persut mellakoi tänään myös porissa

Äärioikeisto iski vappujuhlaan Porissa: Sireeni ja savupommeja

Torstai 1.5.2014 klo 17.08

Seitsemän henkilöä häiritsivät vasemmistoliiton eurovaaliehdokkaan puhetta banderollein ja savupatruunoin. Asiasta kertoi ensimmäisenä Satakunnan Kansa.

Vasemmistoliiton vappujuhlallisuuksiin Porin Eetunaukiolle piti hälyttää poliisit, kun viereisen talon katolle kiivenneet seitsemän henkilöä käyttäytyivät uhkaavasti. Tilanne kärjistyi eurovaaliehdokas Erno Välimäen puheen aikana.

Poliisin ja silminnäkijöiden mukaan seitsikko huusi iskulauseita ja soitti äänekästä sireeniä sekä roikotti katolta suurta banderollia. Satakunnan kansan mukaan banderollista kävi ilmi, että miehet edustivat äärioikeistolaista Kansallinen Vastarinta -liikettä.

Lounais-Suomen poliisin mukaan häiriköt heittivät yleisön sekaan ainakin yhden savupatruunan. Tämänhetkisten tietojen mukaan kenellekään ei aiheutunut vammoja välikohtauksessa, mutta poliisi pyytää savulle altistuneita ihmisiä ottamaan yhteyttä tutkintaan.

Epäillyt kiinni

Poliisi otti seitsemän epäiltyä kiinni paikan päältä. Heitä epäillään alustavasti muun muassa vaaran aiheuttamisesta, järjestysrikkomuksesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

- Tunnelma oli hyvin sähköistynyt, suorastaan pelokas. Porissa on totuttu, että vappujuhlat ovat hyvin rauhanomaisia, tilanteen silminnäkijä kuvailee Satakunnan Kansalle.

- Jotain latvakakkosia siellä kävi möykkäämässä, mutta onneksi tilanne pysyi rauhallisena. Meidän puolella ei kukaan provosoitunut, ja poliisi hoiti homman hyvin, puheensa loppuun asti pitänyt Erno Välimäki kertoo Iltalehdelle.
Google-mainokset
Osta hyvännäköiset farkut
Naisten edulliset, aina muodikkaat farkut.Paljon eri malleja ja kokoja
www.clothstation.fi
Mistä osia vanhaan
rintamerkkikoneeseen? Tilaa meiltä aihiot veloituksetta kokeiltavaksi.
www.promohobby.com

- Toki yleisön joukossa oli paljon lapsiperheitä, joten ymmärrän, että tilanne koettiin huolestuttavana.

Välimäki kertoo keskittyneensä omaan puheeseensa eikä täten kuullut, mitä häiriköt huusivat. Myös hänen käsityksensä mukaan miehet edustivat Kansallinen Vastarinta -liikettä.

- Ainakin näin kuvan tilanteesta, missä olivat laskeneet kyseisen orkesterin banderollin alas.
HILKKA KARVONEN
[email protected]
1179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

mellakoi

Äänestä
  • hölmöjen typeryyksiesi kirjoittelua palstalle ??

    Äänestä

kikkelit esillä kun poliisi otti kiinni

Äänestä

Miksiköhän elikko.persu päättelee häiritsijöiden olleen persuja, einakaan tuo lehtijuttu ei asiaa mitenkään vahvista - on siis taas elikko.persun tyypillistä lapsellista paskanjauhantaa.

Äänestä
  • että Kansallinen Vastarinta -liike on täysin persujen hanskassa. jokainen jäsen on persu

    Äänestä

  • jokainen tietää kirjoitti:

    että Kansallinen Vastarinta -liike on täysin persujen hanskassa. jokainen jäsen on persu

    Meitä on tässä koolla yli 30 henkilöä, eikä meistä ketään tiedä tuollaista ?

