Oletko koskaan miettinyt mitä horoskooppimerkkisi kertoo sinusta työntekijänä? Selvitä se hauskasta työhoroskoopista!
http://venuu.fi/blog/tyohoroskooppi-tallaisia-horoskooppimerkit-ovat-toissa
Työhoroskooppi - tällaisia horoskooppimerkit ovat töissä
2
655
Vastaukset 2
- kandipaatti
Eletään vuotta 2014. Ihminen on käynyt kuussa, geeniteknologia on keksitty ja muutakin hauskaa vastaavaa on saatu aikaiseksi hylkäämällä taikausko.
Sinun syntymähetkesi (tai ekstrapolaationa hetki, jolloin vanhempasi harrastivat seksiä) EI.MÄÄRITÄ.LUONNETTASI.TAI.KOHTALOASI.
On tuhansia ja taas tuhansia tutkimuksia, joiden perusteella tiedämme, että ihmisen persoonallisuuspiirteet, sosiaalisuuden aste, erilaiset lahjakkuudet, väkivaltaisuus tai empatia ja moni muukin elämänkaarta määrittävä asia ovat genetiikan sekä kasvatuksen ja muiden vastaavien ympäristötekijöiden yhteisvaikutusta. Usko siihen, että syntymähetki olisi tässä mikään tekijä on naivia ja tietämätöntä junttiutta. Ja entäpä sitten keisarileikkauksella syntyneet? Heidän *oikea tähtiin kirjoitettu* syntymäaikansahan olisikin voinut olla ihan muuna päivänä! Eikä vauvan persoonallisuus muokkaudu sillä sekunnilla, kun hän syntyy, vaan sitä ennen ja sen jälkeen. - Rica1
Itseasiassa se, onko lapsi syntynyt keväällä tai syksyllä vaikuttaa persoonaan, koska pimeys
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091310
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470- 34457
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32448- 51445
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142443- 5438
- 49437
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e83434- 52403
- 42400