Jyväskyläläinen sosiaalidemokraattien kaupunginvaltuutettu Kauko Isomäki loikkaa Perussuomalaisiin. Isomäen puoluevaihdoksen myötä Jyväskylän kaupunginvaltuuston demariryhmä pienenee seitsemästätoista kuuteentoista edustajaan.
Isomäki on toiminut Sosialidemokraateissa yli 20 vuotta. Hänen mukaansa Perussuomalaisiin siirtymisen taustalla on erityisesti ulkomaisen työvoiman käyttö rakennusalalla.
– Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka tätä asiaa on voimakkaasti tuonut esille, eikä nykyinen hallitus ole tehnyt mitään tämän asian eteen, Isomäki sanoo.
Kunnallispolitiikassa Isomäkeä ovat hiertäneet muun muassa koulujen ja terveyskeskusten lakkautukset.
– Uskon istuvani hyvin Perussuomalaisten valtuustoryhmää, Isomäki arvioi.
Jyväskylän Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtajan Minna Mäkisen mukaan ryhmän vaihto lähti Isomäen aloitteesta.
– Isomäki on oman pohdintansa ja meidän kanssa käymiensä neuvottelujen jälkeen päätynyt tällaiseen tulokseen, hän toteaa.
http://yle.fi/uutiset/jyvaskylan_demarivaltuutettu_loikkaa_perussuomalaisiin/7210609

Vastaukset 15
Vanhimmat
Tää on demareille ilon päivä. Kiitos Kauko.
Se on aina ilonpäivä kun demuja loikkaa puolueesta.
Töppö demareilla menee päin vit.tua ja hyvä niin.
Ja tosiaankin raksamiehet kiroavat nämä raksoilla sutta tekevät virolaiset ja rys.sät alimpaan hel.vettin.
Mutta taas nähdään että vasemmistopuolueet eivät puolusta suomalaista duunaria.
Demarit feminismi huumassa. Filatov syylistää nuoret köyhät miehet juopoiksi.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288682358462.html
Järkyttävää
en yhtään ihmettele
Jutta saa kenkää,joten feministit lähtee muualle.
Persu, kun olet lopettanut tuon itsesi kanssa keskustelun, voisit vähän miettiä, kannattaako uhota kun tiedetään, että persuista on muihin puolueisiin loikannut jo viitisenkymmentä kunnanvaltuutettua? Kansanedustajapersut eivät loiki, koska Soini on allekirjoituttanut heillä täysin perustuslainvastaisen loikkaamattomuussitoumuksen.
Pako kiihtyy demareista.
>Pako kiihtyy demareista.
Se on palkkio duunareiden totaalisesta unohtamisesta ja hullummaksi vain menee, kun yrittävät pikapaikkausta jollakin feikkiduunarinystävällä kovapalkkaisella bemaridemarilla
joka on ikänsä nostanut selkä väärässä vain suurta palkkaa.;)
Tarkkailkaa sitä. voi olla desantti
EU-EHDOKAS MARIA TOLPPANEN (toimittaja Yle) on myös sosialidemokraatti alunperin
moderni SDP = Perussuomalaiset
\\\\\ NUMERO ON 99 \\\\\\\\\\\\ EU-VAALIT SUNNUNTAINA 25.5. \\\\\
\\\\\ ÄÄNI MARJA TOLPPASELLE \\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\
\\\\\ ENNAKKOÄÄNESTYS MA 14.5. - SU 20.5. \\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\
oo KATSO Maria Tolppasen EUROVAALIVIDEO oo
http://dreambroker.com/channel/el3eifsg/iframe/glu2lnsh
oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo
http://mariatolppanen.blogaaja.fi/
http://mariatolppanen.blogaaja.fi/en-ole-marxilainen-sosialisti-2/
En ole sanonut, että jätin SDP:n koska se on hyvlännyt sosialismin. Kerroin jättäneeni SDP:n Lipposen I hallituksen aikana, koska hallitusohjelmaan oli kirjattu 780 miljoonan markan leikkaukset lapsiperheiltä.
Maria Tolppasen road show jatkuu
0000000000000000000000000000
30.4 Vaasa Hoviskan ranta 14
Seinäjoen tori 17
1.5 Rewell Center Vaasa klo 11-12 mukana Timo Soini
Kokkolan tori klo 13.30-14.30 mukana Timo Soini
Kaustinen klo 15.30-16.30 ravirata mukana Timo Soini
Ylivieska klo 17-18 Kulttuurikeskus, Akustiikkatalo mukana Timo Soini
2.5 Kemi Täiköntorin lava klo 10-11, mukana Timo Soini
Ii, Kärkkäisen edusta klo 12-13
Haukipudas, K-Supermarket klo 13.30-14.30
Oulu, Rotuaari klo 15-17
2.5 Oulu, Rotuaari klo 10-12
4.5 Helsinki Hakaniemen tori, Perusnaisten teltta
5.5. Mikkeli
5.5 Oulukylän seurahuone. EU-vaalit median murroksessa 17.30
6.5 Seinäjoki Framin auditorio, paneeli klo 17.30
7.5 Malminkartano, Puustellinrinne 3 klo 19.30-21
10.5 Turku, Lieto, Kaarina
12.5 Seinäjoki Paneeli Sedu Kirkkokatu 10 klo 17.00-20
13.5 Pohjalaisen paneeli Vaasa klo 18.00
14.5 Seinäkoki, Ilkan paneeli klo 12.00
17.5 Kouvola 10-11.00
17.5 Taavetti 11.30
17.5 Lappeenranta, Oleksi 12.30
17.5 Joutsenon tori 14.00
17.5 Imatra kävelykatu 16.00
18.5 Ruokolahti seppeleenlasku sankarihaudalla klo 10.00
18.6 Simpele
18.4 Ruokolahti
24.5 Härmän kuntokeskus
Suurin osa persuista on alunperin toisten puolueiden kannattajia, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että persut ei ole enää kasvava, vaan yhä pienenevä puolue. Eikä siitä eronneilla ole juurikaan hyvää kerrottavaa puolueesta.
akkakerho harvenee
Feministi puolueesta joukko pako?