MTV3: Jumala pois oikeussaleista

Maikkari kirjoittaa todistajan valan jäämisestä historiaan. Todistajan valassa vannotaan Jumalan nimeen, että todistuspuheenvuorossa kerrotaan totuus. Jos lakiehdotus hyväksytään, jatkossa vannotaan kunnian ja omantunnon kautta. Pieni askel kohti sekulaarimpaa yhteiskuntaa olisi sekin. Hassua, että totuutta etsivässä oikeuslaitoksessamme on näinkin kauan vannottu epätoden satuhahmon kautta.

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/todistajan-vala-historiaan---jumala-pois-oikeussaleista/3185762
20340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Samainen hallituksen esitys perustelee muuten rippisalaisuuden laajentamista näin:

"- - valtion on Euroopan ihmisoikeussopimuksen tulkintalinjan mukaan toimittava neutraalisti ja puolueettomasti suhteissaan eri uskonnollisiin yhdyskuntiin ja käyttäessään niitä koskevaa sääntelyvaltaa (esim. Metropolitan Church of Bessarabia ym. v. Moldova 13.12.2001)."

Näkisin eräitä muutoksia olevan tulossa, jos Suomen valtio alkaa toimia puolueettomasti suhteissaan eri uskonnollisiin yhdyskuntiin.

Äänestä

Eli onko todistaja tähän asti saanut itse valita, vannooko Jumalan vai oman kunnian ja omatunnon nimeen? Aika hupaisaa, jos valinta on vapaa, ateisti on voinut vannoa mielikuvitusolennon nimeen. Todella vakuuttavaa :)

Äänestä
  • "29 § (29.7.1948/571) Todistajien on kunkin erikseen valintansa mukaan joko vannottava todistajanvala tai annettava todistajanvakuutus. Todistaja, joka ei kuulu mihinkään uskontokuntaan, antaa kuitenkin vakuutuksen."
    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1734/17340004000

    Uskontokuntiin kuulumattomat eivät siis ole saaneet valita. Sinänsä jos kuuluu kirkkoon vaikka ei uskoisikaan niin periaatteessa kylä on voinut vannoa sellaisen nimeen johon ei usko. Kaikkiaan tuo on niin typerä lainkohta että ihan jos siitä päästään eroon.

    Äänestä

  • rainbowshy kirjoitti:

    "29 § (29.7.1948/571) Todistajien on kunkin erikseen valintansa mukaan joko vannottava todistajanvala tai annettava todistajanvakuutus. Todistaja, joka ei kuulu mihinkään uskontokuntaan, antaa kuitenkin vakuutuksen."
    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1734/17340004000

    Uskontokuntiin kuulumattomat eivät siis ole saaneet valita. Sinänsä jos kuuluu kirkkoon vaikka ei uskoisikaan niin periaatteessa kylä on voinut vannoa sellaisen nimeen johon ei usko. Kaikkiaan tuo on niin typerä lainkohta että ihan jos siitä päästään eroon.

    Oikeusministeri on kertonut, että uskonnonvapauslaki uudempana lakina ohittaa tuon määräyksen, ja jokainen on siis laillisesti saanut 1.8.2003 saakka saanut vannoa valan.

    Käytännössä niin on saanut tehdä jo aiemmin. Mikä on jotenkin jännää, kun luulisi että jos jossain niin tuomioistuimessa noudatetaan lakia täsmällisesti.

    Äänestä

  • Jori Mäntysalo kirjoitti:

    Ihan tolkutonta että uskontokuntiin kuulumattoman oli siis aikaisemmin pakkoa antaa vakuutus, ei saanut valita valaa jumalan nimeen. Vakaumus ja jäsenyys liitetty tiukasti yhteen, vaikka niillä ei välttämäti mitään yhteyttä, voi olla usk. yht. jäsen vaikka on ateisti, ja vakaumuksellinen kristitty vaikka ei kuulu mihinkään usk.yhteisöön.

    Olis kyllä ihan hupaisaa ateistina vannoa käsi raamatulla vaikkapa todistajan vala oikeudessa tai ministerin vala!

    Äänestä

Kun äänestys tulee on mielenkiintoista nähdä äänestääkö Räsänen hallituksen esitystä vastaan. Itse veikkaan tyhjää.

Äänestä
  • Ministeri ei äänestä, mutta sama koskee tietysti muita KD:n edustajia.

    Samassa esityksessä on sekä rippisalaisuuden laajentaminen pienuskontoihin että valasta luopuminen. Toki valiokunta voi vielä muuttaa lain yksityiskohtia, mutta aika harvinaista se on muuten kuin aivan sanavalintojen osalta. Suuressa salissa esitys voidaan lopulta vain hyväksyä tai hylätä.

    (Toki tätäkin ON tapahtunut, esimerkiksi jumalanpilkkalakiin palasi "Jumala" nimenomaan valiokuntakäsittelyssä.)

    Perustuslakiovaliokunta tulee antamaan asiasta lausunnon lakivaliokunnalle, joka tekee mietinnön. Puuttuukohan kumpikaan esitettyyn perusteluun?

    Äänestä

  • Jori Mäntysalo kirjoitti:

    Ministeri ei äänestä, mutta sama koskee tietysti muita KD:n edustajia.

    Samassa esityksessä on sekä rippisalaisuuden laajentaminen pienuskontoihin että valasta luopuminen. Toki valiokunta voi vielä muuttaa lain yksityiskohtia, mutta aika harvinaista se on muuten kuin aivan sanavalintojen osalta. Suuressa salissa esitys voidaan lopulta vain hyväksyä tai hylätä.

    (Toki tätäkin ON tapahtunut, esimerkiksi jumalanpilkkalakiin palasi "Jumala" nimenomaan valiokuntakäsittelyssä.)

    Perustuslakiovaliokunta tulee antamaan asiasta lausunnon lakivaliokunnalle, joka tekee mietinnön. Puuttuukohan kumpikaan esitettyyn perusteluun?

    Siis miksei ministeri äänestä? Onhan hän kansanedustaja. Vai lasketaanko hänen ääni automaattisesti mukaan?

    Äänestä

  • Tunnustaa kirjoitti:

    Siis miksei ministeri äänestä? Onhan hän kansanedustaja. Vai lasketaanko hänen ääni automaattisesti mukaan?

    Ministeri ei siis hoida kansanedustajan tehtävää, jos on kansanedustaja (kuten yleensä on). Sijalla on saman puolueen varaedustaja.

    Äänestä

  • Jori Mäntysalo kirjoitti:

    Ministeri ei siis hoida kansanedustajan tehtävää, jos on kansanedustaja (kuten yleensä on). Sijalla on saman puolueen varaedustaja.

    Eikun arghs, mitähän sekoilen... Siis käytännössä ei äänestä, koska hoitaa ministerin tehtäviä. On toki kansanedustaja. Yleiskielessä esim. Urpilainen sanoo "palaavansa kansanedustajaksi".

    Äänestä

Onko tietoa, milloin tästä äänestetään?

Äänestä
  • Jaa-a, ehkä tämä yritetään saada valmiiksi vuoden loppuun mennessä. Muutos on osa isompaa settiä, jossa erityisesti anonyymi todistaminen on ihan uusi juttu Suomessa. Siitä tullaan varmaan vääntämään, molempiin suuntiin.

    Toisaalta se takaa, että esitys tulee käsitellyksi. Taas toisaalta, tällainen yksityiskohta voi muuttua valiokunnan sivulauseessakin, eikä sitä enää suuressa salissa ruveta silloin kääntämään.

    Kalastuksenvalvojan vala ja tuomiokapitulien valtiolipun käyttö muuten ovat poistuneet molemmat ikäänkuin sivuseikkana muun lainmuutoksen yhteydessä. Tästä on tulossa vähän samantapainen juttu.

    Äänestä

Vapaa-ajattelijain liitto esitti tätä jo vuonna 2007. Hyvä että oikeusminiseriö on nyt tullut järkiinsä.

Äänestä
  • Taustalla tosin seuraavaa:
    "Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei ole pitänyt hyväksyttävänä, että
    henkilö joutuu tekemään selkoa uskonnollisesta vakaumuksestaan valaa
    annettaessa (Dimitras ym. v. Kreikka 3.6.2010). Ylipäätään henkilöllä ei
    ole velvollisuutta toimia niin, että toiminnasta voitaisiin tehdä päätelmiä
    hänen vakaumuksestaan (Alexandridis v. Kreikka 21.2.2008). Uskonnollista
    vakaumusta koskevat tiedot ovat henkilötietolain (523/1999) 11 §:n mukaan
    ns. arkaluonteisia tietoja. Tällaiset tiedot kuuluvat myös Euroopan
    neuvoston tietosuojasopimuksen mukaan erityisen suojan piiriin (L 35/1992;
    SopS 36/1992). Valtion on myös toimittava neutraalisti ja puolueettomasti
    suhteissaan eri uskonnollisiin yhdyskuntiin ja käyttäessään niitä koskevaa
    sääntelyvaltaa (esim. Metropolitan Church of Bessarabia ym. v. Moldova
    13.12.2001)."

    Äänestä

  • Kuudes pykälä kirjoitti:

    Taustalla tosin seuraavaa:

    Tuleekohan tässä vielä "imperiumin vastaisku"?

    Äänestä

  • Huhhahheijaaa kirjoitti:

    Tuleekohan tässä vielä "imperiumin vastaisku"?

    Eipä ole tullut, vaan kaikki on sujunut mainiosti, ilman mitään valitusvirsiä.

    Äänestä

Vihdoinkin jotain järkeä

Äänestä

Loistavaa kehitystä.

Äänestä

Uskovaisille vannominen on oikeudessa ollut syntiä aina .

Matt. 5:34-37 "Mutta minä sanon teille: älkää ensinkään vannoko, älkää taivaan kautta, sillä se on Jumalan valtaistuin, älkääkä maan kautta, sillä se on hänen jalkojensa astinlauta ... vaan olkoon teidän puheenne: 'On, on', tahi: 'ei, ei'. Mitä siihen lisätään, se on pahasta."
Jaak. 5:12 "Mutta ennen kaikkea, veljeni, älkää vannoko, älkää taivaan kautta älkääkä maan, älkää mitään muutakaan valaa; vaan 'on' olkoon teillä 'on', ja 'ei' olkoon teillä 'ei', ettette joutuisi tuomion alle."

Äänestä
  • Uskovaiset eivät useinkaan edes tunne Raamattua ja loput lukevat valikoiden.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

xxxxxxxxxxxxxxxxxxx kirjoitti:

Maikkari kirjoittaa todistajan valan jäämisestä historiaan. Todistajan valassa vannotaan Jumalan nimeen, että todistuspuheenvuorossa kerrotaan totuus. Jos lakiehdotus hyväksytään, jatkossa vannotaan kunnian ja omantunnon kautta. Pieni askel kohti sekulaarimpaa yhteiskuntaa olisi sekin. Hassua, että totuutta etsivässä oikeuslaitoksessamme on näinkin kauan vannottu epätoden satuhahmon kautta.

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/todistajan-vala-historiaan---jumala-pois-oikeussaleista/3185762

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu