Tuntuu että kaikki kaatuu päälle....
Olen tässä useamman vuoden miettinyt mitä haluaisin elämälleni tehdä. Olen kouluttautunut muutamaan ammattin. Edellistä ammattia opiskellessani kävin myös terapiassa masennuksen ja ahdistuneisuuden takia. Terapian avulla sain itseluottamusta ja suoritin opinnot hyvin arvosanoin. Itseluottamuksen siivittämänä hain myös jatko-opintoihin korkeakouluun jonne pääsin. Nyt vuotta myöhemmin olen kadottanut sen kaiken itseluottamuksen ja ahdistaa koko ajan. Tunnen että työ johon opiskelen onkin liian haastavaa ja en tule selviytymään siitä. Mua ahdistaa ihan koko ajan, olen viimeisen vuoden hehkuttanut niin itselleni kuin kaikille muillekkin että nyt musta tulee jotain, saan hyvin työpaikan ja elintason. Mutta nyt mieleeni on hiipinyt pelko ja ahdistus työstä. Mulla ei ole harjoittelut eivätkä muutkaan vielä ajankohtaisia mutta ahdistaa jo etukäteen valtavasti. Mua on alkanut myös kaduttamaan että ikinä lähdin jatko-opintoihin... ja kysymys ei ole siitä ettenkö osaisi vaan pelkään ns. että en selviä työstä etten osaa ja teen jotain hirveitä virheitä....
Tätä ahdistusta on kestänyt jo muutaman kuukauden.... kävin asiasta lääkärillä joka laittoi lähetteen mielenterveystoimistoon josta saan ajan joskus.... lisäksi sain rauhoittavia joita joudun popsimaan päivittäin. Olen kouluunkin joutunut menemään opamoxin avulla ja pakottanut itseni suoriutumaan kouluhommista.
Ahdistus on tosi pahaa. Mulla on mennyt ruokahalu oikeastaan kokonaan ja pystyn syömään vain illal nukahtamislääkkeen ottamisen jälkeen kun rauhotun tarpeeksi, lisäksi oksentelen aamuisin ennen kouluun lähtöä ja tämän takia uskalla syödä lainkaan päiväsaikaan, ilman unilääkkeitä en nukkuisi lainkaan, lisäksi mulla on maha sekaisin koko ajan. Yritin pari päivää olla ilman lääkkeitä meinasin menettää tajuntani koska olo oli niin hirveä. Nyt mietin lisäksi huomaavatko koulukaverini etten ole ihan normaali tällä hetkellä vaikka yritän pinnistellä kaikin keinoin vaikuttavani normaalilta, lääkkeiden ottoa tuskin huomaa. Tarkkailen koulussa ihmisiä etsien merkkiä siitä että he huomaavat olotilani ja tämä vain lisää ahdistusta.
Kurssit alkavat olla loppusuoralla joten tunteja ei enää paljoa ole joten loma alkaa kohta. Olen väkisin yrittänyt sinnitellä siihen mutta miten tästä eteenpäin. Jos menen lopettamaan koulun masennun takuu varmasti... lisäksi häpeän sitä että olen uskotellut itselleni ja kaikille muille että musta tulee menestyjä.....
Olen tässä useamman vuoden miettinyt mitä haluaisin elämälleni tehdä. Olen kouluttautunut muutamaan ammattin. Edellistä ammattia opiskellessani kävin myös terapiassa masennuksen ja ahdistuneisuuden takia. Terapian avulla sain itseluottamusta ja suoritin opinnot hyvin arvosanoin. Itseluottamuksen siivittämänä hain myös jatko-opintoihin korkeakouluun jonne pääsin. Nyt vuotta myöhemmin olen kadottanut sen kaiken itseluottamuksen ja ahdistaa koko ajan. Tunnen että työ johon opiskelen onkin liian haastavaa ja en tule selviytymään siitä. Mua ahdistaa ihan koko ajan, olen viimeisen vuoden hehkuttanut niin itselleni kuin kaikille muillekkin että nyt musta tulee jotain, saan hyvin työpaikan ja elintason. Mutta nyt mieleeni on hiipinyt pelko ja ahdistus työstä. Mulla ei ole harjoittelut eivätkä muutkaan vielä ajankohtaisia mutta ahdistaa jo etukäteen valtavasti. Mua on alkanut myös kaduttamaan että ikinä lähdin jatko-opintoihin... ja kysymys ei ole siitä ettenkö osaisi vaan pelkään ns. että en selviä työstä etten osaa ja teen jotain hirveitä virheitä....
Tätä ahdistusta on kestänyt jo muutaman kuukauden.... kävin asiasta lääkärillä joka laittoi lähetteen mielenterveystoimistoon josta saan ajan joskus.... lisäksi sain rauhoittavia joita joudun popsimaan päivittäin. Olen kouluunkin joutunut menemään opamoxin avulla ja pakottanut itseni suoriutumaan kouluhommista.
Ahdistus on tosi pahaa. Mulla on mennyt ruokahalu oikeastaan kokonaan ja pystyn syömään vain illal nukahtamislääkkeen ottamisen jälkeen kun rauhotun tarpeeksi, lisäksi oksentelen aamuisin ennen kouluun lähtöä ja tämän takia uskalla syödä lainkaan päiväsaikaan, ilman unilääkkeitä en nukkuisi lainkaan, lisäksi mulla on maha sekaisin koko ajan. Yritin pari päivää olla ilman lääkkeitä meinasin menettää tajuntani koska olo oli niin hirveä. Nyt mietin lisäksi huomaavatko koulukaverini etten ole ihan normaali tällä hetkellä vaikka yritän pinnistellä kaikin keinoin vaikuttavani normaalilta, lääkkeiden ottoa tuskin huomaa. Tarkkailen koulussa ihmisiä etsien merkkiä siitä että he huomaavat olotilani ja tämä vain lisää ahdistusta.
Kurssit alkavat olla loppusuoralla joten tunteja ei enää paljoa ole joten loma alkaa kohta. Olen väkisin yrittänyt sinnitellä siihen mutta miten tästä eteenpäin. Jos menen lopettamaan koulun masennun takuu varmasti... lisäksi häpeän sitä että olen uskotellut itselleni ja kaikille muille että musta tulee menestyjä.....
Vastaukset 3
Vanhimmat
Moni uskottelee ja on unelmia, mutta eivät ne aina toteudu, ei sinulla eikä monella toisellakaan. Itse lukeudun tuohon porukkaan, että jäin tietoisesti vaatimattomammalle tasolle työelämän suhteen, mitä pääni ja lahjani olisivat edellyttäneet.
Tein ihan viisaasti. Nykyajan työhaasteet ovat niin vaativat, että pitää olla kanttia hallita itsenäisesti laajoja kokonaisuuksia, uskaltaa tehdä päätöksiä, ottaa vastuuta, pärjätä sosiaalisesti, ottaa kotaketeja, esiintyä, ottaa vastaan myös kritiikkiä.
Jos sinulla ei ole voimavaroja liian vaativaan työhön ja jo opiskelu ottaa noin koville, niin onko pakko jatkaa.
Hanki ammatti, jossa ei psyykkinen kuormitus joudu liian koville. Elää sitä vähemmälläkin ja ei raha tee onnelliseksi.
Ja ei sinun tarvitse selitellä valintoja ja ratkaisuja toisille. Omaa elämääsi elät.
Sitten vuosien myötä, kun itsetuntio vahvistuu ja saat elämänkokemusta, voit halutessa vaihtaa alaa ja vaikka opisekella.
HEI
Kuulostaa tutulta tuo "tuskaaa"-kirjoittajan ajatus. Itselläkin useita ammatteja. Nyt teen suorittavaa työtä. Jotenkin sitä ei vain riitä aivokapasiteetti vastuulliseen työhön jossa puhelimet soi ja tulostavoite on kova.
Minut irtisanottiin joku vuosi sitten amk-tasoisesta työstä ja se oli suuri helpotus- tuntui kuin iso kivi olisi vierähtänyt sydämeltä. Palasin aiemmin tekemääni vapaaseen suorittavaan työhön.
Nyt on taas stressiä, kun lupauduin uuteen tehtävään ja joka päivä tuntuu paskalta, kun takaraivossa on sama asia aamusta iltaan
Haluan rohkaista sinua uuteen. Ainahan pääsee pois, jos ei viihdy. On vain myönnettävä itselleen että ei oo mun juttu, jos ei siltä tunnu.
Kokeile jotain lääkettä tuohon mieleesi. Psykiatri sanoi minulle että oon sairastanut masennusta kymmeniä vuosia. Sain avun Citalopramista ja silloin eka kerran elämässä 43-vuotiaana tuntui, että "voiko arki olla näin kivaa". Piru kun en aiemmin tajunnu hakea lääkitystä. Ärsyttänyt aina ihmiset jotka jaksaa suunnitella ja touhuta, kun ite tekee vain välttämättömimmän.
Hei,
Suosittelen sinun käymään jatkossakin psykologilla, jos sieltä saisit lisää itseluottamusta ja varmuutta opintojen jatkamiseen. Onneksi olet osannut ja pystynyt hakemaan apua. Voit olla siinäkin asiassa itsessäsi ylpeä, sillä se ei ole helppoa.
En suosittele luovuttamaan. Itse opintojen loppuun käyminenkin jo nostaa itsevarmuuttasi, varsinkin jos ala on sellainen, mikä sinua kiinnostaa. Itsevarmuuden puutteesta ja ahdistuksesta pääsee vain kokemalla ja osallistumalla. Huomaa, ettei se nyt niin kamalaa ollutkaan. Jos kerran olet päässyt korkeakouluun opiskelemaan, et voi olla tyhmä. Uskon, että melkein jokainen nuori tuntee ahdistusta ja epävarmuutta työelämään mentäessä. Toiset voimakkaammin ja toiset vähemmän.
Onko sinulla ketään muuta kuin psykologi jolle puhua tuntemuksistasi?