Mä oon ihminen jolla on rikas elämäkokemus ikään nähden. Oon kokenut ja nähnyt elämän heittämää sontaa kaikissa muodoissaan ja koska siedin ja selvisin siittä, opin auttamaan muita. Olen supersosiaalinen, hauska tapaus ja mä ymmärrän ihmisten sietokykyjen rajat eriasteisissa asioissa.. Kunnes elämäni muuttui minäminäkeskeiseksi parisenvuotta sitten. Mä siis vaivuin masennukseen ja traumaperäiseen ahdistukseen. En enää lähtenyt minnekkään vaan istuin peeper homeessa kotona ja murehdin sitä mitä elämä mulle toi kauan aikaa sitten, eli halusin murehtia jo läpi käytyjä ja puituja asioita uudelleen. Joo tiedetään masennus on sairaus ja se voi iskeä kelle vaan ja milloin vaan, tiedän mistä puhun. Mun elämä meni siihen pisteeseen että keksin tekosyitä etten lähtisi minnekkään tai tekis mitään ns hauskaa eli lievää masennusta. Joka diaknosoitiinkin psykiatrin avulla. Rakensin itselleni kodin jossa viihdyn ja olin siellä jos ei ollut pakko, siis aivan pakko liikkua. Asuin huonolla alueella ja sinä si yks naapuritalon jästipää jopa kävi kimppuunkin ja muuto oli edessä kun en uskaltanut edes kauppaan liikkkua. Kun muutin, käänsin uuden sivun elämässäni ja totesin olevani paljon onnellisempi kuin vuosiin. Sain elämäni reilaan, mutta.. Sitten tulee se miksi tätä tekstiä ylipäätään kirjotan ja se itsekyyskin astuu kuvaan. En alkanut elää sitä normaalia hyvää elämää. Jumituin tänne kotini sohvalle, keksin edelleen syitä miksi en voi mennä kaverille kahville tai baarissa poikkeemassa moikkaamassa kavereita. Syylistin mun omaa lähipiiriä siittä että ne on unohtanut mut ja hylännyt. Pyyhyy.. Mutta niinhän ei tietty ole, tänään onneksi kaverini viimein kerto mulle faktat. Sai viimein mut ymmärtään ettei kukaan tule hakemaan mua täältä. Elämä tapahtuu kaikana näistä seinistä, ellen aio muuttaa tätä kivaa pikku kaksiooni baariksi tai muuksi kohtaamis paikaksi. Ny kysynkin millä ihmeellä saan tämän kierteen ja mukamas ahdistuksen loppumaan että pystyn meneen muuallekin kun asioille ja satunaisesti vieraileen naapurissa? En ole enää siis testienkään mukaan masentunut vaan nyt se on vaan jostain kiinni? Apuja ei ole ammattitasolla enään joten pyydän apua niiltä jotka oikeesti tietää eli asian läpikäyneiltä. Ja haluan muistuttaa tää teksti on vain mun näkemys mun omasta elmästä ja tilanteesta. En halua missään nimessä loukata ketään.
Erilailla itsekäs!
Kkvn
481
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
No tota. Kuka sanoi että entiseen pitää palata tai on paluuta, ja että ympäriinsä on joku pakko riehua? Miksei saa olla kotona jos kotona viihtyy? Ikääsi et kertonut mutta ehkä olet vaan aikuistunut ja muuttunut ja kiinnostunut nykyään erilaisista asioista kuin ennen ilman että se on mikään vika joka pitää korjata. Aikansa kutakin. Vuosista et kehitystäsi voi laskea ja verrata muhin jos olet tähän mennessä enemmän ehtinyt kuin muut. Ja ikävää tietenkin että kavereiden kanssa seurustelu vähenee jos he eivät kulje samassa tahdissa kanssasi mutta semmoista se tuppaa olemaan kaikilla muillakin. Usein asiat hieman muuttuvat esimerkiksi siinä vaiheessa kun osalle alkaa tulla perhettä. Ja kyllä tämä muutos myös itsessään ahdistaakin ainakin ennen kuin tajuaa että ei ole pakko tehdä sitä ja tätä ja tota vaan siksi että ennen on tehnyt ja muutkin tekee. Että kokoajan pitäisi olla jossain muualla että sopisi johonkin visioon.
Se on nyt melkein siitä kiinni ahdistaako vai mukamasahdistaako. Käytkö töissä/koulussa/jossain säännöllisesti?Ja vielä sanoisin että ei masennuksesta toivuta perinpohjin mitenkään nopeasti vaikka olisikin jo ihan toimintakykyinen.
Olen työtön koska olen ollut masennuksen takia sairalomalla. Työnhaku tietysti ontaas käynnistetty ja jos arkeen tulisi jotain. Enkä puhu nyt riekkumisesta vaan ihan siittä että voisisin Alkaa elämää ilman että viitän viikkoja kotona yksin. Tottakai tää kokemus on avannut mun silmät, kuten esim en enää juo ollenkaan. Tiedän aikuistuvani ja sen nojalla mun prioriteetit on muuttunut, en halua riehua ympäriinsä vaan haluasin olla vaan enemmän aktiivinen ja tarvitsen sen potkun että uskaltaisin, siitä on kyse! Niin ja olen vasta 25!
No siis jos et todella ihan oikeasti uskalla poistua kotoasi niin ethän sinä sitten ole vielä "terve" ihan sama millä tätä asiaa on testattu ja mukamas tällaiseen tulokseen päästy. Kysyinkin työllisyystilannetta juuri siksi että onko jotain asunnon ulkopuolista elämää ja rytmiä... Tuota eräänlaista lamaa aiheuttaa kyllä valitettavasti se työttömyyskin ihan muuten terveillekin. Alkaa meno hyytyä useimmilla puolen vuoden jälkeen vaikka aikaa olisi mukavasti asioihin joihin työssä käydessä ei oikein ole niin alkaa mennä välttämättömiin askareisiin kaksi kertaa enemmän aikaa ja väliajoilla päätyy tuijottamaan tyhjyyteen television edessä. Auttaisiko joku vaikka työkkärin kurssi? Olisi kertakaikkiaan pakko lähteä jonnekin eikä vaan toivoa että oma aktiivisuustaso jotenkin nousee että pääsis liikkeelle...
On ihmisiä, jotka viihtyvät omissa oloissaan ja kodissaan. On kotiäitejä, työssäkäyviä, perheettömiä sinkkuja.
Jos kokee että vihtyy ja on onnellinen ilman baariteluja ym. niin mikäs siinä? Ei siitä ainakaan ongelmaa ongelman vuoksi tarvitse kehtittää.