Mikä motivoi toimimaan valheen puolella?

Valheen kätyri päätyy helevettiin eikä sitä kerro valhekirja vaan totuuskirja Raamattu
1075
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

raamattu on itse sepitetty melkein suurin osaa ja niin korriptoittunut että sitä jo voi sanoa valheen kirjaksi,Ja on totta että valheen kätyrit ja kriminaalit päätyvyt helvetin tulen ikuisesti, ellei he anoa armoa sekä nöyry ja vaikka anoasivat armoakin se on jumalan kaikki valtiasta kiini eli allah kaikki valtian armosta kiini saavotko he anteeksi vai ei.

Äänestä
  • Ei voi pitää paikkaansa. Ottaen huomioon kuinka saatanan yksinkertaista ja kehittymätöntä porukkaa asuu islamistisissa maissa, se ei voi mitenkäön olla tämän luomakunnan arkkitehdin valittua kansaa. Ajattele nyt järjellä: tutkimustenkin mukaan tyytyväisimmät muslimit asuvat länsimaissa. Vai väitätkö, että joku Iranin syrjäkylässä pikkutyttöjä vaimoinaan pitävä 70-vuotias imaami olisi jotenkin pelastamisen arvoinen ja paikkansa paratiisissa ansainnut? Hahaha, juuri tuon ajattelutavan vuoksi te muslimit olette ikuisesti vain välttämätön paha maailmassa:-).

    Äänestä

  • Kullahin alli kirjoitti:

    Ei voi pitää paikkaansa. Ottaen huomioon kuinka saatanan yksinkertaista ja kehittymätöntä porukkaa asuu islamistisissa maissa, se ei voi mitenkäön olla tämän luomakunnan arkkitehdin valittua kansaa. Ajattele nyt järjellä: tutkimustenkin mukaan tyytyväisimmät muslimit asuvat länsimaissa. Vai väitätkö, että joku Iranin syrjäkylässä pikkutyttöjä vaimoinaan pitävä 70-vuotias imaami olisi jotenkin pelastamisen arvoinen ja paikkansa paratiisissa ansainnut? Hahaha, juuri tuon ajattelutavan vuoksi te muslimit olette ikuisesti vain välttämätön paha maailmassa:-).

    Noista kirjoista en sano mitään koska molemmat on ihmisen kirjoittamia mutta muslimit pokkana väittävät kohtetelvansa naisia hyvin mutta puolustuskyvyttömien pienten tyttölasten kanssa voi mennä naimisiin oikein oksettaa ajatella mikä pedofiili uskonto ja näitä me rahdataan pakolaisina tänne haluaisin jonkun hartaan muslimin vastaavan tähän äläkä yritä väittää että nämä avioliitot eivät ole totta eli tuomitsetko omat uskonisäsi eli imaamit vai et.ps suomen lain mukaan he ovat rikollisia ovatko he sharianlain mukaan hartaita uskovaisia.

    Äänestä

  • Kullahin alli kirjoitti:

    Ei voi pitää paikkaansa. Ottaen huomioon kuinka saatanan yksinkertaista ja kehittymätöntä porukkaa asuu islamistisissa maissa, se ei voi mitenkäön olla tämän luomakunnan arkkitehdin valittua kansaa. Ajattele nyt järjellä: tutkimustenkin mukaan tyytyväisimmät muslimit asuvat länsimaissa. Vai väitätkö, että joku Iranin syrjäkylässä pikkutyttöjä vaimoinaan pitävä 70-vuotias imaami olisi jotenkin pelastamisen arvoinen ja paikkansa paratiisissa ansainnut? Hahaha, juuri tuon ajattelutavan vuoksi te muslimit olette ikuisesti vain välttämätön paha maailmassa:-).

    Ensinäkin shiia ei ole islam se on vaan kultti ja se iran edustaa sitä,Sinulla on tiesi ja minulla on tieni,

    23. Uskovaisten Suura

    1. Totisesti, uskovaiset menestyvät,

    3. ja jotka karttavat turhanpäiväistä puhetta,

    Äänestä

Koston pelko. Muslimit saavat kovan kohtelun jos eroavat allahista.

Äänestä

Raamatun mukaan valehtelu on kielletty.

Koraanin mukaan se on sallittua tarvittaessa muille kuin muslimeille.Se tarkoittaaa sitä että valheeseen turvautuvat esim. koittaessan salata jihadiaan.

Islam-illassakaan ei mainittu sitä että valehdella saa jos valehdeltava ei ole valehtelemisen sallivaa uskontoa tunnustava.

Äänestä
  • Väitteiden tueksi olisi hyvä esittää todisteita.

    Äänestä

  • Hmm, missä kohtaa raamattua valehtelu kielletään..?
    Varmaan sen jälkeen, kun Israelin miehet sanoivat naapureille, että "juu, tervetuloa vaan juutalaisiksi - seuraavaksi teille olisi se ympärileikkaus.. "
    Ja sitten, kolmantena päivänä, kun ympärileikatut olivat kaikkein kipeimmillään ja pystyivät tuskin kävelemään, juutalaiset tulivat kaupunkiin, ja teurastivat kaikki! :)
    Reilu meininki.

    Äänestä

  • OlenMuslimi kirjoitti:

    Väitteiden tueksi olisi hyvä esittää todisteita.

    Muslimit pitävät itseään oikeauskoisina vaikka ovat vääräuskoisia. Maailmassa on muitakin vääräuskoisia, ainoastan kristityt ovat oikeauskoisia.

    Muslimeilla on lupa valehdella kaikille muille kuin muslimeille. Tästä olen saanut nähdä ja kuulla lukuisia esimerkkejä. Netistä löytyy vaikkapa hakusanoilla how muslims lie.

    Koraania mulla ei ole mutta käytäntö osoittaa lukuisin esimerkein muslimien valehtelevan ja ettei puheisiin ole aina luottminen, itse en luottaisi alkuunkaan. Palestiinalaisten muslimien ja juutalaisten välinen neuvottelukierros lähi-idässä osoitti että palestiinalaismuslimit eivät aikoneetkaan muuta kuin saada rikolllisia vapaaksi vankiloista, joihin heidät oli murhista ja muista rikoksista laitettu.

    http://www.youtube.com/watch?v=WKK4bN7jge8

    Väiätkö ettei muslimien agenda ole Israelin valtion tuhoaminen?

    Äänestä

  • ut,,ut,ut kirjoitti:

    "lupa valehdella kaikille muille. Tästä olen saanut nähdä ja kuulla lukuisia esimerkkejä. Netistä löytyy vaikkapa hakusanoilla how muslims lie."

    Sen sijaan, että siirrät vastuun herra Googlelle, esittäisitkö ne todisteet itse.

    "Koraania mulla ei ole"

    Netistä löytyy monia koraanisivustoja mm. www.quran.com

    "Netistä löytyy vaikkapa hakusanoilla how muslims lie."

    Samantyyppisillä hakusanoilla löytyisi varmasti kaikkea samankaltaista muiden uskontojen seuraajista. Mitäpä jos menisit muslimien omille (huom. luotettaville) sivustoille ja lukisit mitä muslimioppineet sanovat valehtelemisesta.

    "Väiätkö ettei muslimien agenda ole Israelin valtion tuhoaminen? "
    Minä en ole tässä vaiheessa väittänyt vielä yhtään mitään toisin kuin sinä. Huomaan myös, että yrität vaihtaa puheen aihetta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ORJAA NI kirjoitti:

Valheen kätyri päätyy helevettiin eikä sitä kerro valhekirja vaan totuuskirja Raamattu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu