USA:ssa liittovaltion hallinnnossa ja erityisesti sen ylemmillä tasoilla presidentin puolueen vaikutus on erittäin suuri, kun presidentti vaihtuu ja varsinkin, jos myös hallitseva puolue vaihtuu. Muistamme hyvin kuinka v.1976 vaaleissa James Carter voitti niukanlaisesti Gerard Fordin. Republikaani Fordin joukkojen tilalle Valkoiseen taloon saapuivat päsmäröimään georgialaisen pähkinänviljelijä Carterin joukot, jotka olivat paljolti kotoisin Atlantasta. Muutos oli suuri ja vaikutti myös politiikkaan. Maalaisfarmarien porukka Washington DC:ssä antoi aihetta myös runsaan huumorin viljelyn viriämiseen silloisessa Jenkkilässä.
Meillä Suomessa on ollut ainakin aikaisempina aikoina tapana luonnehtia valtion leipää pitkäksi joskin kapeaksi. Tilanne on siitä hiukan muuttunut, kun monista merkittävistä hallintoviroista on tehty määräaikaisia. Silti suomalainen hallintokoneisto on luonteeltaan erittäin pysyväistä verrattuna mm. tuohon Yhdysvaltojen systeemiin.
Suomalaisilla ministereillä on "oman puolueensa joukkoja" lähimpinä avustajinaan, mutta varsinaisen laajan hallintokoneiston henkilöt ovat tanakasti paikoillaan, vaikka hallitus vaihtuu ja siinä yhteydessä monasti myös ministerin puolue. Toisaalta se on etu eli syntyy jatkuvuutta, kun kokenut virkakoneisto säilyy eikä kaikkea mennä pistämään uusikiksi. Toisaalta poliittisten virkanimitysten seurauksena ministeri kohtaa omassa ministeriössään myös kilpailevien puolueitten toimesta aikaisemmin nimitettyjä viranhaltijoita johtavillakin vakansseilla, esim kansliapäällikkötasolla.
Otetaanpa esimerkiksi valtiovarainministeriö. Kun Jyrki Katainen toimi ministerinä v.2007-2011, niin hän miehitti ja naisitti omilla kokoomuslaisillaan avoimeksi tulleita valtiovarainministeriön virkoja. Ministeriö "kokoomuslaistui". Kun sitten Jutta Urpilainen nimitettiin valtiovarainministeriksi, niin hän joutui paljolti kokoomuslaisen viranhaltijakunnan keskelle, vaikka totta kai hänkin pystyi pestaamaan lähimmiksi apulaisikseen omia taustahenkilöitään. Valtiovarainministeriön kannanotoissa onkin heijastunut myös v. 2011 ja sen jälkeen varsin selkeänä kokoomuslainen talouslinjeeraus, vaikka itse ministeri onkin ollut SDP:n puheenjohtaja. On siinä ollut Urpilaisella tekemistä, taaplailemista.
Meillä Suomessa on ollut ainakin aikaisempina aikoina tapana luonnehtia valtion leipää pitkäksi joskin kapeaksi. Tilanne on siitä hiukan muuttunut, kun monista merkittävistä hallintoviroista on tehty määräaikaisia. Silti suomalainen hallintokoneisto on luonteeltaan erittäin pysyväistä verrattuna mm. tuohon Yhdysvaltojen systeemiin.
Suomalaisilla ministereillä on "oman puolueensa joukkoja" lähimpinä avustajinaan, mutta varsinaisen laajan hallintokoneiston henkilöt ovat tanakasti paikoillaan, vaikka hallitus vaihtuu ja siinä yhteydessä monasti myös ministerin puolue. Toisaalta se on etu eli syntyy jatkuvuutta, kun kokenut virkakoneisto säilyy eikä kaikkea mennä pistämään uusikiksi. Toisaalta poliittisten virkanimitysten seurauksena ministeri kohtaa omassa ministeriössään myös kilpailevien puolueitten toimesta aikaisemmin nimitettyjä viranhaltijoita johtavillakin vakansseilla, esim kansliapäällikkötasolla.
Otetaanpa esimerkiksi valtiovarainministeriö. Kun Jyrki Katainen toimi ministerinä v.2007-2011, niin hän miehitti ja naisitti omilla kokoomuslaisillaan avoimeksi tulleita valtiovarainministeriön virkoja. Ministeriö "kokoomuslaistui". Kun sitten Jutta Urpilainen nimitettiin valtiovarainministeriksi, niin hän joutui paljolti kokoomuslaisen viranhaltijakunnan keskelle, vaikka totta kai hänkin pystyi pestaamaan lähimmiksi apulaisikseen omia taustahenkilöitään. Valtiovarainministeriön kannanotoissa onkin heijastunut myös v. 2011 ja sen jälkeen varsin selkeänä kokoomuslainen talouslinjeeraus, vaikka itse ministeri onkin ollut SDP:n puheenjohtaja. On siinä ollut Urpilaisella tekemistä, taaplailemista.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Talouselämä-lehdessä tarkastellaan Palkansaajien tutkimuskeskuksen tutkimuskoordinaattori ja ennustepäällikkö Eero Lehdon kirjoitusta, jossa hän käsittelee valtiovarainministeriön (VM:n) ennusteita ja laskelmia. Lehto ruotii mm. kestävyysvajeen ympärillä käytävän keskustelun vähäisyyttä ja kritiikittömyyttä. Hän luonnehtii mm.:
- Kaukaisen tulevaisuuden epävarmuus tekee kestävyysvajelaskelmista vääjäämättä huteria.
- Suomen julkisen talouden kestävyysvaje on kaiken kaikkiaan arvioitu liian suureksi.
Kun kuuntelee poliitikkojen pontevaa sanankäyttöä kestävyysvajeen merkeissä, niin siinä ovat taustalla nimen omaan VM:n laatimat ennusteet ja laskelmat. Lienee siis esitettävä kysymys: "Käyttävätkö poliitikot liian sinisilmäisesti VM:n ennusteita ja laskelmia? Heiluttaako häntä koiraa eli virkakoneisto päättäjiä?
Minun mielestä on ainakin parempi niin että arvioidaan kestävyysvaje liian suureksi kuin liian pieneksi. Talouspolitiikkaa on kuitenkin paljon helpompi tarvittaessa höllentää nopeasti kuin kiristää. Tietysti liika on liikaa. Jos ollaan liian pessimistisiä niin vajeen taittamiseksi tehdyt toimet alkaa jopa ruokkimaan sitä vajeen syntymistä.
2% tai alle oleva kasvu on ehkä hieman varovainen arvio, mutta toisaalta, kukapa tulevaisuudesta mitään varmaa osaisi sanoa.
Käyttävätkö poliitikot liian sinisilmäisesti VM:n ennusteita ja laskelmia?
No, VM tekee nämä kyseiset ennustukset juuri sen takia että se niitä käyttää. Muutenhan ei olisi mitään järkeä niitä edes teettää. Tietysti voisi miettiä sellaista että tehtäisiin eri instanssien ennusteista joku yksi kokonaisuus. Itse en tätä kannata koska silloin näiden ennusteet vaikuttaisi suoraan oman alan tulevaisuuteen ja itse en tilaisi tutkimusta keneltäkään jolla on oma lehmä ojassa. Vaara siihen että numeroita muokataan omia tarkoitusperiä suosiviksi on liian suuri. Kyseessähän olisi kuitenkin ennuste jolloin ei voi oikeudellisia vastuitakaan perätä kun kaikki on pelkkää arvailua.
Arvailuja tahi ei, mutta vaikutusta "ennakoinneilla" joka tapauksessa on. Muistamme hyvin kolmen vuoden takaiset hallitusneuvottelut. Nimen omaan "parhaat asiantuntijat" ja VM:n terävimmät aivot silloin hallitusohjelman tekstiä laadittaessa olivat vahvasti vaikuttamassa hallitushjelman tekstiin. Ja tulevaisuuden ennusteethan siinä olivat pohjana. Ohjelmasta tuli Biblian tekstiin verrattavaa epistolatekstia, johonka ei ollut puuttuminen, vaikka maailman ja Suomen meno lähti toisenlaisille raiteille. Ennakonnit menivät hatelikkoon. Eikö sillä ole ollut muka vaikutusta? Ikävä kyllä väärien ennakointien laatijat eivät todelakaan joudu juuri mihinkään vastuuseen. Ainoa vastuu olisi viran menettäminen, mutta eipä ennustamisessa erehtyminen liene mikään virkavirhe.
Melko kummallisia nuo "kokoomuslaiset linjaukset" koska Urpilaisen aikana on vaihtunut koko ministeriön ylin johto.
Suoraan jos sanotaan niin Urpilaisen älynlahjoilla varustetulla ihmisellä olisi tekemistä jo mutterin kiertämisessä ruuviin. Jos yhtään seurasit edellisen hallituskauden aikana tämän oppositiojohtajan puheenvuoroja eduskunnassa, ihmettelen suuresti jos koit jotain muuta kuin myötähäpeää.
Joopa joo. Mitähän mahtaisi tapahtua, jos meilläkin Jenkkilän käytännön tapaan hallituksen vaihtuessa "uuteen komentoon" vaihdettaisiin aina kuta kuinkin kokonaan ministeriöitten virkajohtohenkilöt ainakin osastopäälliköitä myöten? Ei tarvitsisi ainkaaan kirjoitella tämmöisiä, että edellisten hallitusten "agentteja" olisi yhteistyöhaluttomina ja omine toisenlaisine puoluelinjeerauksineen uusien ministereitten riesana.
Mitä tulee esim. valtiovarainministerin toimenkuvaan ja pätevyyteen, niin milloinkahan meille Suomeen saataisiin taustaltaan kansantalouden ja finanssiopin osaaja valtiovarainministeriksi? Nythän meillä on kokemusta peruskoulun- ja voimistelunopettajista, juristeista, insinööreistä, politiikan broilereista, jne. Mitähän tapahtuisi, jos edes kokeiltaisiin todellista talousmiestä tai talousnaista? Siinä asetelmassa olisi semmoinen "huono puolensa", että ministerillä olisi vähintään yhtä hyvin ja ehkä jopa enemmänkin alan osaamista kuin ministeriön virkakoneistolla. Hallintobyrokratia ei enää pääsisikään olemaan se häntä, mikä heiluttaisi koiraa.