Huono sokeritasapaino

Turo Turhautunut

Turhauttaako jotakuta muuta, kun diabeteslehdet yms. tuntuvat aina olevan täynnä ainoastaan ihmisiä, joilla diabetes on todella hyvässä hallinnassa?

Itselläni on ghba1c ollut jo vuosia 9..10 lukemissa mikä kieltämättä johtuu pitkälti omasta saamattomuudesta (Lisäsairauksia ei luojan kiitos ole kuitenkaan ilmaantunut). Usein tuntuu ettei oma olo ainakaan parane siitä, kun saa lukea kuinka loistavasti muilla menee.

16

3036

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SAHtiainen

      Samaa olen minäkin miettinyt. Pyörinyt meikälläkin myös pari vuotta 9-10 välissä. Aina masentaa mennä kontrolliin kuulemaan kuinka huonosti olen hoitanut itseäni ja joutumaan "hiilarilaskennan osaamattomuuden epäillyksi" (vaikka joka kerta toisensa jälkeen on todettu aiheettomaksi)..
      Olisi joskus kiva kuulla hoitajienkin sanovan, että "älä huoli, et ole ainoa jolla on samanlainen tilanne kuin sinulla." Ymmärtäähän sen kai silti etteivät he voi niinkään sanoa, Kannustamisen pakkoa ajatellen.

      Entä jos sille vaan ei voi mitään, että tasapaino on huono? Jos sitä vaan yrittää parhaansa eikä se siltikään auta..?
      Miten vain, tsemppejä syksyyn kaikille diabeetikoille!

    • dIABETES 20 V

      Tervehdys niinkuin varmaan tiiätkin niin liikunta ja ravinto vaikuttaa hoitotasapainoon.kannttaa miettiä mistä vois johtua korkea HBA1c arvot ovat riski saada elin muutoksia jotka vaikuttavat näköön ja munuaisten toimintaan yms .minullakin HBA1c arvot pyöri 7-10 välillä ,vaikuttaneet näköön että oon käynnyt laser hoidossa uudisverisuonten tähden silmänpohjan verkkokalvolla ja vuonna 2002joulukuussa lopettivat omat munuaiset toimintansa ja jouduin dialyysi hoitoon 1.5 vuotta siinä meni, tänä keväänä sitten sain munuais siirrännäisen,joka on jokseenkin hyvin toiminut.mutta kehotan sinua ottamaan itseäsi niskasta kiinni ja todella MIETTIMÄÄN mistä voi johtua ja tekemään asialle jotain tärkeää. onneksi ei muutoksia ole ilmaantunut ,niinkuin minulla silmät ja noi munuaisten menetys ps.koita jaksaaa
      tv kaikkea kokenut

    • tottostiina

      joo, aika rassaavaa ku ne vaan puhuu että pitää hyväksyä diabetes ja elää sen kanssa sovussa ja plaaplaaaplaaa...
      Siis tarvisi uhrata koko elämä sille että voi elää niin koko ajan diabetes kiinni itsessään.
      argh, pääsis siitä ees päiväksi eroon :(
      *huoh* mut eipä auta ku vaan hoitaa..

    • lumikki

      Minullakaan ei onneksi ole (vielä!) mitään lisäsairauksia. Pitäisi vaan hoitaa itseään paremmin... Niin. Pitäisi.

      • Myyris 12

        Itse olen sairastanu pienistä pitäen ja se ei koskaan ole pitkä aikaisesti ollu hyvässä tasapainossa. ja lääkärit jaksaa joka kerta kyllystyttää sillä samalla saarnalla. Olen ollu sairaalassa ja leireillä ja vaikka millasissa hoidoissa se ei vaan pysy pitkää aikaa hyvänä. Joka kerta kun yrittää parhaansa ja saa lääkärin tai hoitajan valitukset tuntuu kuinka todella on taas epäonnistunut.


    • milkku

      Hoidan vanhaa ihmistä jonka diabetes arvot tuntuvat olevan yhteydessä unettomuus jaksojen kanssa. Onko asiasta tutkimustietoa?

      • hpv27

        Ei oikein tarvita tutkimustietoa koska korkea verensokeri valvottaa. Esimerkiksi aamunkoittoilmiö ts. verensokerin nousu aamulla on hyvä esimerkki tuosta.

        Itsellä tuo on hyvä motivaatio pitää verensokerit kohdillaan eli paastoarvossa tähtään 6 mmol/l arvoon.


      • Ykköstyyppiläinen

        Minulla korkeat sokerit päinvastoin väsyttävät. Olo on uninen eikä jaksa oikein mitään. Sitten taas heittelevä, nopeasti laskeva tai matalahko sokeri saa minulla aikaan levottoman ja rauhattoman olon, joka valvottaa.


      • veijo786398736
        hpv27 kirjoitti:

        Ei oikein tarvita tutkimustietoa koska korkea verensokeri valvottaa. Esimerkiksi aamunkoittoilmiö ts. verensokerin nousu aamulla on hyvä esimerkki tuosta.

        Itsellä tuo on hyvä motivaatio pitää verensokerit kohdillaan eli paastoarvossa tähtään 6 mmol/l arvoon.

        hpv

        Lopeta satujesi kertominen vakavan sairauden yhteydessä


      • hpv27
        Ykköstyyppiläinen kirjoitti:

        Minulla korkeat sokerit päinvastoin väsyttävät. Olo on uninen eikä jaksa oikein mitään. Sitten taas heittelevä, nopeasti laskeva tai matalahko sokeri saa minulla aikaan levottoman ja rauhattoman olon, joka valvottaa.

        Tuossa on varmaan eroja ja itsellä ne korkeat paastosokerit ovat luokkaa 8 mmol/l mutta tosissaan jos syö raskaammin niin se väsyttää. Itse pyrin syömään vain hitaita hiilihydraatteja (pastaa,täysjyvää) niin aterian jälkeisetkin verensokerit ovat suhteellisen matalia.


    • veijo87638763

      mahtaisikohan syynä olla Diabetesliiton mielettömät ravintoohjeet?

    • hömppälehtikö

      D-lehdti toimitetaan markkinointifilosofian mukaisesti, kuten esim. naistenlehdet. Todellista tietoa ei sieltä löydy. Jos löytyisi, loppuisivat markkinointitulot. Ja jos lehdessä olisi todellista tietoa, ei sitä tarvitsisi jatkuvasti tilata.

      • hpv27

        Öh, kuinka tieto ja tilausmaksu vaikuttavat toisiinsa? Jos mainostajat maksaisivat reilusti niin se olisi kyllä ilmainen eikä tarvittaisi jäsenmaksua.


    • veijo08763673

      hpv27

      Hae yksi ravintoneuvo lehdestä joka on sopiva diabeetikolle.

      Miksi maksaa jäsenmaksuja tai tilata lehtiä liitolta joka nukkuu nykyisen tieteen näyttöön nähden-joka ei edes laske diabetesta sairaudeksi-erikoisesti D2- vaan jatkaa sairautta pahentavien ravintoneuvojen jakamista.


      mm.

      Diabeetikko ei tarvitse erityisruokia, mutta on huomaavaista tarjota niin diabeetikoille kuin muillekin terveydestään huolehtiville kevyitä ja niukasti kovaa rasvaa sisältäviä vaihtoehtoja.

      Diabeetikko voi syödä tavallisella sokerilla makeutettuja tuotteita. Diabeetikko valitsee itse, mitä ja miten paljon haluaa syödä. Monet diabeetikot kokevat ruokien tuputtamisen ongelmaksi. Suolaista ja makeaa kannattaa tarjota pieninä annoksina.

      Niin diabeetikot kuin muutkin terveellistä ruokavaliota noudattavat syövät mieluummin vähärasvaisia pullia tai marjapiirakkaa kuin rasvaisia leivonnaisia kuten viinereitä tai murotaikinapohjaisia leivonnaisia. Myös hedelmät ja pienet leivät ovat hyviä kahvipöydän tarjottavia.

      https://www.diabetes.fi/terveydeksi/syominen/diabeetikolle_sopiva_syominen/mita_tarjoan_diabeetikolle

      • Tarkoitushakuisuutta

        Kyseinen ohje on tarkoitettu "taviksille" joille on tulossa vieraaksi diabeetikko. Diabeetikon omat ruokavalio-ohjeet ovat sitten erilaiset.


    • veijo08763763

      Tarkoitushakuisuutta

      Ai vähän samalla tavalla kuin palkkaisi ammattitappajan???

      Millaiset ne liiton erilaiset ohjeet ovat??

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe