Entisessä työpaikassani tein liikaa ylitöitä, sekä jouduin kiusatuksi. Aloin saamaan seuraavia oireita aina aamuisin ennen töihin lähtöä:
-sydämentykytys
-oksettaminen
-hengitysvaikeudet
-mahakipu
-pyörrytys
-jatkuva vessahätä
Ajattelin että minulla on burn out ja lopetin työt. Oireet helpotti heti, mutta vähitellen oireet ovat tulleet takaisin, ja aina kun pitäisi kotoa lähteä johonkin alan ahdistumaan. Tämän takia vältän kotoa lähtemistä kaikin keinoin. Lääkäriin meno on minulle aina ollut iso kynnys ja toivoisin että joku voisi kertoa, että määräisikö lääkäri minulle tässä tilanteessa masennuslääkkeet vai rauhoittavia tms?
-sydämentykytys
-oksettaminen
-hengitysvaikeudet
-mahakipu
-pyörrytys
-jatkuva vessahätä
Ajattelin että minulla on burn out ja lopetin työt. Oireet helpotti heti, mutta vähitellen oireet ovat tulleet takaisin, ja aina kun pitäisi kotoa lähteä johonkin alan ahdistumaan. Tämän takia vältän kotoa lähtemistä kaikin keinoin. Lääkäriin meno on minulle aina ollut iso kynnys ja toivoisin että joku voisi kertoa, että määräisikö lääkäri minulle tässä tilanteessa masennuslääkkeet vai rauhoittavia tms?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sosiaalisten tilanteiden pelossa nuo vastaavat oireet tulevat nimenomaan sosiaalisissa tilanteissa, kuitenkin jonkinlainen ahdistuneisuushäiriö sinulla selvästi on. Vaikea siihen on mitään rajaa vetää, kun oireet ovat hyvin samanlaisia. Minä sain beetasalpaaja vähän vastaaviin oireisiin, masennuslääkkeitä ja rauhoittaviakin kyllä myös tähän vaivaan käytetään. Riippuu lääkäristä ja tilanteestasi mitä saat. Sitten lopuksi tärkein neuvo: jos juot kahvia, teetä tai muuta kofeiinipitoista, lopeta välittömästi. Kofeiini nostaa stressihormonitasoja elimistössä ja aiheuttaa monille ahdistusta. Kokemusta on.
Itselläkin tällasta vaivaa että esim. jos viikonloppua pidempiä vapaita sattuu olemaan niin alan erakoitua neljän seinän sisälle ja jo kauppaan lähtökin vaatii suuria ponnisteluja ja stressaamista. Siinä tulee itseä peilistä katsottua kauan aikaa että kehtaako sitä lähteä ja mikään vaate ei tunnu hyvältä, tänäänkin oli taas hankalaa ja äkkiä ostokset haettuani siinä kaupan kassajonossa meinasi iskeä ahdistusta. Ilmeisesti mussa jotain kummallista kuitenkin on kun edelläoleva teini kääntyi katsomaan aika pitkään ja sivusilmällä huomasin että viereisen kassan työntekijäkin tuijotti kun siinä ei ollut asiakasta. Niin monesti sitä toivoo että voisi olla sellanen näkymätön jota kukaan ei huomaisi.
Mistähän johtuu tuollainen taipumus menettää kontakti todella nopeasti asioihin, jos niitä ei vähään aikaan tee? Itse huomasin, että kun en ollut pitkään aikaan palauttanut pulloja automaattiin, niin hermostuin kaupan ovella ihan hirveästi, kun suuntasin kohti automaattia. Kädet tärisi, huimasi ja voin lievästi pahoin. Automaateilla ei ollut edes muita ihmisiä. Entisessä terveemmässä elämässäni hyvä kun huomasin käyväni koko automaatilla, asia hoitui ihan ajatuksissaan.
Töissä minulla lyhenee koko ajan se aika, jonka voin olla jotain asiaa tekemättä, ilman että kynnys sen tekemiseen kasvaa kamalan korkeaksi. Jo viikonlopun jälkeen hirvittää tarttua moniin tehtäviin. On ihan sama paljonko niitä teen tai kuinka usein, tilanne vain pahenee siitä riippumatta.
Jaa-a, hyvä kysymys. Mulla tuo "kontaktin menetys" taitaa päteä vähän kaikkeen, esim. tuttujenkin ihmisten kanssa. Viikonloput nyt kun tuppaa menemään itsekseen lataillessa kun väsyn aika helposti sosialisointiin, niin se on maanantaisin aina jotenkin outoa kun joutuu tavallaan "tutustua" niihin tuttuihin työkavereihinkin aina uudestaan kun niitä jotenkin "vierastaa". Kuulostaa ehkä typerältä mutten nyt muutenkaan keksinyt miten sitä kuvaisi. Sama minkä asian kanssa tulee pidempiä taukoja tai tietty rutiini häiriintyy niin se ikäänkuin häviää muistista ja sitä taas jännittää kuin uutta asiaa.
Sama vika. Vaatii satoja tai tuhansia kertoja ennen kuin joku tilanne tai ihminen on turvallinen, tai sitten ei koskaan. Perusluottamus mennyt.
Aivan samaa jatkuvasti. Se ottaa päähän kun on pitänyt luopua hyvistä ystävistä!
okkE, Mullakin on tommosta ollut.. eli sosiaalisten tilojen pelko, jännittäminen, usein niskakin nyki tai kädet, se oli ihan hullua ei niinkun mitään järkeä, mulla on pstd, kirjottakaa googlee ja kertokaa jos löysitte ittenne, en tiedä teistä mutta kun sain traumaattiset tapahtumat purettua itsestä ja muun vihan, mulla ei oo ollu mitään niistä yli 10 oireesta enää, ei niin mitään, kestin sitä paskataakkaa 10 vuotta . Itsellä se oli lapsuudesta johtuvaa sekä kiusaamisesta, mutta selviydyin kaikesta lopulta. Anteeksi antaminen ihmisille vaatikin tosipaljon.. näin jälkeenpäin ajateltua, olin itsemurhaakin ajatellut jokapäivä, mulla ei ollu koskaan hyvää päivää näiden oireiden kanssa, ei koskaan, se ei ollut elämää. Myös Jumala auttoi minua, vaikken ennen uskonut, nyt uskon.