Joillekkin lisäELÄKETTÄ pukkaa !! ??

Palkansaajat maksavat vielä vuosikymmeniä toimihenkilöiden ja johtajien lisäeläkkeitä, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Näin käy siitä huolimatta, että eduskunta on päättänyt lakkauttaa rekisteröidyn lisäeläkkeen vuoden 2016 lopussa.

HS pyysi Eläketurvakeskusta (ETK) selvittämään lisäeläkkeen tulevia kustannuksia. Keskus arvioi, että työeläkejärjestelmä maksaa lisäeläkkeiden kustannuksista vuonna 2015 noin 130 miljoonaa euroa, vuonna 2030 noin 80 miljoonaa euroa ja vielä vuonna 2060 noin neljä miljoonaa euroa.

Rekisteröityyn lisäeläkerahastoon kootut vakuutusmaksut tuottoineen riittävät vain kolmannekseen kustakin lisäeläkkeestä. Loput rahat maksetaan yhteisestä tasausrahastosta.

Rekisteröidyistä lisäeläkkeistä maksavat nekin työeläkemaksujen maksajat, jotka eivät itse saa lisäeläkettä.

ÄÄNESTÄ oikein.
1163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mitäs 1000 € saavat sannoo ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

upeeta Jutta kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu