Niin voisko joku laittaa linkin mistä voi kattoo seitsemän veljestä ilmaiseksi.
Seitsemän veljestä
Elokuvanetsijä
3
189
Vastaukset
- Elokuva-arkistoija
Yleisradiolla on tv-oikeudet SF:n vanhoihin filmeihin. Vuoden 1939 versio on esitetty 2000-luvulla jo neljä kertaa. Viidettä tuskin tarvitsee odottaa kovin monta vuotta.
Onhan tästä tehty myös loistava teatteritallenne Turussa, piirroselokuva vuonna 1979 ja Jouko Turkan näkemys 1989. Noiden löytäminen on vaikeampaa.- Jussi Jukola
Ei taitais olla vaikeaa etsiä se vuoden 1939 DVD-versio kirjastosta lainaksi. Lainatatusta DVD:stä voi jopa myös tehdä kopion.
Vanhoja kotimaisia elokuvia on myös ollut DVD-versioina myynnissä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2502859Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell31604Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.21295- 1011174
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1231151Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581015Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531012- 66994
Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717927- 132878