Golf -97 romuksi vai jollekin korjattavaksi?

Hei,

Golf vm. -97 on toiminut tähän asti, mutta viime viikolla aloitti sammahtelun kesken ajon; käynnistyy mutta muutaman minuutin käynnin jälkeen sammuu varoittamatta.
Oli arvioitavana huoltamolla ja huoltamon arvion perusteella minun ei sitä kannata kunnostuttaa; voi kuulemma olla pieni vika ja löytyä helposti tai sitten korjaus osuisi oikeaan vasta myöhemmillä kokeiluilla.

5-ovinen, 1,8-litrainen bensakone, ajettu n. 220 000 (arvio, auto huoltamolla eikä ihan tuoretta lukua mielessä)

Leimaa kesäkuun alkupäiviin.

Auto on nyt Kotkassa ja siirrettävissä myös ajamalla, mutta se sammumisongelma toki syytä ottaa huomioon.
Olisiko Golfilla varaosa-arvoa tms. vai onko se jo ihan täyttä romuttamokamaa?

Olisko palstalla kiinnostunutta?
4302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kysy mieluummin vagarenalta. Täältä et saa kun päänaukomista.

Eli siis http://www.vagarena.fi

Äänestä

Voi olla että selviää muutaman kympin remontilla (tai sitten muutaman sadan)
Itellä oli samantyylinen käyntiongelma aikoinaan -97 1.8 golffissa.
Syy löytyi jostain kumisesta imuilma-letkusta. Letku maksoi muutaman euron motonesissa. Ajoin sen jälkeen sillä vielä n. 50 000 km..

Äänestä

Toivotaan, että on jokin halpa ja pieni vika! Menee uudelle omistajalle, en tiedä ottaako varaosia vai kunnostaako.

Kiitos vinkeistä kummallekin vastaajalle!

Äänestä

Eihän tuo nyt kummoinen vika välttämättä ole, joku anturi, sytyspuola, johto tai vastaava. Sähköviat sammuttaa äkkiarvaamatta, bensaongelma hieman viivytellen.
Eikös tuon ikäisessä jo ollut OBD 1 -diagnostiikkaliitin, luulisi nyt korjaamon ensiksi tsekkaavan näkyykö vikailmoituksia.
Jos huoltamolla tarkoitat jotain "nyrkkipajaa" niin kannattanee käyttää merkkikorjaamolla diagnostiikassa ennen luovuttamista. Pienet pajat ei pysty välttämättä lukemaan niitä vikakoodeja tuon ikäisestä autosta. Jos vika kumminkin sattuisi olemaan ECU:ssa eli moottorinohjausboksissa, sitten aletaan puhumaan oikeasti (liian) kalliista korjauksesta (=boksin vaihto).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kotkassa kirjoitti:

Hei,

Golf vm. -97 on toiminut tähän asti, mutta viime viikolla aloitti sammahtelun kesken ajon; käynnistyy mutta muutaman minuutin käynnin jälkeen sammuu varoittamatta.
Oli arvioitavana huoltamolla ja huoltamon arvion perusteella minun ei sitä kannata kunnostuttaa; voi kuulemma olla pieni vika ja löytyä helposti tai sitten korjaus osuisi oikeaan vasta myöhemmillä kokeiluilla.

5-ovinen, 1,8-litrainen bensakone, ajettu n. 220 000 (arvio, auto huoltamolla eikä ihan tuoretta lukua mielessä)

Leimaa kesäkuun alkupäiviin.

Auto on nyt Kotkassa ja siirrettävissä myös ajamalla, mutta se sammumisongelma toki syytä ottaa huomioon.
Olisiko Golfilla varaosa-arvoa tms. vai onko se jo ihan täyttä romuttamokamaa?

Olisko palstalla kiinnostunutta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu