Yliherkkyys

nuhis

Olen muutaman vuoden kärsinyt ihmisten voimakkaista haju- ja partavesistä. Oireet ovat olleet suhteellisen lieviä, päänsärkyä ja pientä hengenahdistusta, eli lievää yliherkkyyttä. Nyt minulla on ollut pari viikkoa kestänyt flunssa, mahdollisesti siitepölyallergia, oireina silmien punoitusta, tukkoisuutta ja lievää hengenahdistusta. Eilen työpaikalla jouduin altistumaan pitkäaikaisesti hyvin voimakkaaseen hajuveteen ja nyt ei aivastelusta tule loppua. Jos on siitepölyallergia, niin reagoiko allergikko myös erityisen voimakkaasti hajusteisiin? Mietin vain,että haenko apteekista itsehoitoallergialääkkeitä vai menenkö allergiatesteihin..tämän asian kanssa voi elää, mutta paheneeko oireet vuosi vuodelta..

8

237

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niiskuttaa

      Sinulla on alkava monikemikaaliherkistyminen. Kannattaa toki käydä lääkärissä, jos sieltä sattuisi jotain apua löytymään. Todennäköisesti ainoa oikea apu on kuitenkin hajusteiden (ja niitä käyttävien ihmisten) välttäminen. Jos altistut jatkuvasti, oireesi pahenevat varmasti.

    • ollos hyvä

      Tuoksuherkät koetaan häiriköiksi: Joka toinen meistä alkaa voida pahoin, väsyy tai saa päänsärkyä (paha migreenikohtaus saattaa tulla) ja muita yleisiä ruumiillisia oireita ympäristömme tavallisista tuoksuista kuten tupakansavusta, tunkkaisesta sisäilmasta, lakan, maalin, kopiokoneen, pesuaineen, pakokaasun tai työtoverin parfyymin, partaveden tai hien tuoksusta. Tällaisella herkkyydellä ei ole toistaiseksi vakiintunutta termiä. Termi tuoksuherkkyys kuvaa ilmiötä ehkä parhaiten. Kyseessä ei ole allergia, vaikka herkkyys usein sekoitetaankin siihen.

      Työtehoa heikentävä tuoksu voi olla niin heikko, ettei sitä edes huomata.

      Tuoksuherkkyys on perinnöllinen ominaisuus. Se on hyödyttänyt esi-isiämme varoittamalla pilaantuneesta ruoasta, villieläimistä ja muusta epätavallisesta ja mahdollisesti vaarallisesta asiasta ja taannut siten paremmat mahdollisuudet selvitä hengissä. Herkkyyttä ei pystytä mittaamaan objektiivisin keinoin eikä siihen ei ole toistaiseksi käytettävissä kunnollista hoitokeinoa. Antihistamiinit auttavat usein ainakin jonkin verran, mutta aivan liian moni joutuu oireittensa voimakkuuden takia käpertymään kotinurkkiinsa uskaltamatta lähteä edes kauppaan. Työpaikat onnistutaan tavallisesti saamaan siedettävän tuoksuttomiksi mutta nipottajan ja häirikön maineelta ei suojaa mikään.
      http://www.hajusteyliherkkyys.com/perustietoaSairaudesta.html



      Ajattelet että henkilökohtainen hygienasi, itsevarmuutesi ja viehättävyytesi ovat kunnossa, kun tuoksut. Peset suihkussa hiuksesi ja ihosi tuoksuilla, puhdistat suusi tuoksuvilla, puhdistat ihosi ja meikkaat tuoksuvilla, lisäät tuoksuvan deodorantin, vartalovoiteen, ehkä jalkasuihkeen ja intiimisuihkeen, lisäät tuoksuvan hiusgeelin, hiuslakan ja hajuveden. Pukeudut hajusteilla pestyihin vaatteisiin ja lisäät hajustetun pikkuhousunsuojan.

      Kylpyhuoneen ja wc:n olet jo pessyt hajustetuilla, samoin saunan ja keittiössä tiskit. Todennäköisesti kaikki siivousaineesi ovat tuoksuvia. Olet ehkä sijoittanut kotiisi ilmanraikastimen.

      Menet autoosi, joka tuoksuu, tai bussiin ja työpaikalle, jossa muutkin tuoksuvat. Hengität hajusteita sisääsi koko päivän. Niitä tunkeutuu myös ihosi läpi.

      Jonain päivänä ehkä huomaat, että silmiäsi kirvelee ja ne valuvat vettä, nenä on tukossa, päätä särkee, pyörryttää, ajatukset ovat tokkuraiset, rintaa painaa ja yskittää, ääni käheytyy, väsyttää ja oksettaa. Alat epäillä että sinulla on astma. Kutiset odottamattomasti.

      Voi olla, että olet herkistynyt hajusteille.

      JATKUU
      http://www.elinahytonen.fi/2012/05/hajuste-kavala-ystava/

    • ollaan hyviä

      Voi kulta kun sitä päänsärkyä aiheutuu niin monesta asiasta, ja hengenahdistus on yleinen _psykologinen_ oire tilanteessa, jossa luulee, ettei saa henkeä. Tutkituta silmälasitarpeesi, tarkista, että juot tarpeaksi vettä päivän aikana ja että syöt oikein. Tarkista työasentosi, kotona tyynysi, patjasi. Seisoma-asento voi vääränä aiheuttaa päänsärkyä. Ei suomi24ssä voi kukaan diagnosoida mitään alkavia monikemikaaliyliherkistymisiä ym. Tuo ollos hyvä postaa tuotaa samaa, osin virheellistä (joka toinen alkaa voimaan pahoin jne) tekstiä tälle palstalle jatkuvasi. Tietynlaista fanatismia on ilmassa täällä.

      Älä ala rajoittaa elämääsi nettidiagnooseilla turhaan. Olet elämäsi ansainnut, kaikkine ympäristöineen ja ystävineen. Älä anna kenenkään viedä sitä sinulta pois näillä kirjoituksillaan.

      • hajutonna

        Tutkimusten mukaan 40% kärsii hajusteista enemmän ja vähemmän.


      • olette haisuleita

        Pelkäät , että teistä hajuvedenkäyttäjistä tulee samanlaista rupusakkia kuin tupakoitsijat. Ei tarvitse pelätä, niin on jo käynyt.


      • ollaan hyviä
        hajutonna kirjoitti:

        Tutkimusten mukaan 40% kärsii hajusteista enemmän ja vähemmän.

        Minkä tutkimusten? Lähdettä kehiin, kiitos.


      • kysy ja hämmästy
        ollaan hyviä kirjoitti:

        Minkä tutkimusten? Lähdettä kehiin, kiitos.

        Kysele kavereiltasi


    • help..

      "Käyn yhden kaverini kanssa yhdessä juoksemassa, ja hänen juoksuvaatteensa haisevat vanhalta hieltä niin hirveästi, että se häiritsee ulkoilmassakin. Voinko huomauttaa siitä hänelle ja, jos niin miten, ettei hän loukkaannu ja lakkaa lenkkeilemästä kanssani?"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      61
      1650
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      29
      1275
    3. 85
      1108
    4. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      925
    5. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      878
    6. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      67
      855
    7. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      15
      809
    8. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      755
    9. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      735
    10. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      711
    11. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      151
      669
    12. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      638
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      632
    14. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      625
    15. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      611
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      590
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      576
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    19. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      25
      561
    20. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      33
      558
    Aihe