Rehnin ja Väyrysen ehdokkuudet ovat niin räikeää äänestäjän kuluttajasuojan pilkkaamista jotta Kepu pitäisi haastaa oikeuteen!Tukiaispuolue tekee epävirallisen kaksillarattailla-ajamisen Suomen ennätyksen!
Kepu oikeuteen kaksilla rattailla ajamisesta!
Suomen ennätys
764
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Presidentinvaaleissa kaupunkikepulaiset menivät jo
ensimmäisellä kierroksella Haaviston taakse jonoon
jotta kepujen pelkäämä EU-keskustelu ennen toista
kierrosta estyisi ja hyvinhän homma pelasi kun kansa
keskusteli homoista ennen vaalien toista kierrosta.
Kaikki Suomen nykyiset mepit kannattavat Suomen pysymistä EU:ssa ja eurossa. EU-kriittisyyttä kyllä ilmenee monin tavoin. Nykyisten hallituspuolueiden edustajilta tuskin monikaan odottaa mitään uutta. Keskusta ilmoittaa sitoutuneensa puolueena euroon ja EU:hun. Sen sijaan EU-kriittisyydellä suurpuolueeksi nousseisiin Perussuomalaisiin moni panee muutostoiveensa.
Miten sitten on Ps. hoitanut asioita europarlamenttiedustuksen voimin? Soinin varamiehenä mepiksi noussut Sampo Terho ilmoitti taannoin kannattavansa Nato-jäsenyyttä ja olevansa ”perusmyönteinen EU-jäsenyyden suhteen”.
Tässä tullaan eurovaalien oleelliseen kysymykseen. Voiko äänestäjä tietää millaisen politiikan puolesta hän äänensä antaa? Ei voi silloin, kun puolueen ehdokkailla on suurista kysymyksistä erilaisia kantoja. Juuri Ps:n ehdokkaiden EU- ja eurokannat vaihtelevat laidasta laitaan. Ps:n äänestäjä ei voi tietää millaisen europolitiikan hyväksi hänen äänensä menee. Sama toki pätee joidenkin muidenkin puolueiden suhteen.
Ps:n puheenjohtaja kuvasi eurolinjaansa MT:ssa 25.10.:”Minulle EU ei ole uskon asia. Tällä hetkellä se on käytännön pakko, sillä enemmistö eduskunnasta ja kansasta kannattaa jäsenyyttä”. Tähän on huomautettava, että kansan EU-kannatuksesta ei ole varmuutta. Jos kansalaisille kerrotaan perustellen euron ja EU-jäsenyyden vaihtoehdoista, on todennäköistä, että enemmistö kannattaa oman rahan ja itsenäisyyden palauttamista. Toiseksi Ps-puolue on eduskunnassa samalla puolen aitaa kuin muutkin EU-puolueet, koska Ps. ei ole tehnyt aloitteita eurosta tai EU:sta eroamisesta. Päinvastoin se on ilmoittanut, että ei vaadi eroa kummastakaan. Vetoaminen siihen, että enemmistö kannattaa EU-jäsenyyttä, on vastuun pakoilua tai poliittista peliä. Jos kaikissa asioissa tyydytään vallitsevaan asiaintilaan, ei mitään muutoksia tule.
http://ipu.fi/eurovaalit-2014/
Itsenäisyyspuolue aikoo olla kevään 2014 eurovaalien yllättäjä. Jos IPU saa edustajan tai edustajia valituksi, se käyttää saamansa voimavarat työhön Suomen eurosta ja EU:sta eroamisen puolesta. IPU mm. perustaa Suomeen toimiston jakamaan tietoa EU-jäsenyyden vaihtoehdoista.
Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja
IPU;n ehdokkaat on sitoutuneet tähän,kaikki,
Väyrysen silmät harittaa niin ettei kukaan pysty sanomaan mihin se ajaa.
Ei Pesosen Antti ole sitten huomannut että Väyrysen Paavo on jo ilmoittanut syrjäyttävänsä ALDE:n nykyisen puheenjohtajan, samalla Väyrynen kääntää ALDE:n politiikan päinvastaiseksi eli Liittovaltiota ajavasta puolueesta EU-vastaiseksi sekä maataloustukia vastustavasta maataloustukien lisäämistä kannattavaksi puolueeksi.
eli
________________________________________________________
Arvioiden mukaan ALDE-puolueen kärkiehdokkaalla Guy Verhofstadtilla ei ole mahdollisuuksia päästä huippuvirkoihin, ei edes komission jäseneksi. Tällöin hän ehkä pyrkisi jatkamaan ryhmän puheenjohtajana. En voi tukea hänen valintaansa – niin kaukana hänen näkemyksensä ovat Keskustan aatteellisesta ja poliittisesta linjasta.
Ellei muuta sopivaa ehdokasta ilmaannu, voin todellakin asettua ehdolle tähän tehtävään. Tuleva asemani riippuu kuitenkin vaalituloksesta. Jos menestyn vaaleissa hyvin, pääsen vaikuttamaan vahvasti Suomen, Euroopan ja ihmiskunnan tulevaisuuteen.
Missä tehtävässä, sen näyttää tulevaisuus.
Paavo Väyrynen
________________________________________________________
hih hih tule tänne niin laitan paksut reiteni harittamaan hih hih
Eipä taida yleinen syyttäjä haastaa kepua kaksilla rattailla ajamisesta oikeuteen. Henkilökohtaisena riita-asiana tuollainen asia on ajettava.
Talouskomissaari Rehn puolustaa euroa ja neuvosto-väykky ajaa kruunua rahayksiköksi. Molempien äänet lasketaan samaan pottiin ja voittaja lyö hävinnyttä korvalle sekä väykky lisäksi vyön alle.
Mtk-Kepu on hulvaton sirkus.