Minulla todettiin muutama vuosi sitten 2. tyypin bipo ja välillä varsinkin depressiojaksot ovat olleet hyvinkin voimakkaita ja kestäneet pitkää, kerran jopa melkein 6kk.
Kun hypomania ja varsinkin depressio kausi on voimakkaimmillaan niin en oikein pidä yhteyttä keneenkään tuttuun tai ystävääni, olen joko uusien ihmisten parissa tai sitten yksikseni kotona.
Toki hyvät pitkäaikaiset ystäväni ymmärtävät sairauteni ja ovat jaksaneet pitää minuun yhteyttä, mutta silti olen menettänyt monta tärkeääkin ihmistä joihin olet tutustunut viimeisen 3 vuoden aikana.
Nyt olen juuri alkanut toipumaan viimeisimmästä 3kk depressiojaksosta ja viimeisen kuukauden olen lähinnä itkenyt sitä kun uusi miesystäväni (ei seurustelua, mutta mutta melkein) jätti minut sairauteni takia. Hän kertoi syyksi vain sen ettei osaa enää rakastaa minua kun en kuulemma pidä häneen tarpeeksi yhteyttä tai tapaa häntä vaan olen vain yksin kotona.
Kun hypomania ja varsinkin depressio kausi on voimakkaimmillaan niin en oikein pidä yhteyttä keneenkään tuttuun tai ystävääni, olen joko uusien ihmisten parissa tai sitten yksikseni kotona.
Toki hyvät pitkäaikaiset ystäväni ymmärtävät sairauteni ja ovat jaksaneet pitää minuun yhteyttä, mutta silti olen menettänyt monta tärkeääkin ihmistä joihin olet tutustunut viimeisen 3 vuoden aikana.
Nyt olen juuri alkanut toipumaan viimeisimmästä 3kk depressiojaksosta ja viimeisen kuukauden olen lähinnä itkenyt sitä kun uusi miesystäväni (ei seurustelua, mutta mutta melkein) jätti minut sairauteni takia. Hän kertoi syyksi vain sen ettei osaa enää rakastaa minua kun en kuulemma pidä häneen tarpeeksi yhteyttä tai tapaa häntä vaan olen vain yksin kotona.
Vastaukset 4
Vanhimmat
En menetä. Minulla on sellaiset ystävät että heidän elämänsä ei pyöri ympärilläni. Ilmestyn kun ilmestyn ja olen poissa kun haluan. Ei ne perään huutele. Tietävät kyllä mitä on meneillään kun ei kuulu.
Minäkin teen juuri tuota samaa, ilmestyn kun ilmestyn, eikä minullakaan ole enää vuosiin ollut mitään kovinkaan syviä ystävyyssuhteita. Kun ihmiset ovat lähinnä tuttuja tai "kavereita", niin he kyllä sietävät omaa sairaudenaikaista käyttäytymistäni ihan hyvin.
On minulla myös yksi tosi ystäväkin ja hänen kanssaan ne tasaiset jaksot usein alkavat sairauden aikaisia tekoja paikkaillessa ja anteeksi pyydellen. Mutta hänkin sen ymmärtää että kyse on sairaudesta. Muille tutuille en sairauden aikaisia juttuja ole enää vuosikausiin selitellyt, kyllä he ymmärtävät ja jos ei, niin fuck of. Oon tällainen kuin oon.
Olet itkenyt kuukauden henkilöä, josta käytät nimeä "miesystäväni", vaikka ette edes seurustelleet? Kuulostat aika takertuvalta. Ja kyllä, ihan varmasti lopettaisin parisuheen henkilön kanssa, joka lopettaisi yhteydenpidon useiksi kuukausiksi.
Kaverit ovat asia erikseen, tapaan monia heistä muutenkin vain pari kertaa vuodessa ja silloin tuollainen puolen vuoden poissaolokaan ei vaikuttaisi asiaan mitenkään. Ruuhkavuosien aikana (pienet lapset) ihan tavallista.
Haluan nussia sinua!!