kävin äskön äidin haudalla, äiti kuoli vähän aikaa sitten. jätti ison perheen jälkeensä. lähti pois vaivojen keskeltä.halu päästä perille on nyt vieläkin suurempi. uskostani en luovu. vaan on aika rankkaa silti. on niin suuri ikävä. ei meidän äiti lapsistaan valittanut, hän piti meitä jumalan kalliina lahjoina. ja olisikin aika kauheeta kuvitella, että minua ei perheeseen olisi haluttu. äiti antoi kaiken rakkautensa meille. viimeinen, mihin enää voin turvautua on usko. ja se todella helpottaa, kun on vaikeaa. hyvää jatkoa kaikille ja älkää uskosta luopuko!
mikaelinpäivänä
19v-vl-tyttö
5882
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
sinulle tyttönen elämäsi taipaleelle.
Tuntuu pahalta, mutta samalla hyvältä lukiessani viestiäsi. Äitisi on nyt kunnian taivaassa. Eronikävä on varmasti valtava, mutta jälleennäkemisen toivo auttaa eteenpäin. Jaksa vain uskoa, niin pääset äitisi vierelle, kun aika koittaa.
Sinun äitisi oli varmasti hieno ihminen. Olen todella pahoillani, että jouduit menettämään hänet. Haluan koko sydämestäni rukoilla sinun elämääsi siunausta ja voimia, ja että jaksat säilyttää tämän kalliin uskon. Toivon, että sinulla on rakkaita ihmisiä, joiden kanssa voit jakaa suruasi. Onhan sinulla kuitenkin jälleennäkemisen toivo tallella.
Viestisi repi auki oman sisälleni kertyneen patouman, jota en ole osannut avata. Pyydän anteeksi, jos sinua loukkaa, että kerron omista asioistani tässä yhteydessä. Rakastan omaa äitiäni moninverroin enemmän kuin itseäni. En silti saa sitä näytettyä hänelle. Olen sen kerran tekstiviestillä saanut sanottua. Pelkään jatkuvasti, että hän kuolee ennenkuin saan puhuttua asiasta. Pelko on varmasti täysin turha, hän ei ole sairas eikä edes vanha.
Olen aiheuttanut tahtomattanikin äidille paljon huolta (kun olen itse sairas), ja tunnen, etten voi hyvittää hänen rakkauttaan mitenkään. En edes sanomalla sitä. Tuli niin paha olo, jollaista ei ole koskaan aiemmin ollut. En edes yrittänyt taistella kyyneleitä vastaan, vaan annoin itkun tulla. Sitä sitten riittikin. On se vain kumma, että minun pitää yksinäänkin olla niin kova, etten uskalla aina edes itkeä. Tässä tapauksessa on tosin muitakin syitä ahdistukseen.
sisar kirjoitit. Uskovaisina joudumme täällä elä-
mässämme kokemaan menetyksen kipua.Mutta taivas on olotila,paikka,mitä kukaan ei ota meiltä pois, kun pääsemme sinne.Kilvoitteluusi iankaikkisuuden toivoa!
..lupaa itse Jeesus olla! Ette ole yksin surussannekaan.