    Äänestä

  • Ketkä "tietävät" ?? kirjoitti:

    Meitä on tässä koolla yli 30 henkilöä, eikä meistä ketään tiedä tuollaista ?

    Taidatte olla Tähtitorninmäellä aloittamassa rutiiniharjoituksia ???

    Äänestä

  • lähekkäin kirjoitti:

    huutelee, kuinka antipersulla aina onkin vain tähtitorninmäki, mitä siellä sitten lieneekin ja "lähekkäin" oleminen mielessä, olipa keskustelunaihe mikä tahansa - idootti kaappihomo antipersu haluaa olla lähekkäin - sairasta !!

    Äänestä

  • lähekkäin kirjoitti:

    Taidatte olla Tähtitorninmäellä aloittamassa rutiiniharjoituksia ???

    jo ensi vapun vappujunaan

    Äänestä

Mitä Ukraina edellä, sitä Suomi perässä. -ko -kö?

Äänestä
  • ? ? ? ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

majava.persu kirjoitti:

Äärioikeisto iski vappujuhlaan Porissa: Sireeni ja savupommeja

Torstai 1.5.2014 klo 17.08

Seitsemän henkilöä häiritsivät vasemmistoliiton eurovaaliehdokkaan puhetta banderollein ja savupatruunoin. Asiasta kertoi ensimmäisenä Satakunnan Kansa.

Vasemmistoliiton vappujuhlallisuuksiin Porin Eetunaukiolle piti hälyttää poliisit, kun viereisen talon katolle kiivenneet seitsemän henkilöä käyttäytyivät uhkaavasti. Tilanne kärjistyi eurovaaliehdokas Erno Välimäen puheen aikana.

Poliisin ja silminnäkijöiden mukaan seitsikko huusi iskulauseita ja soitti äänekästä sireeniä sekä roikotti katolta suurta banderollia. Satakunnan kansan mukaan banderollista kävi ilmi, että miehet edustivat äärioikeistolaista Kansallinen Vastarinta -liikettä.

Lounais-Suomen poliisin mukaan häiriköt heittivät yleisön sekaan ainakin yhden savupatruunan. Tämänhetkisten tietojen mukaan kenellekään ei aiheutunut vammoja välikohtauksessa, mutta poliisi pyytää savulle altistuneita ihmisiä ottamaan yhteyttä tutkintaan.

Epäillyt kiinni

Poliisi otti seitsemän epäiltyä kiinni paikan päältä. Heitä epäillään alustavasti muun muassa vaaran aiheuttamisesta, järjestysrikkomuksesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

- Tunnelma oli hyvin sähköistynyt, suorastaan pelokas. Porissa on totuttu, että vappujuhlat ovat hyvin rauhanomaisia, tilanteen silminnäkijä kuvailee Satakunnan Kansalle.

- Jotain latvakakkosia siellä kävi möykkäämässä, mutta onneksi tilanne pysyi rauhallisena. Meidän puolella ei kukaan provosoitunut, ja poliisi hoiti homman hyvin, puheensa loppuun asti pitänyt Erno Välimäki kertoo Iltalehdelle.
Google-mainokset
Osta hyvännäköiset farkut
Naisten edulliset, aina muodikkaat farkut.Paljon eri malleja ja kokoja
www.clothstation.fi
Mistä osia vanhaan
rintamerkkikoneeseen? Tilaa meiltä aihiot veloituksetta kokeiltavaksi.
www.promohobby.com

- Toki yleisön joukossa oli paljon lapsiperheitä, joten ymmärrän, että tilanne koettiin huolestuttavana.

Välimäki kertoo keskittyneensä omaan puheeseensa eikä täten kuullut, mitä häiriköt huusivat. Myös hänen käsityksensä mukaan miehet edustivat Kansallinen Vastarinta -liikettä.

- Ainakin näin kuvan tilanteesta, missä olivat laskeneet kyseisen orkesterin banderollin alas.
HILKKA KARVONEN
[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu