Karjalaiset joutuivat syrjityiksi suomenruotsalaisten taholta

Inhottavat hurrit

Talvisota 1939-1940 ja jatkosota 1941-44. Suomi joutui asuttamaan evakkoja, jotka olivat joutuneet lähtemään evakkoon Karjalasta. Suomessa oli kuitenkin eliitti, jotka eivät luovuttaneet maitaan evakoille asuttavaksi, he ovat suomenruotsalaiset kartanonomistajat. Heillä eli näillä eliitin erikoisilla, joilla on eniten mistä antaa, eivät anna karjalaisille evakoille mahdollisuutta tulla mailleen asumaan.

Minkäänlainen suvaitsevainen vetoomus ei kuitenkaan auta, ruotsinkielisten maita ei luovuteta evakoille asuttaviksi.
Niinpä suomenruotsalaisten kartanonomistajien pyhätmaat jäävät yhtenäisiksi ja jopa ruotsista piti näitten hakea apua tuohon röyhkeään hädänalaisten erottelemiseen.
Suomessa on rantahurreja opittu inhoamaan yhä enemmän, se sama inho jatkuu jopa kolmanteen polveen asti eikä pakkoruotsittaminen paranna sitä yhtään.

3

139

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hurrit oli lahtareit

      Pakkoruotsinkielen viralliselle asemalle en keksitä mitään perusteita enää vaan kaikki on liirumlaarum loruja.
      Suomenruotsalaiset kunnostautuivat kansallisodassa ja nimenomaan teloittajina sen jälkipuinneissa ampumalla naisia ja lapsia.
      Kun sitä kuulee kaikenlaista mutta olisi se tärkeää saada koulujen oppikirjoihin tuo lahtarihurrien tekoset.

    • Hurrit on loisia

      Suomessa nämä hurriloiset ovat erikoisasemmassa ja heillä on etuoikeudet ohittaa kaikki muut kansalaisemme. Mitä tarkoittaa pakkoruotsittaminen ?

    • Me köyhät alistetut

      Valkoiset joihin kuului erikoisesti suomenruotsalaiset ja ruotsalaiset.
      Tuo systemaattisesti toimiva terrori tuhosi 1918 tuhoamisleireillään yli 30 000 ihmistä suomessa.
      Näin tuolla systemaattisella tappamisella tuhottiin työväestön pelätty nousu.

      Nykyisin 2014 tuo eliitin terrorismi, Rkp-kokoomus-vihreä-sdp terrori jatkuu ja ihmisiä tuhotaan systemaattisesti köyhyyteen, työttömyyteen ja leipäjonoihin.

      Näin on koska työtä ja tuloa ei haluta jakaa vaan työttömyys lisääntyy huimaavauhtia ja lepäjonot vain pitenevät.
      RKP-Kokoomus eli hallituksen sekasikiöt ovat syyllisiä siihen, että leipäjonot pitenevät ja tilastokikkailulla tuota toimintaa on piiloteltu.

      Nykyisin ajat ovat muuttuneet, mutta toimet muistuttavat vielä sinne 1918 aikoihin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      295
      6757
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2059
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1797
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1277
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1180
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1146
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      53
      1057
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1031
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      972
    Aihe