Oulun omat pojat

Nylykky

Nyt on pakko vähän purnata Kärppien johdon suuntaan vaikka Kärppäfani olenkin. Eli en voi käsittää miksi Kärpät tekee hankintoja jatkuvasti. Minua on miellyttänyt Kärpissä omien junnujen pelaaminen mutta mitä järkeä niitä on peluuttaa vain kolmos ja neloskentässä? Tosin kolmonen saa Kärpissä hyvin peliaikaa mutta eihän nuorista tule ikinä huippuja jos ne joutuu pelaamaan monta vuotta jarrukentässä.

Nyt Kärpillä on Nylanderin jälkeen esim. sentteriosastolla seuraava tilanne: Nylander, Viuhkola, Palsola, Saarenheimo, Sihvonen, Pyörälä (jota pelutetaan tosin laidassa nykyään yleensä).

Kohta Kärppäjunnut leipääntyy Kärppiin ja lähtevät hakemaan peliaikaa muualta. Ja sen suosittelen tekemään, sillä moni seura voi tarjota kakkoskentän paikan kärppäjunnulle ja siitä on huomattavasti enemmän hyötyä kuin pelata jarruroolissa viisi vuotta.

6

854

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jos saa kysyä, niin mitäpä hyötyä on tähän asti ollut esimerkiks Petr Tenkratista? Kovan luokan pelimies, mutta 7 matsissa tasan yks syöttöpiste! Maaleja se jätkä on hommattu tekemään.
      Ja kenellä sitten on kultakypärä? No Oulun omalla pojalla Jussi Jokisella. Ja Saarenheimon Peki on takonu pisteitä lähtestulkoon piste per peli tahtia. Eikö siis kannata mieluummin peluuttaa omia junnuja ku ns. ulkomaanvahvistuksia? Ja jos ei peli ruppee kulkemaan niin vilttiketjuun vaan.

      • Nylykky

        Vähän päivitän noita tietojasi ja omaa sanomaani. Eli Tenkrat on toki tehnyt 7 pelissä 0 3 eikä Saarenheimo ole ihan piste per peli vauhdissa. 7 peliä ja 4 pistettä.

        Mutta näitä pisteitä nimenomaan ei pitäisi Kärpissä tuijottaa sokeasti. Kyllä ulkomaalaisia tarvitaan ja esim. Tenkrat on todellinen vahvistus kuten Ujcik kunhan pääsevät vauhtiin.
        Mutta rajansa kaikella. Siinä vaiheessa kun mestaruuden ratkaisevat Tenkrat,Nylander, Ujcik ja Somervuori niin Junnon on turha puhua pohjoisen joukkueesta ja omista pojista. Omille pojille pitää antaa vastuuta pitkin kautta.

        On toki kiva katsella huippupelaajiakin mutta mukavaa oli viime kaudella nähdä kuinka Janne Pesonen nousi puskista tehomieheksi. Näihin Kärppien tulisi satsata koska se juniorityö on vahvaa ja siitä jauhetaan. Puheille pitäisi saada myös pohjaa.

      • idän ihme
        Nylykky kirjoitti:

        Oikaisu : Janne Pesonen ei ole Kärppien kasvatti. Eikä Niklas Bäckström, eikä...tosi moni muu. Katsopa syntymäpaikat ja/tai pelaajien junnujoukkueet, niin Kärpillä olis kai pari kentällistä "ihan oikeesti" omia. Kärppien on oltava tyytyväisiä vierapelaajiinsa, sillä omilla siellä ei pärjättäisi !

      • Niimpä
        idän ihme kirjoitti:

        Ei kait ne nyt enää kärpissä oo,ku ne on niin hyviä että ne on viety NHL:ään?

      • piccupota
        idän ihme kirjoitti:

        Oikaisu : Janne Pesonen ei ole Kärppien kasvatti. Eikä Niklas Bäckström, eikä...tosi moni muu. Katsopa syntymäpaikat ja/tai pelaajien junnujoukkueet, niin Kärpillä olis kai pari kentällistä "ihan oikeesti" omia. Kärppien on oltava tyytyväisiä vierapelaajiinsa, sillä omilla siellä ei pärjättäisi !

        no otetaan esimerkiks vaikka Joni Pitkänen.. osa siis on jo NHL:ään lähteny... Mutta on niitä omia tähtiä joukkueessa vielä että muille jakkaa, ja jos joka joukkueen "vahvistukset" eli muualta tulleet poistettas, olis Kärpät ylivoimasesti paras omilla pojilla!

      • Nylykky
        idän ihme kirjoitti:

        Oikaisu : Janne Pesonen ei ole Kärppien kasvatti. Eikä Niklas Bäckström, eikä...tosi moni muu. Katsopa syntymäpaikat ja/tai pelaajien junnujoukkueet, niin Kärpillä olis kai pari kentällistä "ihan oikeesti" omia. Kärppien on oltava tyytyväisiä vierapelaajiinsa, sillä omilla siellä ei pärjättäisi !

        En ole väittänytkään että kärpät pärjäisi ilman vieraspelaajia. Kuten sanoin Tenkratia ja Ujcikia tarvitaan mutta joku raja tuossa pitää olla.

        Minun kirjoitukseni pointti ei ole siinä, onko joku alunperin F-junnusta lähtien pelannut Kärpissä vai tullut joskus 15-> Kärppiin, kuten Jokinen. Kuitenkin ne ovat vähän eri tavalla joukkueen omia poikia kuin ulkomaalaisvahvistukset tai Eero Somervuori.

        Nämä "omat pojat" ovat kuitenkin nuoresta pitäen pelanneet Kärppien junnuissa ja nousseet vähitellen edustusjoukkueeseen. Ja monella on juuret jossain pikkuseurassa mutta näin varmasti on muidenkin seurojen kuin Kärppien kohdalla. Anyway, on mielestäni mukava seurata sellaisen pelaajan kehitystä jonka nimen muistaa A tai B-junnuista.

        Se on pointti että minusta olisi mukavaa että nuoret saisivat mahdollisuuden nousta Kärpissä huipulle. Ihan sama oli sitten kotoisin Suomussalmelta ja Inarista ja olisi pelannut lätkää myös Haukiputaan Ahmoissa tai Kalajoen Junkkareissa. That is not the point.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe