. No, paremmat ja vaikutusvaltaisemmat kirjoittajat tulevat vielä kauan valaisemaan Kekkosen kauteen yhä liittyvää pimeyttä, eikä heillä tule olemaan puutetta uusista lähteistä, kun Venäjän arkistot vielä joskus avautuvat!

------------------------------------------

Seppo "Kerimäki" Hietaselle ja muille hänen kaltaisilleen törkimyksille ilmoitan, että heidän on turha houkutella minua vastaamaan tänne suoltamaansa sontaansa. On itseni vallassa, millaisten ihmisten kanssa minä seurustelen, ja tuon kaltaiset niihin eivät kuulu sen paremmin kuin "Jo vain"-tyyppiset reppanatkaan. Turha nakella niitäkään koukkuja, joissa muiden kirjoituksia väitetään tekemikseni; elleivät asianomaiset kirjoittajat halua oikaista, niin olkoot nuo ressukat autuaita uskossaan, että vain minä pystyn kirjoittamaan niin hyvin - hyviähän nuo kirjoittamikseni epäillyt kirjoitukset yleensä näkyvät olevan.

17

584

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Keskusta on paras.

      Kohta kapi Korhonen vastaa ja haukkuu kuten ennenkin ja itseään kehuu. Sopii taudinkuvaan.

      • sinulla on

        " Mutta aina palaat tänne sivistyneiden Keskustalaisten luokse."

        Siis kuten Keripukki-Hietanen ja Jo vain-parsa? Mutta juurihan Korhonen ilmoitti, että ei hän halua teidän kanssa seurustella.


      • Wiljami

        Avuton lausuntosi vain vahvistaa Korhosen tekstin painoarvon. Keskustan johto vain vaikenee häpeästä. Odotetaas innolla Isahookan-Asunmaan "uudesti kirjoitettua" keskustan historiikkia. Tais mennä koko 70 ja 80-luku uudelleen kirjoitettavaksi. :-D

        Wiljami


      • Keskusta on paras.
        sinulla on kirjoitti:

        " Mutta aina palaat tänne sivistyneiden Keskustalaisten luokse."

        Siis kuten Keripukki-Hietanen ja Jo vain-parsa? Mutta juurihan Korhonen ilmoitti, että ei hän halua teidän kanssa seurustella.

        Kyllä kapi Korhonen haluaa todella olla tässä Akademiaseurassa. (Korhonen saa korjata virheet.)


      • Keskusta on paras.
        Wiljami kirjoitti:

        Avuton lausuntosi vain vahvistaa Korhosen tekstin painoarvon. Keskustan johto vain vaikenee häpeästä. Odotetaas innolla Isahookan-Asunmaan "uudesti kirjoitettua" keskustan historiikkia. Tais mennä koko 70 ja 80-luku uudelleen kirjoitettavaksi. :-D

        Wiljami

        Kekkosen suuren valtiomiehen teot puolustavat itseään, ja niihin ei Wiljamien ja Korhosten ikenet pysty kaluamaan.

        Onhan se nähty monesti.

        Korhonen kirjoittelee valheita ja häipyy kopioimaan lisää tai antaa saman kopion uudestaan. Luulee, ettemme huomaa, että on sama kopio.

        Kekkonen oli suuri valtiomies,


      • Otsikossa kaikki
        Keskusta on paras. kirjoitti:

        Kyllä kapi Korhonen haluaa todella olla tässä Akademiaseurassa. (Korhonen saa korjata virheet.)

        ...


    • oivahärkönen

      ... Hesarikin ovat jääneet Kekkosen koukkuun nyt vasta parikymmentä vuotta hänen kuolemansa jälkeen.

      Lehden nykyinen päätoimittaja Virkkunen on hyvin innokas Kekkosen mollaaja. Lipponenhan aloitti sen Kekkosen vastaisen kampanjan tämän syntymän 100-vuotisjuhlien juhlapuheessaan Suomen pääministerinä. Hesarihan on Lipposen ja silloisten demarien innokas tukija.

      Paasikiven aikana oltiin vielä tarkempia kuin Kekkosen aikana, ettei hallituksessa ollut uuden ulkopolitiikan vastaisia voimia. Näin tehtiin aivan itsesensuurin voimalla riippumatta siitä, miten hurskaasti Paasikivi julistikin, ettei pidä antaa venäläisten määrätä meidän hallituksesta.

      Kekkosen aikana joskus pääsi syntymään sellainen hallitus, mutta eiväthän ne olleet pitkäikäisiä. Kylmän sodan oloissa kuuluessamme voittajavaltojen tekemän etupiirijaon puitteissa N-liiton etupiiriin, meidän hallituksessamme ei voinut olla avoimesti neuvostovastaisia voimia. Porvareita ja kommunistien vastaisia voimia siellä saai olla, ei siitä neukku välittänyt.

      Virkkunen epäilee kolumnissaan, että varmaankaan kaikki ei voinut mennä hyvin kun päästettiin venäläiset niin lähelle. Hän ei vain osannut sanoa yhtään esimerkkiä, mikä ei mennyt hyvin.
      Siksi ei kelpaa, että joidenkin harvojen julkisesti neuvostovastaisten poliitikkojen ura ei oikein edennyt silloisessa Suomessa.

      Minusta me hoidimme sen "ystävyyden" varjossa hyvin meille tärkeät kaupalliset ja poliittisetkin suhteemme länteen. Kun sitten N-liitto alkoi hajota 80-luvun puolivälissä omaan mahdottomuuteensa, olimme maailman vauraimpia maita, jossa vallitsi alueellinen ja sosiaalinen tasapaino, demokratia ja markkinatalous. Olimme valmiit ottamaan täysimääräisesti paikkamme läntisen Euroopan kansojen joukossa.

      • lukija

        Lukaseppas Lasse Lehtisen "Entisen presidentin tekijä" eli päiväkirja vuosilta 1997-99. Siinä on ylöskirjattu paljastavasti se sinipuna-verkko, joka tapahtumia junaili Anneli Jäätteenmäen shokkivoittoon asti.

        Voi vain kuvitella millainen tyrmistys tässä porukassa vallitse. Suomen tulevaisuuden käsikirjoitus meni uusiksi. Lehtinenkin joutui pelastautumaan mepiksi, kun kotimaan turvaverkko putosi alta.

        Janne Virkkusen nimi vilahtelee kirjassa usein.


      • Jaba_43

        ...että Kekkonen meni aika pitkälle antaessaan periksi neukkujen käskytyksille hoitaessaan "ystävyyden varjosa meille tärkeitä poliittisia ja kaupallisia suhteita..."

        Ei se ole Kekkosen mustamaalaamista, että hänen tuolloin käyttämiään keinoja nyt nostetaan julkisuuteen, kun niistä on saatu uutta tietoa.

        Eikä sinua kukaan vaadi muuttaman mielipidettäsi siitä, että Kekkonen toteutti tavoitteitaan Suomen itsenäisyyden säilyttämiseksi sinun mielestäsi oikeilla keinoilla, joiden oikeutuksesta me muut olemme eri mieltä.


      • Emeritus
        Jaba_43 kirjoitti:

        ...että Kekkonen meni aika pitkälle antaessaan periksi neukkujen käskytyksille hoitaessaan "ystävyyden varjosa meille tärkeitä poliittisia ja kaupallisia suhteita..."

        Ei se ole Kekkosen mustamaalaamista, että hänen tuolloin käyttämiään keinoja nyt nostetaan julkisuuteen, kun niistä on saatu uutta tietoa.

        Eikä sinua kukaan vaadi muuttaman mielipidettäsi siitä, että Kekkonen toteutti tavoitteitaan Suomen itsenäisyyden säilyttämiseksi sinun mielestäsi oikeilla keinoilla, joiden oikeutuksesta me muut olemme eri mieltä.

        "...että Kekkonen meni aika pitkälle antaessaan periksi neukkujen käskytyksille hoitaessaan "ystävyyden varjosa meille tärkeitä poliittisia ja kaupallisia suhteita..."
        --------------------------------------
        ...missä Kekkonen meni aika pitkälle antaessaan periksi neukkujen käskytyksille?
        Eikä sitten mitään fiktiota!


      • Otsikossa melkein kaikki
        Emeritus kirjoitti:

        "...että Kekkonen meni aika pitkälle antaessaan periksi neukkujen käskytyksille hoitaessaan "ystävyyden varjosa meille tärkeitä poliittisia ja kaupallisia suhteita..."
        --------------------------------------
        ...missä Kekkonen meni aika pitkälle antaessaan periksi neukkujen käskytyksille?
        Eikä sitten mitään fiktiota!

        Max Jakobson: Pelon ja toivon aika – 20. vuosisadan tilinpäätös II:

        ”Kekkonen ja (RKP:n kansanedustaja) J.O. Söderhjelm olivat valmiit hyväksymään Molotovin ehdotuksen vain pienin muutoksin. ”Yhdessä NLn kanssa” korvattaisiin sanoilla ”NLn avustamana ja yhdessä sen kanssa”. Lisäksi NLn avun toteuttamisesta sopimuspuolet neuvottelisivat keskenään. Suomen puolustusvoimien osuuden rajoittamisesta omaan alueeseen ei ollut mainintaa Molotovin enempää kuin tohtoreidenkaan tekstissä.
        Tästä käytiin presidentin ja tohtoreiden välillä dramaattinen väittely, jota Söderhjelm on värikkäästi kuvannut muistelmissaan:
        ”Paasikivi melkein huusi kiukusta. Me olimme kavaltamassa isänmaan. Neuvottelukunnan hallituksen jäsenet olivat aivan liian pehmeitä … Valtuuskunta oli vain kuvitellut, että Moskovassa oli voitettu jotain. Oli selvää, että venäläiset aikoivat tunkeutua maahamme…”
        - - -
        ”Viimeisen sanan sanoi eduskunta. Vaalit olivat kolmen kuukauden päässä, ja kansanedustajat tiesivät, miten voimakkaasti kansalaismielipide vastusti sellaista sopimusta, jota voitaisiin pitää sotilasliittona. Vain SKDL:n ja RKP:n eduskuntaryhmät olivat valmiit hyväksymään Kekkosen ja Söderhjelmin muotoilun. Suuri enemmistö olisi sen torjunut. Presidentti teki tästä sen johtopäätöksen, että neuvottelujen oli parempi antaa raueta Moskovassa kuin tehdä sopimus, jonka eduskunta sitten hylkäisi.
        Tiedämme, miten kävi. Molotov ei ollutkaan niin peräänantamaton kuin Kekkosen KGB-ystävä oli vihjannut. Sopimus hyväksyttiin muitta mutkitta olennaisilta kohdiltaan sellaisena kuin Paasikivi oli sen alun perin muotoillut.”
        - - -
        ”Kun sopimus oli hyväksytty, Molotov kysyi huolestuneena Pekkalalta: ”Hyväksyykö Suomen eduskunta varmasti tämän sopimuksen?” Eduskunta hyväksyi, mutta tulkittuna tavalla, jota Stalin ja Molotov eivät olleet varmaankaan osanneet odottaa. Tulkinnan syntymiseen oli Kokoomuksen edustajalla Päiviö Hetemäellä ratkaiseva osuus.” - - -
        Hetemäki esitti kuitenkin toisenlaisen näkemyksen, joka tuli sitten valiokunnan kannaksi. Sen mukaan ”sopimuksessa ei määrätä maallemme rauhan aikana muita sotilaallisen toiminnan valmistelua tarkoittavia velvoituksia, kuin toisen artiklan mukainen velvollisuus ryhtyä neuvotteluihin. Mikäli sopimuksessa edellytetyssä tapauksessa ryhdytään neuvotteluihin … ja neuvotteluissa sovitaan määrätyistä toimenpiteistä, olisi näin tehtyjä sopimuksia valtiosääntömme mukaan eduskunnan myötävaikutuksen kannalta arvosteltava itsenäisesti.”
        - - -


    • Keskustaporvari

      Yritä nyt hyvä veli ymmärtää ja hyväksyä se, että Kekkonen ja K-linja ovat kuolleet ja kuopattu.

      • K.K.Korhonen

        Kiitos mielenkiintoisesta linkistä! Talletin sen ja luen myöhemmin tarkemmin. Sikälikin mielenkiintoinen, kun minulla ovat olleet nuo Tannerin elämäkerrat (Jaakko Paavolainen) ja Tannerin omat muistelmat "työn alla" jo pitkään, mutta hitaasti olen niissä edistynyt.

        Tuohon edelliseen: Kyllä minä hyvin tiedän, että Kekkonen on kuollut, mutta niin on Hitlerkin ja hänen luomuksensa kansallissosialistinen Saksa, ja siellä edelleen vuosittain kampanjanomaisesti esitetään kansalle tuon ajan kauhuja teemalla "meidän on tiedettävä, ettei se koskaan toistuisi". Minun motiivini Kekkosesta kertomiseen on sama.


      • Otsikossa ironiaa
        K.K.Korhonen kirjoitti:

        Kiitos mielenkiintoisesta linkistä! Talletin sen ja luen myöhemmin tarkemmin. Sikälikin mielenkiintoinen, kun minulla ovat olleet nuo Tannerin elämäkerrat (Jaakko Paavolainen) ja Tannerin omat muistelmat "työn alla" jo pitkään, mutta hitaasti olen niissä edistynyt.

        Tuohon edelliseen: Kyllä minä hyvin tiedän, että Kekkonen on kuollut, mutta niin on Hitlerkin ja hänen luomuksensa kansallissosialistinen Saksa, ja siellä edelleen vuosittain kampanjanomaisesti esitetään kansalle tuon ajan kauhuja teemalla "meidän on tiedettävä, ettei se koskaan toistuisi". Minun motiivini Kekkosesta kertomiseen on sama.

        ...


      • Utelias.
        K.K.Korhonen kirjoitti:

        Kiitos mielenkiintoisesta linkistä! Talletin sen ja luen myöhemmin tarkemmin. Sikälikin mielenkiintoinen, kun minulla ovat olleet nuo Tannerin elämäkerrat (Jaakko Paavolainen) ja Tannerin omat muistelmat "työn alla" jo pitkään, mutta hitaasti olen niissä edistynyt.

        Tuohon edelliseen: Kyllä minä hyvin tiedän, että Kekkonen on kuollut, mutta niin on Hitlerkin ja hänen luomuksensa kansallissosialistinen Saksa, ja siellä edelleen vuosittain kampanjanomaisesti esitetään kansalle tuon ajan kauhuja teemalla "meidän on tiedettävä, ettei se koskaan toistuisi". Minun motiivini Kekkosesta kertomiseen on sama.

        Lipponen meni ohi jo Kekkosestakin.


    • ............

      ............

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      641
      7831
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      431
      2109
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      220
      1998
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1596
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1219
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1158
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1024
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      823
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      697
    10. Sofia matkii Martinaa

      Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      670
    Aihe